Varsinais-Suomessa kahdeksan uutta koronavirustartuntaa - Tyksin teho-osaston yhdellä työntekijällä todettu tartunta

Kuvituskuva. Tyks. Tyksin arkisto

Teemu Nurmi

Varsinais-Suomessa on todettu kahdeksan uutta koronavirustartuntaa. Koronaviruksen johdosta sairastuneiden varsinaissuomalaisten kokonaismäärä on nyt 94. Osa sairastuneista on jo parantunut. Tyksin sairaaloissa hoidetaan nyt 12:ta potilasta koronaviruksen johdosta.

Tyksin teho-osaston yhdellä työntekijällä on todettu koronavirustartunta, joka ei todennäköisesti ole työperäinen. On varmaa, että tartunnan saanut työntekijä ei ole altistanut potilaita virukselle.

Jos koronavirukseen sairastunut tarvitsee hoitoa, mutta hänellä ei ole erikoissairaanhoidon tarvetta, häntä voidaan hoitaa myös terveyskeskuksen osastolla, kuten muissakin sairauksissa. Tällaisia muualla hoidossa olevia potilaita on alueellamme kolme. Vapaata sairaalakapasiteettia alueella on runsaasti ja valmius uusien potilaiden vastaanottamiseen hyvä.

Vaikka todettujen tartuntojen määrä on pysynyt kohtuullisen pienenä, nyt on todettu tartuntoja, joiden lähdettä ei ole kartoituksessa saatu selville. Uutena piirteenä on myös se, että tartuntoja on todettu iäkkäämmillä ihmisillä kuin aiemmin. Tämä korostaa riskiryhmien karanteenissa pysymisen ja muiden rajoitustoimenpiteiden tärkeyttä.

Vierailut Tyksin sairaaloissa on pääsääntöisesti kielletty toistaiseksi. Vierailu voidaan sallia ainoastaan, jos kyseessä on kriittisesti sairas tai lapsipotilas, tai saattohoidossa oleva. Synnytykseen voi ottaa mukaan puolison tai tukihenkilön. Sairaalan henkilökunta päättää aina tapauskohtaisesti, voidaanko vierailu sallia.

Koska vierailujen rajaaminen ymmärrettävästi aiheuttaa huolta, ahdistusta ja surua, sairaanhoitopiiri on avannut potilaiden omaisille henkisen tuen puhelinpalvelun. Omaiset voivat näin keskustella sairaalapappien kanssa ajatuksistaan ja tunteistaan luottamuksellisesti. Henkistä tukea potilaiden omaisille ja läheisille on tarjolla päivittäin klo 9–16, myös viikonloppuna palvelunumerossa 040 341 7767.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Turkulaisen ilmestyminen jää tauolle
  2. Tanssitunteja, jumppaa, teatteria – Turussa tapahtuu virtuaalisesti vaikka mitä, ja kaupungin tapahtumakalenteri kerää vinkkejä yhteen
  3. Lähikuvassa: Hissu Kytö on auttanut maahanmuuttajia Turussa pian 50 vuotta: "Skinheadeilta tuli tappouhkauksia ja sain luodin postiluukusta"
  4. Lähikuvassa: Kun kiekko lensi kaukalosta raitiovaunun katolle – legenda Timo Nummelin muistelee, millaisissa olosuhteissa pelattiin hänen lapsuudessa ja nuoruudessa
  5. Elossa 24 h -sarjassa esiintyvä turkulaislääkäri Kosti Koivisto-Kokko pelastaa vapaaehtoistyössään ihmisiä, jotka palaavat heti takaisin sotaan – "Huono muisti" suojelee työssä uupumiselta
  6. Jaanan poika ei koskaan palannut laivareissulta – Nikun katoaminen on yhä täysi mysteeri
  7. "Oli tosi kova paikka, kun tajusin, että lapsia ei tule muita kuin Pasi" – Kotimäen tilaa pyörittävälle Taikku Nurmelle tärkeintä elämässä on perhe, mutta jokaista päivää tahdittavat hevoset
  8. Burn out pysäytti nuoren Michaelan: "Kotona vain tärisin ja itkin"
  9. Moniko pesee kädet kunnolla? Turkulainen kävi yleisessä vessassa katsomassa ja tulos yllätti lääkärin
  10. Arno Kasvi: Ruissalo ei kestä tällaista rumbaa, tarvitaan toinen silta ja kauriskannan harventamista
  11. Turussa karanteenia viettävän Karita Mattilan heippalappu "meluhäiriöstä" riemastutti Twitterissä – "Äiti laittoi äsken viestiä, että joku hänen entinen työkaverinsa haluu tulla mun luo kylään välillä 14–18", nauraa twiittaaja nyt
  12. Tässä on Turun ruuhkaisin kohta – Naantalin pikatien pätkä Köydenpunojankadun ja Vakka-Suomentien välillä pitää yhä ykköstilaa, katso muut ruuhkakertymäkadut
  13. Korona peruutti ay-väen ja vasemmistopuolueiden yhteisen vappujuhlan Turussa – luvassa koronavappu netissä
  14. Anu Pentikin näyttely siirtyy kesälle 2021 – Muutoksia Turun museokeskuksen näyttelyohjelmistossa
  15. "Suurin ja karanteeniystävällisin opiskelijatapahtuma" – Turun Wappuradio tulee taas

Näytä lisää