Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Viinin ulosmyynnille on vaihtoehtoja – Aromi: Monilla ravintoloilla on aarre, jota ne eivät ymmärrä

Monet ravintolat pyrkivät koronaepidemian aikana pysymään pystyssä noutoruualla ja kotiinkuljetuksilla.

Liikevaihtoa paikataan ruokapaketeilla, joista puuttuvat vain viini ja muut alkoholijuomat.

Mutta juomille on olemassa myös päteviä vaihtoehtoja, esittelee Aromi-lehti

Viinin ulosmyynnin vapauttamista on vaadittu ihan äänekkäästikin, mutta ilmeisen turhaan. Nykyisen alkoholilain mukaan voi ravintoloista ostaa ulos enintään 5,5 prosentin vahvuisia juomia. Ravintolalla pitää olla sitä varten lupa.

Käytännössä lupapaperi on ollut tähän asti useimmilla aivan turha, mutta nyt lupia haetaan jälleen.

Suomen Gastronomien Seuran puheenjohtaja Joni Kiiski sanoo Aromi-lehdessä, että monilla ravintoloilla on aarre, jota ne eivät ymmärrä.

– Hyvä kotikalja. Sitä ei ole saanut mukaan, vaikka kuinka olisi kehunut ja ehdottanut pullottamisen aloittamista. Miksi, Kiiski kysyy.

Hän kertoo itse ostaneensa todella hyvää pullotettua kotikaljaa virolaisilta Martin markkinoilta Kaapelitehtaalta.

Alle 1,2 -prosenttista juomaa ei pidetä alkoholijuomana. Niinpä sen kauppa on vapaata. Moni on ostanut vuodesta toiseen vappusimansa Amican työpaikkaruokalasta.

Kaljat ja simat voisivatkin Kiisken mukaan olla mahdollisuus ammattikeittiöille. Myös sokeroidusta teestä käymisen avulla valmistettu kombucha olisi yksi vaihtoehto.

Kiiski muistuttaa Aromissa myös huippukeittiöiden, kuten ravintola Nollan, alkoholittomasta valikoimista. Ne ovat parantuneet vuosi vuodelta kaikissa hyvissä ruokaravintoloissa.