Johanna Ivaska tutkimusrahoituksesta: ”Vahinkojen korjaus vie 20 vuotta”

TIEDE Professori Johanna Ivaska tekee huippuluokan tutkimustyötä Turussa, mutta on huolissaan tutkimusrahoituksesta.

Johanna Ivaskan tutkimuksesta odotetaan uraauurtavia tieteellisiä läpimurtoja. Turun yliopisto/Hanna Oksanen

Tomi Kangasniemi

Turun yliopiston biokemian akatemiaprofessori Johanna Ivaska nimettiin lokakuun alusta myös Orion Oyj:n syöpätutkimuksen johtajaksi.

Ivaska kertoo tutkimustyönsä olevan yhä akateemisella puolella.

– Orionissa tehtävänäni on tukea ja auttaa tutkimusta. Akateemisen maailman ja yritysmaailman kommunikaatiossa on paljon parantamista. Tehdään paljon korkealaatuista tutkimusta, mutta isona ongelmana on saada se yritysten käyttöön. Akateemisella puolella on paljon annettavaa, mutta tutkijat eivät välttämättä ymmärrä, mitä yritykset tarvitsevat ja päinvastoin. Ajatuksena on, että kaikki hyötyvät, kun saadaan parempia lääkkeitä.

Ivaskan tutkimusryhmä on kooltaan 20 henkeä. Tiimi tutkii syövän etäpesäkkeiden syntymiseen liittyviä muutoksia solujen sisällä.

Innovatiivisten lähestymistapojen kautta saadaan uutta tietoa syöpäsolujen kulkureiteistä ja liikkumisesta kudoksissa.

Ivaskan tutkimuksesta odotetaan uraauurtavia tieteellisiä läpimurtoja ajankohtaisella biolääketieteen alalla.

Professorin mukaan Turku on mainio paikka tutkimuksen tekemiseen.

Turussa on paljon osaamista, ja eri tahot ovat fyysisesti lähellä toisiaan.

– Turku on valtavan hyvä paikka syöpätutkimukseen. Täällä on maailmanluokan laitteistoa, ja Turusta tulee vielä Pohjois-Euroopan solukuvantamisen keskus.

Ivaskan, kuten varmasti koko tiedemaailman, huolenaiheena ovat kuitenkin tutkimusresurssit.

– Suomen hallitus on tehnyt pahoja virheitä tutkimusrahoituksen suhteen. Toiminta on ollut poukkailevaa, ja vahinkojen korjaamiseen menee 20 vuotta. Ei ymmärretä, mitä se tarkoittaa, kun iso tutkimusryhmä lähtee täältä. Siinä menetetään kerralla kaikkien osaaminen ja työpanos, Ivaska harmittelee.

Ivaskan viesti päättäjille onkin selvä.

– Kun olin itse väitösvaiheessa, Suomessa oli lama. Silloin Lipposen hallitus satsasi rahaa tutkimukseen, ja olen sen investoinnin hedelmä. Mentiin eteenpäin ja tuotettiin Suomelle hyvää.

Johanna Ivaska

s. 1972

saanut kahdesti Euroopan tutkimusneuvoston ERC:n tutkimusrahoituksen, joka kuuluu kansainvälisesti merkittävimpien apurahojen joukkoon

sai vuonna 2017 arvostetun A.I. Virtanen -palkinnon kansainvälisesti tunnustetusta korkeatasoisesta tutkimustyöstä

sai vuoden 2018 Medix-palkinnon Suomen parhaasta tieteellisestä julkaisusta

kahden lapsen äiti, jonka harrastuksena on maratonjuoksu

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Turkulaisen ilmestyminen jää tauolle
  2. Tanssitunteja, jumppaa, teatteria – Turussa tapahtuu virtuaalisesti vaikka mitä, ja kaupungin tapahtumakalenteri kerää vinkkejä yhteen
  3. Lähikuvassa: Hissu Kytö on auttanut maahanmuuttajia Turussa pian 50 vuotta: "Skinheadeilta tuli tappouhkauksia ja sain luodin postiluukusta"
  4. Lähikuvassa: Kun kiekko lensi kaukalosta raitiovaunun katolle – legenda Timo Nummelin muistelee, millaisissa olosuhteissa pelattiin hänen lapsuudessa ja nuoruudessa
  5. Elossa 24 h -sarjassa esiintyvä turkulaislääkäri Kosti Koivisto-Kokko pelastaa vapaaehtoistyössään ihmisiä, jotka palaavat heti takaisin sotaan – "Huono muisti" suojelee työssä uupumiselta
  6. Jaanan poika ei koskaan palannut laivareissulta – Nikun katoaminen on yhä täysi mysteeri
  7. "Oli tosi kova paikka, kun tajusin, että lapsia ei tule muita kuin Pasi" – Kotimäen tilaa pyörittävälle Taikku Nurmelle tärkeintä elämässä on perhe, mutta jokaista päivää tahdittavat hevoset
  8. Burn out pysäytti nuoren Michaelan: "Kotona vain tärisin ja itkin"
  9. Moniko pesee kädet kunnolla? Turkulainen kävi yleisessä vessassa katsomassa ja tulos yllätti lääkärin
  10. Arno Kasvi: Ruissalo ei kestä tällaista rumbaa, tarvitaan toinen silta ja kauriskannan harventamista
  11. Turussa karanteenia viettävän Karita Mattilan heippalappu "meluhäiriöstä" riemastutti Twitterissä – "Äiti laittoi äsken viestiä, että joku hänen entinen työkaverinsa haluu tulla mun luo kylään välillä 14–18", nauraa twiittaaja nyt
  12. Tässä on Turun ruuhkaisin kohta – Naantalin pikatien pätkä Köydenpunojankadun ja Vakka-Suomentien välillä pitää yhä ykköstilaa, katso muut ruuhkakertymäkadut
  13. Korona peruutti ay-väen ja vasemmistopuolueiden yhteisen vappujuhlan Turussa – luvassa koronavappu netissä
  14. Anu Pentikin näyttely siirtyy kesälle 2021 – Muutoksia Turun museokeskuksen näyttelyohjelmistossa
  15. "Suurin ja karanteeniystävällisin opiskelijatapahtuma" – Turun Wappuradio tulee taas

Näytä lisää