Tällaisiin lukemiin lämpötila nousee lähipäivinä – hirmuhelle ei hellitä

Kolmenkympin päivälämpötilat jatkuvat vielä ainakin perjantaihin, jolloin kuurosateiden todennäköisyys kasvaa. Essi Harju

toimitus

Helteinen sää jatkuu. Jos maanantai oli lämmin, tiistai on Ilmatieteen laitoksen päivystävän meteorologin Nina Karuston mukaan pääkaupunkiseudulla ja Uudellamaalla vielä asteen pari lämpimämpi.

– Keskiviikkona voi olla hieman viileämpää, mutta silloinkin lämpötila voi nousta lähelle kolmeakymppiä, samoin torstaina. Sen jälkeen ennustettavuus heikkenee, mutta kuurosateiden riski kasvaa perjantaista eteenpäin, hän kertoo.

– Jos kuurosateita tulee, silloin on viileämpää.

Nyt on voimassa varoitus erittäin tukalasta lämmöstä, ja loppuviikolla ainakin perjantaihin asti Uudellamaalla pitää varautua tukalaan helteeseen.

Vähäiset sateet ja lämmin poutajakso ovat aiheuttaneet sen, että koko eteläisessä Suomessa Turun seudulta Etelä-Karjalaan on voimassa metsäpalovaroitus.

– Uudellamaalla metsäpalovaroitus on näillä näkymin voimassa ainakin perjantaihin asti, Karusto arvioi.

Sateen todennäköisyys kasvaa viikonloppuna, ja kuurosateiden aikana lämpötila putoaa Karuston mukaan kahdenkympin päälle.

– Jos sateet jäävät lyhytaikaisiksi, näyttää siltä, että lämmin sää voisi jatkua viikonlopun jälkeenkin.

Kuumuutta pakoon ei tällä hetkellä pääse kunnolla edes öisin, sillä meren rannalla on Karuston mukaan mitattu 20–22 asteen yölämpötiloja. Sisämaassa on ollut vähän viileämpää, 15–17 astetta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Turkulaisen ilmestyminen jää tauolle
  2. Tanssitunteja, jumppaa, teatteria – Turussa tapahtuu virtuaalisesti vaikka mitä, ja kaupungin tapahtumakalenteri kerää vinkkejä yhteen
  3. Lähikuvassa: Hissu Kytö on auttanut maahanmuuttajia Turussa pian 50 vuotta: "Skinheadeilta tuli tappouhkauksia ja sain luodin postiluukusta"
  4. Lähikuvassa: Kun kiekko lensi kaukalosta raitiovaunun katolle – legenda Timo Nummelin muistelee, millaisissa olosuhteissa pelattiin hänen lapsuudessa ja nuoruudessa
  5. Elossa 24 h -sarjassa esiintyvä turkulaislääkäri Kosti Koivisto-Kokko pelastaa vapaaehtoistyössään ihmisiä, jotka palaavat heti takaisin sotaan – "Huono muisti" suojelee työssä uupumiselta
  6. Jaanan poika ei koskaan palannut laivareissulta – Nikun katoaminen on yhä täysi mysteeri
  7. "Oli tosi kova paikka, kun tajusin, että lapsia ei tule muita kuin Pasi" – Kotimäen tilaa pyörittävälle Taikku Nurmelle tärkeintä elämässä on perhe, mutta jokaista päivää tahdittavat hevoset
  8. Burn out pysäytti nuoren Michaelan: "Kotona vain tärisin ja itkin"
  9. Moniko pesee kädet kunnolla? Turkulainen kävi yleisessä vessassa katsomassa ja tulos yllätti lääkärin
  10. Arno Kasvi: Ruissalo ei kestä tällaista rumbaa, tarvitaan toinen silta ja kauriskannan harventamista
  11. Turussa karanteenia viettävän Karita Mattilan heippalappu "meluhäiriöstä" riemastutti Twitterissä – "Äiti laittoi äsken viestiä, että joku hänen entinen työkaverinsa haluu tulla mun luo kylään välillä 14–18", nauraa twiittaaja nyt
  12. Tässä on Turun ruuhkaisin kohta – Naantalin pikatien pätkä Köydenpunojankadun ja Vakka-Suomentien välillä pitää yhä ykköstilaa, katso muut ruuhkakertymäkadut
  13. Korona peruutti ay-väen ja vasemmistopuolueiden yhteisen vappujuhlan Turussa – luvassa koronavappu netissä
  14. Anu Pentikin näyttely siirtyy kesälle 2021 – Muutoksia Turun museokeskuksen näyttelyohjelmistossa
  15. "Suurin ja karanteeniystävällisin opiskelijatapahtuma" – Turun Wappuradio tulee taas

Näytä lisää