Tuttu nainen Wikkeltä - Merja on ollut 50 vuotta kaupan hommissa Turussa

URA Nainen on ollut Turun Osuuskaupan hommissa kauppa-autossa, pienissä myymälöissä ja 30 vuotta Wiklundilla.

Merja Jylhä on tehnyt huomattavan pitkän uran Turun Osuuskaupan palveluksessa. Hän saa 5. elokuuta täyteen 50 vuotta saman työnantajan palveluksessa.

Olisitko silloin vuonna 1968 uskonut, että olet 50 vuoden kuluttua samassa firmassa töissä?

– En sellaista osannut ajatellakaan.

Tulit töihin 16-vuotiaana. Halusitko jo siinä vaiheessa astua pysyvästi työelämään?

– Kyllä. Heti, kun pääsin kansakoulusta, oli hinku töihin. Olin ilmeisesti kyllästynyt koulunkäyntiin. Olin ollut jo vuoden toisella työnantajalla ennen kuin tulin Osuuskauppaan.

Missä aloitit työsi Turun Osuuskaupassa?

– Olin ensin hommissa myymäläautoissa. Kiersimme Kakskerranjärven ympäri, kävimme Raisiossa, Lausteella ei ollut silloin kauppaa...parin vuoden jälkeen menin Hannunniitun myymälään. Kun se loppui, siirryin Hakapellonkadulle. Sitten lähdin äitiyslomalle. Kun palasin sieltä, oli pikkuliikkeet jo lopetettu. Vaihtoehtoina olivat Piispanristin Prisma tai Wiklund. Olin lapsesta asti haaveillut työskentelemisestä Wiklundilla ja pääsin sinne.

Vastasiko homma Wiklundilla sitä, mitä odotit?

– Olin parikymmentä vuotta muun muassa lihatiskillä, jollaista kutsutaan nykyään palvelutiskiksi. Wiklundilla menin töihin jäätelö- ja karkkipisteellä pari vuotta, kunnes siirryn kassatyöhön. Sitä olen tehnyt 28 vuotta.

Ovatko ihmisten ostokset muuttuneet vuosikymmenien aikana?

– Ennen ei tietenkään ollut lainkaan valmisruokia. Ihmiset ostivat lihaakin suurempina kimpaleina, nyt taas on paljon enemmän lihaa suikaleina. Jauhoja myytiin ennen huomattavasti enemmän, koska ihmiset leipoivat useammin.

Työurasi varrelle on mahtunut monta nousu- ja laskukautta Suomen taloudessa. Ovatko ne näkyneet ostoksissa jotenkin?

– Eivät oikeastaan. Ihmisten pitää aina ostaa ruokaa eli ehkä he ovat tinkineet muista asioista. Näin se on näkynyt kassatyöntekijän silmin.

Onko Wiklundin Herkun asiakaskunta muuttunut mielestäsi 30 vuoden aikana?

– Kun kauppa oli yläkerrassa, asiakkaina oli nykyistä enemmän perheitä eikä juurikaan nuoria opiskelijoita, mutta alakerrassa käy ihmisiä laidasta laitaan ja etenkin nuoria. Vaikuttaa siltä, että kertaostos on nykyään pienempi, mutta asiakkaiden määrä on suurempi.

Kassatoiminta on muuttunut 50 vuodessa melkoisesti. Millaista se oli urasi alkuvaiheessa?

– Alkuvuosina laitettiin kynällä pakettien päälle hinta tai laskettiin kynällä ja paperilla. Sitten tuli "räpsä", jolla lyötiin hintalaput tuotteiden päälle. Joskus 1980-luvulla tulivat ensimmäiset viivakoodit ja silloin joku sanoi, että jonain päivänä teillä on kassakoneet, joissa hinta napautetaan koneelle. En uskonut, että kone voisi lukea hinnan.

– Kassat ovat nykyään nopeita, mutta se paha puoli niissä on, että en itse opi tuntemaan tuotteiden hintoja.

Mikä saa jaksamaan töissä noin pitkään, kun vähempikin riittäisi?

– Tykkään työstäni ja asiakkaista sekä työkavereista. Minulle tulisi aika pitkäksi, jos en olisi töissä. En ole ajatellut vielä eläköitymistä.

Lue lisää aiheesta

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut