Nyt paisuvat yli 35-vuotiaiden velkaongelmat – "Myös asuntolainoja jää maksamatta"

Velkaantuminen on yksi tämän ajan kasvavista ongelmista.  Päivi Tuovinen / arkisto

Mikko Välimaa

Maksuhäiriöisten ihmisten määrä on ylittänyt jälleen uuden rajapyykin ja kasvu näyttää jatkuvan, kertoo taloustietoja tarjoava Asiakastieto.

Huolestuttavana uutena ilmiönä ovat maksamatta jäävät asuntolainat.

Maksuhäiriöisten määrä on nyt jo 381 700. Vuodessa määrä on kasvanut 7 500 ihmisellä, kertoo Asiakastiedon tilasto.

– Maksuhäiriöisten henkilöiden määrä on kasvanut nopeammin kuin moneen vuoteen. Syy kasvuun on ihmisten velkaantuminen moneen eri suuntaan. Nyt myös luottolaitoslainoista aiheutuneiden maksuhäiriömerkintöjen määrä on lähtenyt kasvuun. Osuus kokonaismäärästä on pieni, mutta silti huomion arvoinen, toteaa liiketoimintajohtaja Jouni Muhonen Asiakastieto Groupin tiedotteessa.

Luottolaitoslainoilla tarkoitetaan vakuudellisia luottoja, joita ovat esimerkiksi asuntolainat.

Muhosen mielestä asuntolainarästeihin on syytä kiinnittää huomiota, sillä asuntolainojen korot ovat tällä hetkellä poikkeuksellisen matalalla. Korkojen on ennustettu lähtevän nousuun vuoden 2019 aikana.

Uutena ilmiönä tilastoista pilkistää myös ruuhkavuosia elävien sekä keski-ikäisten suomalaisten velkaantuminen. Muhosen mukaan maksuhäiriöisten määrä on noussut vuoden aikana erityisesti 35–39-vuotiaiden sekä 55–64-vuotiaiden ikäryhmissä.

Aiemmin ongelmaryhminä on esiin nostettu nuoret ja toisaalta eläkeläiset, jotka eivät osaa sovittaa menojaan pienentyneisiin eläketuloihin.

Muhonen korostaa, että alati kasvava maksuhäiriöisten joukko on erittäin vakava ongelma sekä yksittäisen ihmisen että yhteiskunnan kannalta.

Mitä syvemmälle ongelmiin ihminen ennen avun hakemista joutuu, sitä kauemmin niistä selviytymiseen menee.

Pikavippien kieltäminen ei ratkaise itse ongelmaa."

– Yhteiskunta pyrkii hillitsemään ylivelkaantumista puuttumalla pikavippitoimintaan ja tehostamalla velkaneuvontaa. Vaikka pikavipeistä on tullut ihmisille maksuhäiriöitä, ei niiden kieltäminen ratkaise itse ongelmaa. Ihmiset ovat usein velkaantuneet moneen paikkaan, Muhonen muistuttaa.

Monella suomalaisella voi olla niin pankkilainaa, kuluttajaluottoja kuin maksamattomia vuokria ja erilaisia viranomaismaksujakin.

– Keskustelua pitäisi käydä enemmän siitä, mikä alun perin aiheuttaa velkakierteen. Taustalla on usein vakavia ongelmia, joiden takia elämän ja taloudenhallinta ajautuu pois raiteiltaan. Yksi tällainen on esimerkiksi peliongelma, johon voi huveta nopeasti todella suuria summia, Muhonen sanoo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Turkulaisen ilmestyminen jää tauolle
  2. Tanssitunteja, jumppaa, teatteria – Turussa tapahtuu virtuaalisesti vaikka mitä, ja kaupungin tapahtumakalenteri kerää vinkkejä yhteen
  3. Lähikuvassa: Hissu Kytö on auttanut maahanmuuttajia Turussa pian 50 vuotta: "Skinheadeilta tuli tappouhkauksia ja sain luodin postiluukusta"
  4. Lähikuvassa: Kun kiekko lensi kaukalosta raitiovaunun katolle – legenda Timo Nummelin muistelee, millaisissa olosuhteissa pelattiin hänen lapsuudessa ja nuoruudessa
  5. Elossa 24 h -sarjassa esiintyvä turkulaislääkäri Kosti Koivisto-Kokko pelastaa vapaaehtoistyössään ihmisiä, jotka palaavat heti takaisin sotaan – "Huono muisti" suojelee työssä uupumiselta
  6. Jaanan poika ei koskaan palannut laivareissulta – Nikun katoaminen on yhä täysi mysteeri
  7. "Oli tosi kova paikka, kun tajusin, että lapsia ei tule muita kuin Pasi" – Kotimäen tilaa pyörittävälle Taikku Nurmelle tärkeintä elämässä on perhe, mutta jokaista päivää tahdittavat hevoset
  8. Burn out pysäytti nuoren Michaelan: "Kotona vain tärisin ja itkin"
  9. Moniko pesee kädet kunnolla? Turkulainen kävi yleisessä vessassa katsomassa ja tulos yllätti lääkärin
  10. Arno Kasvi: Ruissalo ei kestä tällaista rumbaa, tarvitaan toinen silta ja kauriskannan harventamista
  11. Turussa karanteenia viettävän Karita Mattilan heippalappu "meluhäiriöstä" riemastutti Twitterissä – "Äiti laittoi äsken viestiä, että joku hänen entinen työkaverinsa haluu tulla mun luo kylään välillä 14–18", nauraa twiittaaja nyt
  12. Tässä on Turun ruuhkaisin kohta – Naantalin pikatien pätkä Köydenpunojankadun ja Vakka-Suomentien välillä pitää yhä ykköstilaa, katso muut ruuhkakertymäkadut
  13. Korona peruutti ay-väen ja vasemmistopuolueiden yhteisen vappujuhlan Turussa – luvassa koronavappu netissä
  14. Anu Pentikin näyttely siirtyy kesälle 2021 – Muutoksia Turun museokeskuksen näyttelyohjelmistossa
  15. "Suurin ja karanteeniystävällisin opiskelijatapahtuma" – Turun Wappuradio tulee taas

Näytä lisää