Turkulaisessa Myllykodin palvelukodissa on muitakin oireilevia kuin koronadiagnoosin saaneet – "Oireiden perusteella ei voi varmaksi tietää, kuka on alkuperäinen sairastunut"

Kuvituskuva Arkisto / Matilda Isohella

Minna Harmaala

Turussa sijaitsevassa Myllykodin asumisyksikössä on aiemmin todettujen koronatapausten lisäksi muutama muukin oireileva vanhus ja myös joillakin hoitajilla on hengitystieoireita.

– Kaksi Turun geriatrisen poliklinikan sairaanhoitajaa on tänään ottanut siellä näytteitä oireilevista, jotta tiedämme, onko heillä tätä samaa tautia vai jotain eri infektiota, kertoo Tartuntataudeista vastaava lääkäri Jutta Peltoniemi Turun kaupungin hyvinvointitoimialalta.

Hänen mukaansa testien laajentamista pohditaan sen mukaan, mitä oireilevien näytteistä selviää. Näytteistä tutkitaan myös muita hengitystieoireita aiheuttavia sairauksia, kuten influenssa.

– Ikäihmisistä ei ole aina helppoa sanoa, liittyvätkö oireet koronaan vaiko muuhun syyhyn. Oireet voivat olla erityyppisiä kuin työikäisillä.

Peltoniemi arvelee testitulosten valmistuvan huomenna perjantaina.

Lue lisää: Turkulaisessa vanhusten asumisyksikössä Myllykodissa koronavirustartuntoja – Tänään ratkeaa, miten laajasti muita testataan

Vielä ei ole Jutta Peltoniemen mukaan saatu varmuutta siitä, mistä koronavirus on yksikköön päässyt.

– Sitä on vaikea sanoa, kun tartuttaa voi jo hieman ennen oireita. Tietoa viruksesta on vielä niukasti. Oireiden perusteella ei voi varmaksi tietää, kuka on alkuperäinen sairastunut vaan vaaditaan tarkempaa tietoa tartunnanjäljityksen tueksi.

Toistaiseksi oireilevat ihmiset voivat Peltoniemen mukaan hyvin eikä kukaan ole tarvinnut sairaalahoitoa.

Kaikki tartunnan saaneet on ohjattu karanteeniin. Tämän lisäksi kaikki altistuneet kartoitetaan ja heidät ohjataan karanteeniin.

Yksityinen Myllykoti toimii Turun kaupungin ostopalveluyksikkönä. Se on tehostetun palveluasumisen yksikkö eli asukkaat asuvat omissa huoneissaan, mutta paikalla on henkilökuntaa vuorokauden ympäri. Myllykodissa on yli 90 asukasta.

– Tehostetussa palveluasumisessa avun tarve on suuri, Peltoniemi sanoo.

Myös useassa muussa turkulaisessa vanhusten asumispalveluyksikössä on käyty ottamassa näytteitä koronaepäilyjen vuoksi, Peltoniemi kertoo. Mukana on ollut sekä kaupungin omia että yksityisiä yksiköitä.

– Minun tietooni ei ole tullut, että muissa yksiköissä olisi ollut positiivisia näytteitä. Kaikkien positiivisten tulosten pitäisi tulla minulle tietoon.

Kaupunki on ottanut näytteet asumisyksikössä silloin, kun oireileva ei tarvitse sairaalahoitoa. Syynä tähän on Peltoniemen mukaan THL:n ohjeistus, jonka mukaan käyntejä poliklinikalla tulisi mahdollisuuksien mukaan välttää.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Turkulaisen ilmestyminen jää tauolle
  2. Tanssitunteja, jumppaa, teatteria – Turussa tapahtuu virtuaalisesti vaikka mitä, ja kaupungin tapahtumakalenteri kerää vinkkejä yhteen
  3. Lähikuvassa: Hissu Kytö on auttanut maahanmuuttajia Turussa pian 50 vuotta: "Skinheadeilta tuli tappouhkauksia ja sain luodin postiluukusta"
  4. Lähikuvassa: Kun kiekko lensi kaukalosta raitiovaunun katolle – legenda Timo Nummelin muistelee, millaisissa olosuhteissa pelattiin hänen lapsuudessa ja nuoruudessa
  5. Elossa 24 h -sarjassa esiintyvä turkulaislääkäri Kosti Koivisto-Kokko pelastaa vapaaehtoistyössään ihmisiä, jotka palaavat heti takaisin sotaan – "Huono muisti" suojelee työssä uupumiselta
  6. Jaanan poika ei koskaan palannut laivareissulta – Nikun katoaminen on yhä täysi mysteeri
  7. "Oli tosi kova paikka, kun tajusin, että lapsia ei tule muita kuin Pasi" – Kotimäen tilaa pyörittävälle Taikku Nurmelle tärkeintä elämässä on perhe, mutta jokaista päivää tahdittavat hevoset
  8. Burn out pysäytti nuoren Michaelan: "Kotona vain tärisin ja itkin"
  9. Moniko pesee kädet kunnolla? Turkulainen kävi yleisessä vessassa katsomassa ja tulos yllätti lääkärin
  10. Arno Kasvi: Ruissalo ei kestä tällaista rumbaa, tarvitaan toinen silta ja kauriskannan harventamista
  11. Turussa karanteenia viettävän Karita Mattilan heippalappu "meluhäiriöstä" riemastutti Twitterissä – "Äiti laittoi äsken viestiä, että joku hänen entinen työkaverinsa haluu tulla mun luo kylään välillä 14–18", nauraa twiittaaja nyt
  12. Tässä on Turun ruuhkaisin kohta – Naantalin pikatien pätkä Köydenpunojankadun ja Vakka-Suomentien välillä pitää yhä ykköstilaa, katso muut ruuhkakertymäkadut
  13. Korona peruutti ay-väen ja vasemmistopuolueiden yhteisen vappujuhlan Turussa – luvassa koronavappu netissä
  14. Anu Pentikin näyttely siirtyy kesälle 2021 – Muutoksia Turun museokeskuksen näyttelyohjelmistossa
  15. "Suurin ja karanteeniystävällisin opiskelijatapahtuma" – Turun Wappuradio tulee taas

Näytä lisää