Italialaiset toimittajat muuttivat mieltään Räikkösestä ja lyttäävät nyt Ferrarin – "Se on virhe"

Kimi Räikkönen. Jari Kupiainen

Sport Content

Kaksinkertainen F1-mestari Mika Häkkinen arvioi Unibetin kolumnissaan, että Kimi Räikkönen olisi voinut voittaa jo tällä kaudella F1-kisan, jos Ferrari olisi käyttänyt toisenlaista taktiikkaa. Samaa mieltä ollaan monissa italialaismedioissa.

La Gazzeta dello Sportin toimittaja Pino Allievi arvioi kirjoituksessaan Ferrarin käyttävän Räikköstä enemmänkin pelinappulana. Siitä nähtiin konkreettinen osoitus viime sunnuntaina Kiinan kisassa, kun Räikkösen tehtävänä oli vain hidastaa Valtteri Bottaksen menoa ja siksi Räikkönen otettiin varikolle niin myöhään.

– Olemme kritisoineet Räikköstä vuosien ajan, mutta kauden 2018 hän on osoittanut eri henkeä ja tuonut meille mieleen, että hän on maailmanmestari. Ferrarinkin uskoisi huomanneen asian. Siitä huolimatta Kimiä rangaistaan taktiikalla, koska tiimi tukee Vetteliä. Se on virhe, joka ei voi aiheuttaa muuta kuin kuljettajan moraalin laskua, Allievi kirjoittaa.

Samaa mieltä oli toinen italialaistoimittaja Andrea Cremonesi. Hän kysyy, miten kauan Ferrari-tiimi voi pysyä harmoniassa, jos Räikköstä kohdellaan noin.

Räikkönen itse ei kritisoinut kisataktiikkaansa. Hän sanoi, ettei tiedä, kun asiasta kysyttiin ja ilmoitti kisan olleen hänen mielestään ok.

Räikkönen palasi Ferrarille kaudella 2014. Hänen edellinen osakilpailuvoittonsa on kuitenkin 2013 Australian kisasta, jolloin hän ajoi vielä Lotuksella.

Räikkönen on saavuttanut kauden kolmesta kisasta kaksi kolmostilaa. Kuljettajien pisteissä hän on viidentenä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Turkulaisen ilmestyminen jää tauolle
  2. Tanssitunteja, jumppaa, teatteria – Turussa tapahtuu virtuaalisesti vaikka mitä, ja kaupungin tapahtumakalenteri kerää vinkkejä yhteen
  3. Lähikuvassa: Hissu Kytö on auttanut maahanmuuttajia Turussa pian 50 vuotta: "Skinheadeilta tuli tappouhkauksia ja sain luodin postiluukusta"
  4. Lähikuvassa: Kun kiekko lensi kaukalosta raitiovaunun katolle – legenda Timo Nummelin muistelee, millaisissa olosuhteissa pelattiin hänen lapsuudessa ja nuoruudessa
  5. Elossa 24 h -sarjassa esiintyvä turkulaislääkäri Kosti Koivisto-Kokko pelastaa vapaaehtoistyössään ihmisiä, jotka palaavat heti takaisin sotaan – "Huono muisti" suojelee työssä uupumiselta
  6. Jaanan poika ei koskaan palannut laivareissulta – Nikun katoaminen on yhä täysi mysteeri
  7. "Oli tosi kova paikka, kun tajusin, että lapsia ei tule muita kuin Pasi" – Kotimäen tilaa pyörittävälle Taikku Nurmelle tärkeintä elämässä on perhe, mutta jokaista päivää tahdittavat hevoset
  8. Burn out pysäytti nuoren Michaelan: "Kotona vain tärisin ja itkin"
  9. Moniko pesee kädet kunnolla? Turkulainen kävi yleisessä vessassa katsomassa ja tulos yllätti lääkärin
  10. Arno Kasvi: Ruissalo ei kestä tällaista rumbaa, tarvitaan toinen silta ja kauriskannan harventamista
  11. Turussa karanteenia viettävän Karita Mattilan heippalappu "meluhäiriöstä" riemastutti Twitterissä – "Äiti laittoi äsken viestiä, että joku hänen entinen työkaverinsa haluu tulla mun luo kylään välillä 14–18", nauraa twiittaaja nyt
  12. Tässä on Turun ruuhkaisin kohta – Naantalin pikatien pätkä Köydenpunojankadun ja Vakka-Suomentien välillä pitää yhä ykköstilaa, katso muut ruuhkakertymäkadut
  13. Korona peruutti ay-väen ja vasemmistopuolueiden yhteisen vappujuhlan Turussa – luvassa koronavappu netissä
  14. Anu Pentikin näyttely siirtyy kesälle 2021 – Muutoksia Turun museokeskuksen näyttelyohjelmistossa
  15. "Suurin ja karanteeniystävällisin opiskelijatapahtuma" – Turun Wappuradio tulee taas

Näytä lisää