Ruissalon telakka lisää toimintaansa – Vanhalla veneveistämöalueella on nyt kaksi tapahtumatilaa

Larri Andersson kuvailee Ruissalon telakkaa linkiksi kaupungin ja saaren välillä. Teemu Nurmi

Teemu Nurmi

Ruissalon telakka avautuu tulevana kesänä entistä enemmän kaikelle kansalle. Vanha veistämöalue on monen Turun kesätapahtuman keskipiste. Suvena 2018 telakan alueella järjestetään muun muassa merelliset Pax Navis ja Airisto Classic Regatta, telakan 40-paikkainen vierasvenesatama sekä ravintola Sergio´s al Mare aloittavat toisen sesonkinsa ja museolaiva Sigyn siirtyy 8. toukokuuta kunnostettavaksi Ruissalon telakalle. Yli 130-vuotias laiva on myös yleisön saavutettavissa: kunnostamista pääsee seuraamaan paikan päällä luultavasti kesäkuusta lähtien, Larri Andersson Ruissalon telakalta kertoo.

Telakalla on tätä nykyä myös kaksi tapahtuma- ja juhlapaikkaa. Vanha Åbo Båtvarfin veistämösali, jossa aikoinaan valmistettiin yli 5000 venettä, on ollut uusiokäytössä Westin-nimellä jo muutaman vuoden. Suurelle yleisölle se tuli kolmena kesänä tutuksi H2Ö-festivaalin pitopaikkana. Andersson sanoo Westinin olevan tulevana kesänä ainakin neljän Turun musiikkijuhlien konsertin soittotila.

Toukokuussa avautuu Lindblom-sali, johon mahtuu parhaimmillaan peräti 800 ihmistä. Lindblomissa on jo muutama varaus kesällä. Ensimmäinen tapahtuma on toukokuun lopulla. Lindblomilla ei ole historiaa, se on aivan uusi rakennus.

– Tässä oli aiemmin Turun kaupungin grillikota. Olimme rakentamassa paikalle Alfons Håkansin korjaamoa ja varastoa, mutta kun katselimme paikkaa Joakim Håkansin (yhtiön toimitusjohtaja) kanssa ja mietimme siltä avautuvaa merinäköalaa, tajusimme heti, että ei tähän mitään korjaamoa kannata pystyttää, Larri Andersson toteaa.

Ruissalon telakka laittaa kesäkaudella vesille myös Aurajokiristeilijä Jakke Jokilautan sisaraluksen Auran, joka tunnettiin viime kesänä nimellä Tom. Tomppaa on sittemmin uudistettu.

– Pääsemme silläkin siltojen ali, ehkä jopa Tuomiokirkolle asti. Aura soveltuu Jakkea paremmin kylmempiin ja kosteampiin olosuhteisiin, sillä sen saa katettua, Andersson sanoo.

Hänen mukaan Ruissalon telakan toiminnan monipuolistumisen idea on tuoda Ruissalo osaksi mannerta tai ainakin entistä lähemmäksi kaupunkia. Toteutuksen onnistumisessa on ollut suuri merkitys Fölin vesibussilla, jonka pysäkki on telakalla.

– Pidämme telakkaa tukikohtana Ruissaloon tutustumiselle, Larri Andersson määrittelee.

Veneveistämö

Vuosina 1889–1954 toiminut Åbo Båtvarf (Turun veneveistämö) oli Pohjoismaiden suurin veneveistämö ja merkittävä tekijä koko Euroopan mittakaavassa. Veistämöllä rakennettiin kaikkiaan yli 5 000 venettä.

Työntekijöiden määrä vaihteli eri vuosina paristakymmenestä yli kahteensataan. Tuotannon kirjo ulottui soutu- ja pelastusveneistä tykki- ja torpedoveneisiin sekä luksushuvipursiin.

Turun veneveistämön toiminta Ruissalossa päättyi vuonna 1954, vaikka samalla nimellä jatkettiin veneiden valmistusta vielä vuosikymmenien ajan. Veistämön lopettaessa toimintansa Turun kaupunki osti rakennukset sataman telakointi- ja korjaustoimintaa varten.

Ruissalon telakalla toimii hinaajavarustamo Alfons Håkansin Suomen pääkonttori.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu