Tässä ovat Turun vaarallisimmat paikat liikenteessä – tuttu kolariristeys on yhä kärjessä

Tapio Heiskanen on iloinen siitä, että pyöräilykypärän käyttö on lisääntynyt. Teemu Nurmi

Teemu Nurmi

Turun vaarallisin liikennepaikka on Kunnallissairaalantien ja Kaskentien risteys, mikäli uskotaan onnettomuustilastoihin. Liikenneturvan yhteyspäällikkö Tapio Heiskasen Turkulaiselle toimittaman listan mukaan risteyksessä tapahtui vuosina 2013-17 kymmenen loukkaantumiseen johtanutta onnettomuutta ja 30 kolarointia yhteensä. Indeksiluku 2,8 on Turun suurin. Luvussa kuolemantapaukset antavat kertoimen 1 ja loukkaantumiset 0,2.

Kunnallissairaalantien ja Kaskentien risteys on ollut iät ja ajat Turun liikenneonnettomuusaltteimpia paikkoja. Mistäköhän se johtuu, Liikenneturvan Heiskanen?

– Tilastossa on monta tapausta, jossa onnettomuuden toinen osapuoli on kääntyvä auto ja toinen suojatien ylittävä polkupyöräilijä. Autoilija joutuu seuraamaan risteyksessä lukuisia muita asioita eikä ilmeisesti huomaa enää pyöräilijää. Risteyksessähän syntyy aika paljon muun liikenteen aiheuttamia näköesteitä, kun tullaan Kaarinasta ja käännytään vasemmalle.

Tapio Heiskanen ehdottaa ratkaisuksi nuolivaloja tai kiertoliittymää, mikä tosin ei ehkä mahdu risteysalueelle.

Onnettomuusherkimpien listan top kympissä on ensimmäistä kertaa Hämeentien ja Tammitien risteys. Siinä tapahtui vuosina 2013-17 seitsemän loukkaantumista, 25 kolarointia yhteensä. Suurin osa on peräänajoja.

– Onhan vauhti kova, kun autoilija tulee risteykseen kaupungista tai Ravattulan suunnasta, mutta siinä on kuitenkin kääntyvien kaistat asianomaisesti kunnossa. Ratkaisu voisi olla nopeusrajoituksen pudottaminen 60 kilometristä 50 kilometriin tunnissa.

Kolmantena on Jaanintien ja Kalevantien risteys, neljäntenä Uudenmaankadun ja Itäisen Pitkäkadun sekä Kupittaankadun risteysalue, jotka poliisi on niputtanut tilastoissaan yhdeksi kokonaisuudeksi. Heiskanen toteaa, että etenkin Kupittaankadun kohtaa leimaa se, että pyöräilijät tulevat Kupittaanpuistosta vauhdilla yli Uudenmaankadun eivätkä ajattele sitä, että heillä on väistämisvelvollisuus.

Muut kärkipäässä olevat risteyspaikat ovat melko tuttuja. Uudenmaankatu, Ratapihankatu, Aninkaistenkatu ja Puistokatu esiintyvät listalla kahdesti. Tampereen valtatien ja Markulantien risteyksessä kolisi takavuosina pelti ahkerasti, mutta monia hämmentäneen keskisaarekkeen poistaminen on ollut hyväksi.

Turussa kuoli ihminen liikenteessä vuonna 2013 ja 2017, mutta vuosina 2014-16 ei ketään. Tapio Heiskanen uskoo asiaan vaikuttaneen valistuksen, ihmisten paremman valveutuneisuuden ja Turun parantuneen infrastruktuurin.

– Pyöräilijät käyttävät useammin kypärää, kävelijät heijastinta ja autojen ajonopeudet ovat laskeneet.

Polkupyöräonnettomuudet on saatu vähenemään Turussa muutaman vuoden sisällä. Kun 2013 niitä rekisteröitiin 72, niin vuonna 2017 49 ja 2016 43. Pyöräonnettomuudessa menehtyi 2013 1 henkilö (Ratapihankatu) ja 2017 1 henkilö (lentokentän lähellä).

Eri onnettomuustyyppien tietoon tulossa on tosin eroja. Huonoin peittävyys on yksittäisonnettomuuksissa loukkaantuneista on juuri polkupyöräilijöistä. Puutteelliset tiedot johtuvat lähinnä siitä, etteivät onnettomuudet tule poliisin tietoon. Tieliikennelaki velvoittaa ilmoittamaan onnettomuudesta poliisille vain, jos joku on loukkaantunut vakavasti.

Turussa tapahtuneiden onnettomuuksien keskimääräiset vuotuiset onnettomuuskustannukset olivat vuosina 2013-17 noin 50,3 miljoonaa euroa, josta kunnalle kohdistuvien kustannusten osuus on noin 10 miljoonaa euroa.

Vaarallisimmat paikat ind5-luvun mukaan

1. Kaskentie x Kunnallissairaalantie

2. Hämeentie x Tammitie

3. Jaanintie x Kalevantie

4. Uudenmaankatu x Kupittaankatu/Itäinen Pitkäkatu

5. Myllysilta x Linnankatu

6. Ratapihankatu x Koulukatu

7. Aninkaistenkatu x Yliopistonkatu

8. Hämeenkatu x Uudenmaankatu

9. Puistokatu x Ratapihankatu

10. Hämeenkatu x Uudenmaankatu

11. Puistokatu x Ratapihankatu

12. Puistokatu x Martinsilta

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Palvelut