Oma asunto karkaa yhä kauemmas parikymppisiltä – "Suurimmat riskit löytyvät läheltä arkea"

Nuoret hankkivat ensiasuntonsa aiempaa iäkkäämpinä. Nyt keski-ihä on jo miltei 29 vuotta. Tiina Örn / arkisto

Jari Pietiläinen

Nordean teettämän kyselytutkimuksen mukaan omistusasunto on edelleen myös nuorten ykkösvaihtoehto ja moni omistusasuntoa toivova nuori myös säästää ensiasuntoa varten.

Samaan aikaan ensiasunnon ostajien keski-ikä kuitenkin nousee ja yhä useampi päätyy todennäköisesti ostamaan ensiasunnokseen perheasunnon.

– Neljäkymmentä prosenttia 18–25 -vuotiaista nuorista, jotka haluaisivat tulevaisuudessa asua omistusasunnossa, ilmoittaa jo säästävänsä ensiasuntoa varten. Tämä on ilahduttavan suuri osuus, koska nykyään ensiasunnon ostaminen vaatii käytännössä omia säästöjä, sanoo yksityistalouden ekonomisti Olli Kärkkäinen

Vuosien 2005–2016 välillä ensiasunnon ostajien lukumäärä on laskenut ja keski-ikä noussut. Keski-ikä on ensiasunnon ostajien kohdalla nyt jo lähes 29 vuotta.

Samaan aikaan omistusasunnossa asuvien osuus on vähentynyt kaksioissa ja etenkin yksiöissä.

– Yksiöiden hintakehitys on irronnut muiden asuntojen hinnoista, ja entistä suurempi osa yksiöistä päätyykin sijoittajien käsiin. Tämä voi haitata perinteistä asuntopolkua, jossa pikkuhiljaa siirrytään suurempiin asuntoihin. Jos ensiasunnoksi ostetaan suoraan suuri perheasunto, on myös tarvittava laina paljon suurempi.

Asumisen riskeistä kysyttäessä työikäiset näkivät suurimpana riskinä työttömäksi jäämisen, kun taas vanhemmilla ikäpolvilla suurin riski oli vakava sairastuminen. Asuntovelallisista joka kahdeksas arvioi, ettei selviytyisi asuntolainansa hoitomenoista, jos korot nousisivat viiteen prosenttiin.

– Vaikka julkinen huomio asumisen riskien suhteen keskittyy paljon asuntojen hintoihin ja korkoihin, löytyvät suuremmat riskit monesti lähempää arkea. Esimerkiksi asuntolainan kohdalla työttömyys on maksukyvylle monesti paljon suurempi isku kuin korkojen nousu, Olli Kärkkäinen sanoo.

– Silti myös korkojen nousuun on syytä varautua. Siksi olinkin iloinen siitä, että kyselyssämme ne kotitaloudet, joilla oli keskimääräistä enemmän asuntolainaa, ilmoittivat muita useammin varautuneensa korkojen nousuun.

Nordean myöntämistä uusista asuntolainoista jopa kaksi kolmesta suojataan koroilta.

– Asuntolaina-asiakkaat ovat tänä päivänä varsin valistuneita. Osalle on luonnollisesti jo ehtinyt kertyä kokemusta siitä, miten korkojen nousu vaikuttaa omaan lainaan. Mutta myös ensiasunnon ostajat ovat tietoisia erilaisista riskeistä ja haluavat keskustella niistä, sanoo Nordea Kiinnitysluottopankin toimitusjohtaja Tom Miller.

– Meidän tehtävämme on sitten tarjota ratkaisuja, jotka suojaavat asiakkaan taloutta riskeiltä – oli kyse sitten koroista, työttömyydestä tai vaikkapa vakavasta sairaudesta, hän jatkaa.

Millerin mukaan yhä useampi asiakas on myös kiinnostunut säästämisestä asuntolainan lyhentämisen rinnalla.

– Kaikissa tilanteissa oman puskurin kerryttäminen säännöllisesti säästämällä on osa järkevää taloudenpitoa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Turkulaisen ilmestyminen jää tauolle
  2. Tanssitunteja, jumppaa, teatteria – Turussa tapahtuu virtuaalisesti vaikka mitä, ja kaupungin tapahtumakalenteri kerää vinkkejä yhteen
  3. Lähikuvassa: Hissu Kytö on auttanut maahanmuuttajia Turussa pian 50 vuotta: "Skinheadeilta tuli tappouhkauksia ja sain luodin postiluukusta"
  4. Lähikuvassa: Kun kiekko lensi kaukalosta raitiovaunun katolle – legenda Timo Nummelin muistelee, millaisissa olosuhteissa pelattiin hänen lapsuudessa ja nuoruudessa
  5. Elossa 24 h -sarjassa esiintyvä turkulaislääkäri Kosti Koivisto-Kokko pelastaa vapaaehtoistyössään ihmisiä, jotka palaavat heti takaisin sotaan – "Huono muisti" suojelee työssä uupumiselta
  6. Jaanan poika ei koskaan palannut laivareissulta – Nikun katoaminen on yhä täysi mysteeri
  7. "Oli tosi kova paikka, kun tajusin, että lapsia ei tule muita kuin Pasi" – Kotimäen tilaa pyörittävälle Taikku Nurmelle tärkeintä elämässä on perhe, mutta jokaista päivää tahdittavat hevoset
  8. Burn out pysäytti nuoren Michaelan: "Kotona vain tärisin ja itkin"
  9. Moniko pesee kädet kunnolla? Turkulainen kävi yleisessä vessassa katsomassa ja tulos yllätti lääkärin
  10. Arno Kasvi: Ruissalo ei kestä tällaista rumbaa, tarvitaan toinen silta ja kauriskannan harventamista
  11. Turussa karanteenia viettävän Karita Mattilan heippalappu "meluhäiriöstä" riemastutti Twitterissä – "Äiti laittoi äsken viestiä, että joku hänen entinen työkaverinsa haluu tulla mun luo kylään välillä 14–18", nauraa twiittaaja nyt
  12. Tässä on Turun ruuhkaisin kohta – Naantalin pikatien pätkä Köydenpunojankadun ja Vakka-Suomentien välillä pitää yhä ykköstilaa, katso muut ruuhkakertymäkadut
  13. Korona peruutti ay-väen ja vasemmistopuolueiden yhteisen vappujuhlan Turussa – luvassa koronavappu netissä
  14. Anu Pentikin näyttely siirtyy kesälle 2021 – Muutoksia Turun museokeskuksen näyttelyohjelmistossa
  15. "Suurin ja karanteeniystävällisin opiskelijatapahtuma" – Turun Wappuradio tulee taas

Näytä lisää