Kansalaisaloite eteni eduskuntaan – "2 600 euron koulutus oltava maksuton kaikille"

Kuvituskuva. Ella Kajaste

Aapo Siippainen

Yhteensä 53 098 suomalaisen allekirjoittama Maksuton toisen asteen koulutus kaikille -kansalaisaloite on luovutettu tiistaina eduskunnan puhemiehelle Paula Risikolle (kok.).Aloite syntyi, koska lukiota ja ammatillista koulutusta pidetään liian kalliina.

Perusteluissa sanotaan, että lukion suorittamisen kokonaiskustannukset nousevat jopa 2 600 euroon ja joidenkin ammatillisten tutkintojen kustannukset voivat, riippuen alasta ja oppilaitoksesta, nousta jopa useaan tuhanteen euroon.

– Suomessa jokaisella nuorella tulee olla mahdollisuus opiskella niin pitkälle kuin kiinnostus ja kyvyt kantavat. Perheen vähävaraisuus ei saa asettaa nuoria eriarvoiseen asemaan, aloitteen käynnistäneet järjestöt muistuttavat.

Aloitteen vireillepanijoita ovat Pelastakaa Lapset ry, Suomen Lukiolaisten Liitto (SLL), Suomen Ammattiin Opiskelevien Liitto – SAKKI ry, Suomen Opiskelija-Allianssi OSKU ry, Finlands Svenska Skolungdomsförbund FSS rf, Nuorten mielenterveysseura – Yeesi ry, Suomen Nuorisoyhteistyö – Allianssi ry ja Suomen Vanhempainliitto.

Kansanlaisaloite voidaan jättää eduskunnan käsiteltäväksi, mikäli se saa vähintää 50 000 allekirjoitusta. Kansalaisaloite.fi-sivuston mukaan eduskuntaan on tämän lisäksi toimitettu 22 kansalaisaloitetta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Turkulaisen ilmestyminen jää tauolle
  2. Tanssitunteja, jumppaa, teatteria – Turussa tapahtuu virtuaalisesti vaikka mitä, ja kaupungin tapahtumakalenteri kerää vinkkejä yhteen
  3. Lähikuvassa: Hissu Kytö on auttanut maahanmuuttajia Turussa pian 50 vuotta: "Skinheadeilta tuli tappouhkauksia ja sain luodin postiluukusta"
  4. Lähikuvassa: Kun kiekko lensi kaukalosta raitiovaunun katolle – legenda Timo Nummelin muistelee, millaisissa olosuhteissa pelattiin hänen lapsuudessa ja nuoruudessa
  5. Elossa 24 h -sarjassa esiintyvä turkulaislääkäri Kosti Koivisto-Kokko pelastaa vapaaehtoistyössään ihmisiä, jotka palaavat heti takaisin sotaan – "Huono muisti" suojelee työssä uupumiselta
  6. Jaanan poika ei koskaan palannut laivareissulta – Nikun katoaminen on yhä täysi mysteeri
  7. "Oli tosi kova paikka, kun tajusin, että lapsia ei tule muita kuin Pasi" – Kotimäen tilaa pyörittävälle Taikku Nurmelle tärkeintä elämässä on perhe, mutta jokaista päivää tahdittavat hevoset
  8. Burn out pysäytti nuoren Michaelan: "Kotona vain tärisin ja itkin"
  9. Moniko pesee kädet kunnolla? Turkulainen kävi yleisessä vessassa katsomassa ja tulos yllätti lääkärin
  10. Arno Kasvi: Ruissalo ei kestä tällaista rumbaa, tarvitaan toinen silta ja kauriskannan harventamista
  11. Turussa karanteenia viettävän Karita Mattilan heippalappu "meluhäiriöstä" riemastutti Twitterissä – "Äiti laittoi äsken viestiä, että joku hänen entinen työkaverinsa haluu tulla mun luo kylään välillä 14–18", nauraa twiittaaja nyt
  12. Tässä on Turun ruuhkaisin kohta – Naantalin pikatien pätkä Köydenpunojankadun ja Vakka-Suomentien välillä pitää yhä ykköstilaa, katso muut ruuhkakertymäkadut
  13. Korona peruutti ay-väen ja vasemmistopuolueiden yhteisen vappujuhlan Turussa – luvassa koronavappu netissä
  14. Anu Pentikin näyttely siirtyy kesälle 2021 – Muutoksia Turun museokeskuksen näyttelyohjelmistossa
  15. "Suurin ja karanteeniystävällisin opiskelijatapahtuma" – Turun Wappuradio tulee taas

Näytä lisää