Turkulainen kansanedustaja pelkää, että EU:n siirtolaiskeskukset lisäävät siirtolaisuutta Suomeen

Ville Mäkilä

Kansanedustaja Ville Tavio (ps.) kertoo Brysselin EU-huippukokouksen turvapaikkapoliittisen päätöksen olevan Suomen kannalta täydellinen mahalasku, joka palvelee muiden maiden kuin Suomen etua.

Tavio pitää ratkaisevana asiana sitä, että eri EU-maiden tilanteet poikkeavat toisistaan merkittävästi ja tämän vuoksi suurimmalle osalle EU-maista hyvä päätös voi koitua Suomelle kohtaloksi. Brysselissä pidetyn huippukokouksen päätöksellä Välimeren maihin perustettavat EU:n yhteiset turvapaikanhakijoiden maihinnousukeskukset voisivat ilman valtavia EU-lainsäädännön muutoksia lähinnä lisätä Suomen turvapaikanhakijamäärää.

Ylikansallista ratkaisua ei Tavion mukaan siirtolaiskriisiin tule löytymään, vaan ratkaisut on tehtävä kansallisella tasolla.

– Näiden EU:n karvalakkipäätösten sijaan koko siirtolaiskriisin ratkaisu olisi EU:n yhteisen turvapaikkapolitiikan lakkauttaminen ja vahvan mandaatin antaminen EU-jäsenmaille tehdä itse tahtomaansa turvapaikkapolitiikkaa, Tavio sanoo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Turkulaisen ilmestyminen jää tauolle
  2. Tanssitunteja, jumppaa, teatteria – Turussa tapahtuu virtuaalisesti vaikka mitä, ja kaupungin tapahtumakalenteri kerää vinkkejä yhteen
  3. Lähikuvassa: Hissu Kytö on auttanut maahanmuuttajia Turussa pian 50 vuotta: "Skinheadeilta tuli tappouhkauksia ja sain luodin postiluukusta"
  4. Lähikuvassa: Kun kiekko lensi kaukalosta raitiovaunun katolle – legenda Timo Nummelin muistelee, millaisissa olosuhteissa pelattiin hänen lapsuudessa ja nuoruudessa
  5. Elossa 24 h -sarjassa esiintyvä turkulaislääkäri Kosti Koivisto-Kokko pelastaa vapaaehtoistyössään ihmisiä, jotka palaavat heti takaisin sotaan – "Huono muisti" suojelee työssä uupumiselta
  6. Jaanan poika ei koskaan palannut laivareissulta – Nikun katoaminen on yhä täysi mysteeri
  7. "Oli tosi kova paikka, kun tajusin, että lapsia ei tule muita kuin Pasi" – Kotimäen tilaa pyörittävälle Taikku Nurmelle tärkeintä elämässä on perhe, mutta jokaista päivää tahdittavat hevoset
  8. Burn out pysäytti nuoren Michaelan: "Kotona vain tärisin ja itkin"
  9. Moniko pesee kädet kunnolla? Turkulainen kävi yleisessä vessassa katsomassa ja tulos yllätti lääkärin
  10. Arno Kasvi: Ruissalo ei kestä tällaista rumbaa, tarvitaan toinen silta ja kauriskannan harventamista
  11. Turussa karanteenia viettävän Karita Mattilan heippalappu "meluhäiriöstä" riemastutti Twitterissä – "Äiti laittoi äsken viestiä, että joku hänen entinen työkaverinsa haluu tulla mun luo kylään välillä 14–18", nauraa twiittaaja nyt
  12. Tässä on Turun ruuhkaisin kohta – Naantalin pikatien pätkä Köydenpunojankadun ja Vakka-Suomentien välillä pitää yhä ykköstilaa, katso muut ruuhkakertymäkadut
  13. Korona peruutti ay-väen ja vasemmistopuolueiden yhteisen vappujuhlan Turussa – luvassa koronavappu netissä
  14. Anu Pentikin näyttely siirtyy kesälle 2021 – Muutoksia Turun museokeskuksen näyttelyohjelmistossa
  15. "Suurin ja karanteeniystävällisin opiskelijatapahtuma" – Turun Wappuradio tulee taas

Näytä lisää