Mr. Bogo on uusi Turun Murre

LEMMIKIT Ranskanbulldoggi valloitti lukijaäänestyksessä.

Mr. Bogo on uusi Turun Murre. Murre-kisa

Tomi Kangasniemi

Turun Murre -kisan voittajaksi äänestettiin ranskanbulldoggi Mr. Bogo Omistaja Petri Salminen kertoo koiran olevan äijä ja päällikkö.

– Bogo oli pienenä melkoinen pullasuti. Ajattelin heti, että haluan ton.

Salmisen mukaan koira haettiin tutulta kasvattajalta, jolla rodunjalostus on kunnossa ja koirilla pidemmät kuonot.

Bogosta kasvoi nopeasti jäntevä jössikkä, joka toimii sekä vahti- että seurakoirana.

– Bogo on puuhastelija-adhd. Se on kova liikkumaan ja haluaa tahtonsa läpi. Bogo haluaa huomiota heti aamusta, kun herään. Ja herkkuja pitää antaa, kun tullaan kotiin. Muuten se tuijottaa vaikka iltakahdeksaan asti, Salminen kuvailee.

Omistaja kertoo, että Bogo viihtyy hyvin talon terassilla ja se otetaan aina mukaan reissuun, kun se vain on mahdollista. Bogo ei kuitenkaan pidä veneilystä, joten silloin tarvitaan kaitsijaa.

– Isä käy täällä paljon hoitamassa. Hän on kiintynyt koiraan, omistaja kertoo.

 Bogo rakastaa myös kylpemistä. Kun omistaja on menossa suihkuun, odottaa Bogo jo ovella, että josko sekin pääsisi.

– Mitä vanhemmaksi Bogo on tullut, sitä määrätietoisemmaksi se on tullut. Kun se haluaa metsään, se jää pitkäksi ajaksi tuijottamaan siihen suuntaan, Salminen nauraa.

Turkulainen etsi Turun Murrea lukijaäänestyksellä netissä. Ääniä annettiin 1250. Bogo saalisti äänistä 193. Kakkoseksi tuli Wilma 164 äänellä. Kolmannen sijan nappasi Archi, joka keräsi 160 ääntä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Turkulaisen ilmestyminen jää tauolle
  2. Tanssitunteja, jumppaa, teatteria – Turussa tapahtuu virtuaalisesti vaikka mitä, ja kaupungin tapahtumakalenteri kerää vinkkejä yhteen
  3. Lähikuvassa: Hissu Kytö on auttanut maahanmuuttajia Turussa pian 50 vuotta: "Skinheadeilta tuli tappouhkauksia ja sain luodin postiluukusta"
  4. Lähikuvassa: Kun kiekko lensi kaukalosta raitiovaunun katolle – legenda Timo Nummelin muistelee, millaisissa olosuhteissa pelattiin hänen lapsuudessa ja nuoruudessa
  5. Elossa 24 h -sarjassa esiintyvä turkulaislääkäri Kosti Koivisto-Kokko pelastaa vapaaehtoistyössään ihmisiä, jotka palaavat heti takaisin sotaan – "Huono muisti" suojelee työssä uupumiselta
  6. Jaanan poika ei koskaan palannut laivareissulta – Nikun katoaminen on yhä täysi mysteeri
  7. "Oli tosi kova paikka, kun tajusin, että lapsia ei tule muita kuin Pasi" – Kotimäen tilaa pyörittävälle Taikku Nurmelle tärkeintä elämässä on perhe, mutta jokaista päivää tahdittavat hevoset
  8. Burn out pysäytti nuoren Michaelan: "Kotona vain tärisin ja itkin"
  9. Moniko pesee kädet kunnolla? Turkulainen kävi yleisessä vessassa katsomassa ja tulos yllätti lääkärin
  10. Arno Kasvi: Ruissalo ei kestä tällaista rumbaa, tarvitaan toinen silta ja kauriskannan harventamista
  11. Turussa karanteenia viettävän Karita Mattilan heippalappu "meluhäiriöstä" riemastutti Twitterissä – "Äiti laittoi äsken viestiä, että joku hänen entinen työkaverinsa haluu tulla mun luo kylään välillä 14–18", nauraa twiittaaja nyt
  12. Tässä on Turun ruuhkaisin kohta – Naantalin pikatien pätkä Köydenpunojankadun ja Vakka-Suomentien välillä pitää yhä ykköstilaa, katso muut ruuhkakertymäkadut
  13. Korona peruutti ay-väen ja vasemmistopuolueiden yhteisen vappujuhlan Turussa – luvassa koronavappu netissä
  14. Anu Pentikin näyttely siirtyy kesälle 2021 – Muutoksia Turun museokeskuksen näyttelyohjelmistossa
  15. "Suurin ja karanteeniystävällisin opiskelijatapahtuma" – Turun Wappuradio tulee taas

Näytä lisää