Hurja hyppy Vantaanjokeen – katso upeat kesäkuvat

Kuvakisan voittajakuvassa kesää, vauhtia ja vallatonta nuoruutta

Vantaalaisen 18-vuotiaan Tino Marttusen kuva on kesän 2018 voittajakuva. Tino Marttunen

Kari Lehtimäki

Vantaalaisen 18-vuotiaan Tino Marttusen kuva Kaljakellunta-tapahtuman yhteydessä tehdystä huimasta uimahypystä Vantaanjokeen on Etelä-Suomen Median vuoden 2018 kesäkuva. Siinä nuori uimari on hypännyt sillalta ja kuvaaja on saanut vangittua samaan kuvaan paitsi itse hypyn vauhdikkuuden ja nuoren huimapäisyyden, niin myös huippuhienon Suomen kesän. Tapaninvainion uimarannan yhteydessä olevalla sillalla on päivittäin hieman liiankin rohkeitahyppääjiä, vaikka sillalta hyppääminen on kielletty. Myös kaljakellunta tapahtumana on koko parikymmenvuotisen historiansa ajan saanut hyvin paljon kritiikkiä, lähinnä sen jättämän sotkun takia, mutta tästä kuvasta sinälläänhuokuu positiivisuus. Helsingin Uutisten, Länsiväylän ja Länsiväylän toimituksissa työskentelevä valokuvaaja Päivi Tuovinen luonnehtii kesän kuva-antia ja voittajakuvaa seuraavasti. – ”Superkesä” näkyi kilpailukuvissa. Iso osa kuvista oli kuvattu veden äärellä, auringonlaskujen, -nousujen ja erilaisten vesileikkien merkeissä. Voittajakuva kuitenkin erottautui erilaisuudessaan edukseen kisan monista uimiseen liittyvistä kuvista. Keski-Uusimaan kuvatoimittaja Anton Soinne jatkaa, että yli kahteen tuhanteen kesäkuvakisaan osallistuneeseen kuvaan mahtui todella paljon hyppykuvia, koska kesän uimakelit olivat aivan uskomattomat. – Tämä todellakin erottuu muista hyppykuvista. Tässä poika tulee korkealta ja kovaa. Näyttää putoavan taivaalta, Soinne tiivistää voittajakuvan tunnelman. Kuten aina Kesäkuvakisassamme, hyviä kuvia tuli tavattoman paljon ja voittajan valinta oli vaikeaa. Rikkumatonta rauhaa upealla tavalla viestii esimerkiksi hyvinkääläisen Jani Riekkisen kuvaa Norjan Lofooteilta.

– Se on ihanan zen, muotoilee Päivi Tuovinen Riekkisen kuvaa vuonon yöllisestä tyyneydestä. Moni pelkästään autonikkunastakin luontoa seuraava on voinut tänä kesänä havaita, että eri peuralajit ovat runsaita. Helsinkiläinen Lauri Miettinen kuvasi valkohäntäpeuran Hanikan ulkoilualueella Espoossa. Erinomainen eläinkuva.

Jos olisi erikseen hauskimman kuvan palkinto, niin sen saisi sipoolainen Oscar Asikainen kuvastaan ”Köyhän miehen palju”. Superkesän helle kehitti näköjään monenmoisia viilentämiskonsteja. Kuvia tuli kaikkiaan lähes 2200 kappaletta, mutta osaan viesteistä oli unohdettu liittää kuva, osa oli mennyt rikki lähetyksessä ja osasta puuttui kokonaan kuvan tarina ja kuvaajan kotipaikkatieto. Epäasiallisia ja sen takia julkaisukelvottomia kuvia tuli hyvin vähän. Voittaja Tino Marttuselle toimitetaanXXL:n 500 euron arvoinen polkupyörän hankintaan oikeuttava lahjakortti.

Kaikki ESM:n kesäkuvakisan kuvat löydät täältä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Turkulaisen ilmestyminen jää tauolle
  2. Tanssitunteja, jumppaa, teatteria – Turussa tapahtuu virtuaalisesti vaikka mitä, ja kaupungin tapahtumakalenteri kerää vinkkejä yhteen
  3. Lähikuvassa: Hissu Kytö on auttanut maahanmuuttajia Turussa pian 50 vuotta: "Skinheadeilta tuli tappouhkauksia ja sain luodin postiluukusta"
  4. Lähikuvassa: Kun kiekko lensi kaukalosta raitiovaunun katolle – legenda Timo Nummelin muistelee, millaisissa olosuhteissa pelattiin hänen lapsuudessa ja nuoruudessa
  5. Elossa 24 h -sarjassa esiintyvä turkulaislääkäri Kosti Koivisto-Kokko pelastaa vapaaehtoistyössään ihmisiä, jotka palaavat heti takaisin sotaan – "Huono muisti" suojelee työssä uupumiselta
  6. Jaanan poika ei koskaan palannut laivareissulta – Nikun katoaminen on yhä täysi mysteeri
  7. "Oli tosi kova paikka, kun tajusin, että lapsia ei tule muita kuin Pasi" – Kotimäen tilaa pyörittävälle Taikku Nurmelle tärkeintä elämässä on perhe, mutta jokaista päivää tahdittavat hevoset
  8. Burn out pysäytti nuoren Michaelan: "Kotona vain tärisin ja itkin"
  9. Moniko pesee kädet kunnolla? Turkulainen kävi yleisessä vessassa katsomassa ja tulos yllätti lääkärin
  10. Arno Kasvi: Ruissalo ei kestä tällaista rumbaa, tarvitaan toinen silta ja kauriskannan harventamista
  11. Turussa karanteenia viettävän Karita Mattilan heippalappu "meluhäiriöstä" riemastutti Twitterissä – "Äiti laittoi äsken viestiä, että joku hänen entinen työkaverinsa haluu tulla mun luo kylään välillä 14–18", nauraa twiittaaja nyt
  12. Tässä on Turun ruuhkaisin kohta – Naantalin pikatien pätkä Köydenpunojankadun ja Vakka-Suomentien välillä pitää yhä ykköstilaa, katso muut ruuhkakertymäkadut
  13. Korona peruutti ay-väen ja vasemmistopuolueiden yhteisen vappujuhlan Turussa – luvassa koronavappu netissä
  14. Anu Pentikin näyttely siirtyy kesälle 2021 – Muutoksia Turun museokeskuksen näyttelyohjelmistossa
  15. "Suurin ja karanteeniystävällisin opiskelijatapahtuma" – Turun Wappuradio tulee taas

Näytä lisää