Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Tulli takavarikoi valtavan huume-erän Helsingissä – Henkilöautoon rakennetusta kätköstä paljastui 130 000 ekstaasitablettia

Tulli on takavarikoinut joulukuun alussa Vuosaaren satamassa tehdyssä paikanetsinnässä henkilöautoon rakennetusta kätkötilasta noin 130 000 ekstaasitablettia.

Tulli pääsi noin viikkoa aikaisemmin Suomeen saapuneen Venäjälle rekisteröidyn henkilöauton jäljille oman tiedonhankintansa avulla. Takavarikoitujen ekstaasitablettien katukauppa-arvo Suomessa olisi ollut noin 2,6 miljoonaa euroa.

Esitutkinnan perusteella on tässä vaiheessa syytä epäillä, että epäiltynä oleva henkilöautoa kuljettanut noin 30-vuotias venäläinen mies oli hankkinut ekstaasitabletit Hollannista ja että hänen oli tarkoitus kuljettaa ne Suomesta edelleen Venäjälle.

Tulli tutkii tapausta törkeänä huumausainerikoksena. Tullin esitutkinnan valmistuttua tapaus siirtyy syyteharkintaan Helsingin syyttäjänvirastoon.