Romanien syrjintä on Turussa arkipäivää: "Se ei ole kiva tilanne, kun sinut käännytetään ovelta"

Turkulaiset Kyösti Hedman ja Satu Stenroos pitävät loukkaavana, että romaneita kohdellaan massana eikä yksilöinä. Ville Mäkilä

Ville Mäkilä

Turkulaisten Kyösti Hedmanin ja Satu Stenroosin mukaan romanien syrjintä on arkipäivää.

Yleensä ennakkoluulot näkyvät katseina tai siten, että romaniasiakkaita ei haluttaisi palvella. Stenroos kertoo itse käyvänsä tutuissa ruokakaupoissa, joissa häneen suhtaudutaan yksilönä.

– Suurin osa kaupoista Turussa on mielestäni suvaitsevaisia ja palvelee tasavertaisesti. Osa liikkeistä on varautuneempia. Suurimmassa osassa saa ihan asiallista palvelua, Stenroos kertoo.

– Jos lähdetään kavereiden kanssa kaupungille, mennään paikkoihin, joissa tiedetään, että meidät otetaan vastaan. Ei välttämättä pyritä paikkaan, jossa ei ole ennen käyty. Se ei ole kiva tilanne, kun sinut käännytetään ovelta, Stenroos sanoo.

Hedman ja Stenroos pitävät loukkaavana, että romaneita kohdellaan massana eikä yksilöinä.

Romaneiden kokema syrjintä on asia, joka on mediassa pitkään jätetty vähälle huomiolle.

Stenroosin mukaan romaneihin kohdistuvat ennakkoluulot ovat juurtuneet yhteiskuntaan niin syvälle, että niihin ei aina osata kiinnittää huomiota.

– Nyt ollaan positiiviseen suuntaan menossa, että syrjintätilanteita näytetään somessa. Asiaa ei saa hyssytellä.

­– Romaneihin kohdistuu jatkuvasti syrjintää, mutta harva jaksaa viedä asiaa eteenpäin. Tämä on meille niin arkipäiväistä, Stenroos huokaisee.

Myös romanien työllistymishanke Nevo tiijan projektipäällikkö Mikael Mertsi Ärling pitää tärkeänä sitä, että romaneiden kokema syrjintä on nostettu mediassa puheenaiheeksi.

– Yksittäisiä tapauksia on mediassa aiemminkin nostettu esille, mutta vastaavanlaista medianostetta ei aiemmin ole ollut. Pelkän nostamisen lisäksi toivoisin molemminpuolisesti rakentavia ratkaisuja, hän sanoo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Turkulaisen ilmestyminen jää tauolle
  2. Tanssitunteja, jumppaa, teatteria – Turussa tapahtuu virtuaalisesti vaikka mitä, ja kaupungin tapahtumakalenteri kerää vinkkejä yhteen
  3. Lähikuvassa: Hissu Kytö on auttanut maahanmuuttajia Turussa pian 50 vuotta: "Skinheadeilta tuli tappouhkauksia ja sain luodin postiluukusta"
  4. Lähikuvassa: Kun kiekko lensi kaukalosta raitiovaunun katolle – legenda Timo Nummelin muistelee, millaisissa olosuhteissa pelattiin hänen lapsuudessa ja nuoruudessa
  5. Elossa 24 h -sarjassa esiintyvä turkulaislääkäri Kosti Koivisto-Kokko pelastaa vapaaehtoistyössään ihmisiä, jotka palaavat heti takaisin sotaan – "Huono muisti" suojelee työssä uupumiselta
  6. Jaanan poika ei koskaan palannut laivareissulta – Nikun katoaminen on yhä täysi mysteeri
  7. "Oli tosi kova paikka, kun tajusin, että lapsia ei tule muita kuin Pasi" – Kotimäen tilaa pyörittävälle Taikku Nurmelle tärkeintä elämässä on perhe, mutta jokaista päivää tahdittavat hevoset
  8. Burn out pysäytti nuoren Michaelan: "Kotona vain tärisin ja itkin"
  9. Moniko pesee kädet kunnolla? Turkulainen kävi yleisessä vessassa katsomassa ja tulos yllätti lääkärin
  10. Arno Kasvi: Ruissalo ei kestä tällaista rumbaa, tarvitaan toinen silta ja kauriskannan harventamista
  11. Turussa karanteenia viettävän Karita Mattilan heippalappu "meluhäiriöstä" riemastutti Twitterissä – "Äiti laittoi äsken viestiä, että joku hänen entinen työkaverinsa haluu tulla mun luo kylään välillä 14–18", nauraa twiittaaja nyt
  12. Tässä on Turun ruuhkaisin kohta – Naantalin pikatien pätkä Köydenpunojankadun ja Vakka-Suomentien välillä pitää yhä ykköstilaa, katso muut ruuhkakertymäkadut
  13. Korona peruutti ay-väen ja vasemmistopuolueiden yhteisen vappujuhlan Turussa – luvassa koronavappu netissä
  14. Anu Pentikin näyttely siirtyy kesälle 2021 – Muutoksia Turun museokeskuksen näyttelyohjelmistossa
  15. "Suurin ja karanteeniystävällisin opiskelijatapahtuma" – Turun Wappuradio tulee taas

Näytä lisää