Tämä tolppakamera otti ylivoimaisesti eniten kuvia – Poliisin 24 h -nopeusvalvontamaratonin aikana kaahattiin entistä enemmän

Kameratolpat ottivat ahkerasti kuvia valvontavuorokauden aikana. arkistokuva

toimitus

Poliisilaitosten 24 tunnin nopeusvalvontamaraton päättyi tänään torstaina aamukuudelta. Valvonnassa mitattiin selvästi enemmän ylinopeuksia kuin vuosi sitten. Tänä vuonna ylinopeuksia mitattiin 5 501, kun viime vuonna samaan aikaan määrä jäi 4 303:een.

Verrattuna viime vuoteen poliisilla oli myös hieman enemmän kalustoa käytössään. Poliisin liikenneturvallisuuskeskus asetti päälle kaikki käytössä olevat 120 automaattivalvontakameraa ja myös poliisiyksiköiden 22 siirrettävää valvonta-autoa olivat liikkeellä. Poliisi käytti tämän vuoden nopeusvalvontamaratoniin enemmän työaikaa ja valvontatunteja kuin edellisinä vuosina.

Poliisi kohdensi valvontaa erityisesti alueille, missä on sattunut onnettomuuksia ja käytetään runsaasti ylinopeuksia. Valvontaa suunnattiin myös kansalaisten poliisille antaman palautteen ja valvontapyyntöjen perusteella.

Poliisihallituksen poliisitarkastaja Kari Onninen kertoo, ettei laaja valvontamaratonista tiedottaminen tai useiden valvontakameroiden sijaintitietojen kertominenkaan hillinneet kaikkien autoilijoiden kaasujalkaa.

– Jatkossakin merkittävä osa poliisin teemavalvonnasta tullaan tiedottamaan näkyvästi ennakkoon. Samalla kuitenkin tehdään valvonnan vaikuttavuuden tehostamiseksi ilman ennakkotiedotteita suoritettua valvontaa niin sanotun piilorikollisuuden paljastamiseksi, Onninen sanoo.

Tämän vuoden maratonissa valvonta-autojen kamerat räpsähtivät yhteensä 2 442 kertaa 184 valvontatunnin aikana. Tolppakamerat ottivat puolestaan 3 059 kuvaa 2 880 valvontatunnin aikana.

Katso alta, mihin kameratolppiin ajettiin useimmin ylinopeutta. Kehä I:n länteen suuntaavalla kaistalla Malmin kohdalla kamera räpsyi peräti 798 kertaa. Tämä on lähes 15 prosenttia kaikista mitatuista ylinopeuksista.

Top 20 tolpat ylinopeuksien määrissä

Nopeusvalvontapiste, ylinopeuksia yhteensä

Kehä I Malmi L, 798

Kehä I Vallikallio, I 246

Vt 12 Linnainmaa L, 233

Kehä III Lommila L, 219

Kt 65 x Elovainiontie E, 61

Kehä III Käärmeportti L, 55

Vt 5 Ristiina th P, 52

Kehä III Mikkelä I, 50

Vt 25 Vt 4:n liittymä I, 49

Kainuuntie x Maikkulantie L, 48

Konala 2 L, 42

Mannerheimintie x Postikadun risteys E, 38

Vt 5 Huruslahti P, 34

Vt 9 Toivala th L, 34

Vt 24 Kalliola E, 32

Vt 16 Kirkko 16 Vaasaan, 31

Hatanpään vt Hatanpäänkatu E, 30

Vt 3 Osara E, 30

Kt 45 Kolistimentien liittymä E, 29

Vt 12 Kausala itä I, 29

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Turkulaisen ilmestyminen jää tauolle
  2. Tanssitunteja, jumppaa, teatteria – Turussa tapahtuu virtuaalisesti vaikka mitä, ja kaupungin tapahtumakalenteri kerää vinkkejä yhteen
  3. Lähikuvassa: Hissu Kytö on auttanut maahanmuuttajia Turussa pian 50 vuotta: "Skinheadeilta tuli tappouhkauksia ja sain luodin postiluukusta"
  4. Lähikuvassa: Kun kiekko lensi kaukalosta raitiovaunun katolle – legenda Timo Nummelin muistelee, millaisissa olosuhteissa pelattiin hänen lapsuudessa ja nuoruudessa
  5. Elossa 24 h -sarjassa esiintyvä turkulaislääkäri Kosti Koivisto-Kokko pelastaa vapaaehtoistyössään ihmisiä, jotka palaavat heti takaisin sotaan – "Huono muisti" suojelee työssä uupumiselta
  6. Jaanan poika ei koskaan palannut laivareissulta – Nikun katoaminen on yhä täysi mysteeri
  7. "Oli tosi kova paikka, kun tajusin, että lapsia ei tule muita kuin Pasi" – Kotimäen tilaa pyörittävälle Taikku Nurmelle tärkeintä elämässä on perhe, mutta jokaista päivää tahdittavat hevoset
  8. Burn out pysäytti nuoren Michaelan: "Kotona vain tärisin ja itkin"
  9. Moniko pesee kädet kunnolla? Turkulainen kävi yleisessä vessassa katsomassa ja tulos yllätti lääkärin
  10. Arno Kasvi: Ruissalo ei kestä tällaista rumbaa, tarvitaan toinen silta ja kauriskannan harventamista
  11. Turussa karanteenia viettävän Karita Mattilan heippalappu "meluhäiriöstä" riemastutti Twitterissä – "Äiti laittoi äsken viestiä, että joku hänen entinen työkaverinsa haluu tulla mun luo kylään välillä 14–18", nauraa twiittaaja nyt
  12. Tässä on Turun ruuhkaisin kohta – Naantalin pikatien pätkä Köydenpunojankadun ja Vakka-Suomentien välillä pitää yhä ykköstilaa, katso muut ruuhkakertymäkadut
  13. Korona peruutti ay-väen ja vasemmistopuolueiden yhteisen vappujuhlan Turussa – luvassa koronavappu netissä
  14. Anu Pentikin näyttely siirtyy kesälle 2021 – Muutoksia Turun museokeskuksen näyttelyohjelmistossa
  15. "Suurin ja karanteeniystävällisin opiskelijatapahtuma" – Turun Wappuradio tulee taas

Näytä lisää