Vanhan Suurtorin Kesärauha-festivaali siirtyy koronatilanteen takia

toimitus

Turun Kesärauha-musiikkifestari piti järjestää 5.-6. kesäkuuta, mutta koronatilanne siirtää tapahtuman elokuun toiseksi viimeiseen viikonloppuun.

– Festivaalin järjestäminen alkuperäisessä ajankohdassa olisi ollut liian epävarmaa. Vaikka tämän hetken ohjeistuksella festivaalin saisi kesäkuussa järjestää, emme halunneet ottaa sitä riskiä, että tapahtuma jouduttaisiin perumaan muutaman viikon varoajalla, Kesärauhan festivaalijohtaja Juha Leinonen kertoo tiedotteessa.

Lähes kaikki alkuperäiseen ajankohtaan julkistetuista artisteista nähdään Kesärauhassa myös elokuussa. Päiväkohtaiseen ohjelmistoon tuli siirron myötä muutamia logistisia vaihdoksia soittopäivien suhteen.

Honningbarnaa ja Xysmaa ei uudessa ajankohdassa nähdä. Kesärauha kertoo myös, että uusi artistijulkistuksia on vielä luvassa aivan lähipäivinä.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Palvelut