Turkulaistutkimus: Suositus vähensi limsojen ja makeisten myyntiä yläkouluissa kolmanneksella

Kuvituskuva Sanna Sarenius

toimitus

HLL Jaakko Anttilan Turun yliopistossa tarkastettavan väitöstutkimuksen mukaan Opetushallituksen ja Kansanterveyslaitoksen vuonna 2007 antama suositus yläkoulujen makeanmyynnistä vähensi erityisesti virvoitusjuomien ja makeisten myyntiä. Tutkimuksen perusteella vaikuttaa myös siltä, että makeiden tuotteiden myynti kouluissa on yhteydessä oppilaiden ruokailutottumuksiin koulupäivän aikana.

Opetushallituksen ja Kansanterveyslaitoksen suositus, jonka mukaan kouluissa ei tulisi myydä säännöllisesti makeisia, virvoitusjuomia tai sokeroituja mehuja, vähensi makeiden tuotteiden myyntiä kolmanneksella. Vuonna 2007, ennen suositusta, 54 prosenttia Suomen yläkouluista myi makeita tuotteita, kun taas vuonna 2010 makeita tuotteita myyvien koulujen osuus oli 38 prosenttia.

– Aikaisempien tutkimusten mukaan suositus laski makeita tuotteita myyvien koulujen osuutta 41 prosenttiin jo vuonna 2009. Siten vaikuttaisi, että koulujen makeiden tuotteiden myynnin väheneminen on hieman pysähtynyt, Anttila kertoo.

Makeisia myyvien koulujen osuus laski noin 40 prosenttia ja virvoitusjuomia myyvien koulujen osuus puolittui. Silti vuonna 2010 karkkia tai virvoitusjuomia myytiin edelleen viidesosassa kouluista. Suositus ei vaikuttanut muiden makeiden tuotteiden, kuten mehun, pullan, keksien tai jäätelön, myyntiin.

Koulut, joiden oppilaiden keskimääräinen sosioekonominen asema oli matalampi, myivät makeita tuotteita vähemmän. Myynti lisääntyi asteittain koulun sosioekonomisen aseman kohotessa.

– Vaikuttaisi siltä, että koulujen makeiden tuotteiden myynti riippuu hieman koulun oppilaiden sosioekonomisesta taustasta. Tämä asettaa koulujen oppilaat varsin eriarvoiseen asemaan, Anttila selittää.

Makeiden tuotteiden myynnin väheneminen oli kuitenkin yhtä suurta rippumatta koulun oppilaiden keskimääräisestä sosioekonomisesta asemasta. Siten suositus ei vaikuttaisi lisäävän tai vähentävän olemassa olevia sosioekonomisia eroja koulujen makeiden tuotteiden myynnissä.

– On erittäin tärkeää, että viranomaistahojen antaman kansallisen suosituksen vaikutukset olisivat samanlaiset riippumatta koulujen tai oppilaiden sosioekonomisesta asemasta, Anttila tähdentää.

Tutkimuksen valossa oppilaiden ruokailutottumukset koulupäivän aikana vaikuttivat olevan paremmat niissä kouluissa, joissa ei ollut makeiden tuotteiden myyntiä ollenkaan vuosien 2007 ja 2010 välillä.

– Tutkimus antaa viitteitä siitä, että koulun makeanmyynnillä on todella vaikutusta oppilaiden koulupäivän aikaisiin ruokailutottumuksiin, Anttila summaa.

HLL Jaakko Anttilan väitöskirja tarkastetaan perjantaina 18. tammikuuta. Väitöksen alana on sosiaalihammaslääketiede.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Turkulaisen ilmestyminen jää tauolle
  2. Tanssitunteja, jumppaa, teatteria – Turussa tapahtuu virtuaalisesti vaikka mitä, ja kaupungin tapahtumakalenteri kerää vinkkejä yhteen
  3. Lähikuvassa: Hissu Kytö on auttanut maahanmuuttajia Turussa pian 50 vuotta: "Skinheadeilta tuli tappouhkauksia ja sain luodin postiluukusta"
  4. Lähikuvassa: Kun kiekko lensi kaukalosta raitiovaunun katolle – legenda Timo Nummelin muistelee, millaisissa olosuhteissa pelattiin hänen lapsuudessa ja nuoruudessa
  5. Elossa 24 h -sarjassa esiintyvä turkulaislääkäri Kosti Koivisto-Kokko pelastaa vapaaehtoistyössään ihmisiä, jotka palaavat heti takaisin sotaan – "Huono muisti" suojelee työssä uupumiselta
  6. Jaanan poika ei koskaan palannut laivareissulta – Nikun katoaminen on yhä täysi mysteeri
  7. "Oli tosi kova paikka, kun tajusin, että lapsia ei tule muita kuin Pasi" – Kotimäen tilaa pyörittävälle Taikku Nurmelle tärkeintä elämässä on perhe, mutta jokaista päivää tahdittavat hevoset
  8. Burn out pysäytti nuoren Michaelan: "Kotona vain tärisin ja itkin"
  9. Moniko pesee kädet kunnolla? Turkulainen kävi yleisessä vessassa katsomassa ja tulos yllätti lääkärin
  10. Arno Kasvi: Ruissalo ei kestä tällaista rumbaa, tarvitaan toinen silta ja kauriskannan harventamista
  11. Turussa karanteenia viettävän Karita Mattilan heippalappu "meluhäiriöstä" riemastutti Twitterissä – "Äiti laittoi äsken viestiä, että joku hänen entinen työkaverinsa haluu tulla mun luo kylään välillä 14–18", nauraa twiittaaja nyt
  12. Tässä on Turun ruuhkaisin kohta – Naantalin pikatien pätkä Köydenpunojankadun ja Vakka-Suomentien välillä pitää yhä ykköstilaa, katso muut ruuhkakertymäkadut
  13. Korona peruutti ay-väen ja vasemmistopuolueiden yhteisen vappujuhlan Turussa – luvassa koronavappu netissä
  14. Anu Pentikin näyttely siirtyy kesälle 2021 – Muutoksia Turun museokeskuksen näyttelyohjelmistossa
  15. "Suurin ja karanteeniystävällisin opiskelijatapahtuma" – Turun Wappuradio tulee taas

Näytä lisää