Suurlähettiläät tekee yllätyspaluun – "Savun hälvettyä mietimme tulevaa"

MUSIIKKI Takavuosien hittikone Suurlähettiläät heittää keikan luokkakokoushengessä.

Suurlähettiläät mallia 2018. Hymy on herkässä paluun tekevällä bändillä. Sanna Lehto

Tomi Kangasniemi

Suurlähettiläiden laulaja Jussu Pöyhönen odottaa jo innolla bändin kesäkuun keikkaa. Turkulaisyhtye lopetti vuonna 2011, mutta Jussun mukaan jäsenet ovat tavanneet säännöllisesti noin puolen vuoden välein.

– On juteltu ja soitettu yhdessä. Koko ryhmä on hyvässä hapessa ja soittokin sujuu. Vuosi sitten aloimme miettiä, että kokeillaan ja soitetaan yksi keikka luokkakokoushengessä. Laiva valikoitui paikaksi, kun siellä voi soittaa useamman setin. Meillä on normaalikeikan lisäksi myös soul cover -show, ja itse vedän vielä akustisen keikan, Jussu kertoo.

Suurlähettiläät iskostui musafanien tietoisuuteen 1990-luvun alussa hiteillään Elokuun 11. ja Pitääxunaina? Bändi toi raikkaan tuulahdukseen suomalaiseen pop-maailmaan torvisektiollaan. Radiosoittoa riitti, ja hittejä tuli liuta lisää.

– Biisit ovat jääneet elämään. Siihen olen tyytyväinen. 1980-luvulla Englannista tuli paljon sinisilmäsoulia, ja sieltä ammensimme vaikutteita, Jussu kertoo.

Noilta vuosilta parhaat muistot Jussulla liittyvät isoihin festareihin. Ruisrockin lavalla Suurlähettiläät kävi monta kertaa. Keikkaa myös riitti, vaikka elettiin 1990-luvun lama-arkea.

– Ekat viisi vuotta oltiin tosi kiireisiä. Tiistaista lauantaihin sai vetää keikkaa, jos niin halusi.

Jussu muutti Turusta Helsinkiin vaimon töiden takia vuonna 2008. Kolme vuotta myöhemmin Suurlähettiläät lopetti. Se oli Jussun mukaan luonnollinen päätös hienolle taipaleelle.

– Tuntui, että siitä ei enää saa mitään. Kaikki alkoi toistaa itseään. 20 vuotta oli hyvä rajapyykki, ja sai tilaa muille asioille.

Jussu on jatkanut muusikon uraansa, ja Turku on pysynyt tärkeänä osana elämää. Turun kaupunginteatterin Viimeinen laiva -musikaalikin piti siteitä vanhaan kotikaupunkiin tiukkoina.

Jussu on päässyt todistamaan musiikkimaailman murrosta niin artistina kuin toimijana Suomen Musiikintekijät ry:ssä. Muutos on ollut monelta osin surullinen.

– Pitää koettaa sopeutua, jos haluaa mukana olla. Kyllä musaa saa soittaa, mutta leivän tekeminen on paljon haastavampaa kuin ennen, hän kuvailee.

Jussua mietittyttää etenkin musabisneksen keskittyminen. Kun radio- ja tv-kanavat, ohjelmapalvelut ja festarit ovat yhä harvemmissa hyppysissä, on uusien artistien vaikea päästä esille.

– Kyllä tässä kulmakarvat vähän kohoaa. Kun olin aikoinaan Auran Aalloilla töissä, levystöstä kaivettiin sitä, mikä itseä miellytti. Nyt radioissa on soittolistat. Viime aikoina olemme lobanneet, että musiikin tekijätiedot saadaan näkyviin esimerkiksi Spotifyssä, Jussu heittää esimerkkeinä.

Suurlähettiläiden tulevaisuus on tulevan keikan jälkeen yhä mysteeri. Nyt vedetään yksi keikka. Sitten katsotaan, mitä tapahtuu.

– Ajatus on, että savun hälvettyä mietitään tulevaa, Jussu tiivistää.

Suurlähettiläät 8. kesäkuuta Baltic Princessillä

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu