Talvi- vai kesäaika? Tutkimus valottaa, mitä mieltä suomalaiset ovat

Kellon viisareita käännetään viimeisen kerran varmasti ensi maaliskuussa. arkisto

Tuomas Massinen

Yli kolme neljäsosaa suomalaisista eli 78 prosenttia haluaa luopua vaihtelusta kesä- ja talviajan välillä.

Uuden normaaliajan valinta jakaa kuitenkin mielipiteitä.

37 prosenttia tahtoisi pelkän kesäajan, kun taas 41 prosenttia haluaisi pelkän talviajan.

Tiedot käyvät ilmi YouGovin uudesta internetpohjaisesta haastattelututkimuksesta.

Talviaika saa eniten kannatusta yli 60-vuotiailta suomalaisilta: 51 prosenttia tämänikäisistä kannattaa sitä.

Vähiten suosittu talviaika on alle 29-vuotiaiden parissa. Heistä 27 prosenttia antaisi äänensä pelkälle talviajalle.

Enemmistö EU-parlamentista äänesti taannoin, että nykyjärjestelystä, jossa kelloja siirretäänpuolen vuoden välein, pitäisi luopua.

EU-komissio on ilmoittanut, että jäsenmaat saavat itse päättää vuotuisesta kesä- ja talviaikaan siirtymisestä.

Kellojen viisareiden kääntämisestä luovutaanEU-maissa vuonna 2019.

Kesäajan tarkoitus on antaa ihmisille enemmän valoisia tunteja kesällä, mutta se on aina kirvoittanut väittelyä.

Tutkimus osoittaa, ettei miellyttävän ratkaisun löytäminen ole helppoa Pohjoismaiden asukkaille.

Suomessa, jossa keskustelu kesäajan järkevyydestä viriää aina, kun kelloja siirretään edestakaisin, on pohjoismaalaisista vähiten nykyisen kesä- ja talviaikajärjestelmän säilyttämisen kannattajia.

Tutkimuksen mukaan vain joka kymmenes eli yhdeksän prosenttia suomalaisista haluaa säilyttää järjestelmän.

Kolmellatoista prosentilla ei ole mielipidettä suuntaan tai toiseen.

Vuorokausirytmin häiriintyminen ei ilmeisesti ole nuorille yhtä iso ongelma kuin muilla, sillä 18–29-vuotiaista 23 prosenttia kannattaa nykyjärjestelmää.

Yli 60-vuotiaiden ikäryhmästä vain viisi prosenttia pitäisi järjestelmän ennallaan.

Ruotsalaiset, norjalaiset ja etenkin tanskalaiset ovat suomalaisia tyytyväisempiä kellojen viisareiden kääntelyyn.

Ruotsissa joka viides eli 20 prosenttia, Norjassa joka neljäs eli 24 prosenttia ja Tanskassa joka kolmas eli 31 prosenttia kansalaisista säilyttäisi puolen vuoden välein tapahtuvan kellojen siirron.

Ruotsissa ja Norjassa valtaosa nykyistä menettelyä vastustavista tahtoisi kesäajan uudeksi normaaliajaksi.

45 prosenttia norjalaisista ja 44 prosenttia ruotsalaisista kannattaa pelkkää kesäaikaa.

YouGovin tutkimukseen vastasi 4 042 ihmistä, joista 1 006 oli suomalaisia, 1 007 tanskalaisia, 1 016 ruotsalaisia ja 1 013 norjalaisia. Vastaajat kuuluivat yli 18-vuotiaiden ikäryhmään.

Haastattelut toteutettiin 3.–10. syyskuuta.

Kommentoi

Palvelut