Juuri nyt: Sulkupisteitä rakennetaan jo Hyvinkään ja Riihimäen rajalle – Eduskunnan päätös Uudenmaan eristämiseksi viipyy vielä

Puolustusvoimat on jo liikkeellä Monnissa. Lukijan kuva

toimitus

Liikenteen rajoittaminen Uudenmaan ja muun Suomen välillä alkaa tänään, mahdollisesti keskiyöllä. Tarkka ajankohta riippuu eduskunnan käsittelynopeudesta.

Hyvinkään ja Riihimäen rajalla, Uudenmaan ja Kanta-Hämeen rajalla poliisi valmistautuu eristykseen rakentamalla pysäytyspaikkaa muun muassa kolmostiellä Hyvinkään pohjoisen liittymän vaiheilla.

Myös vanhalla kolmostiellä ja Hyvinkään Pohjoisella ohikulkutiellä on valmistauduttu liikennevalvontaan.

Perustuslakivaliokunta kokoontui aamulla käsittelemään Uudenmaan liikkumisrajoituksia.

Valiokunnan puheenjohtaja Johanna Ojala-Niemelä (sd.) sanoi ennen kokouksen alkua STT:lle, että tavoitteena on saada mietintö iltapäivällä täysistuntosaliin, jossa se on ainoassa käsittelyssä.

Ojala-Niemelä ei lähtenyt arvioimaan, kuinka kauan valiokunnan kokous kestää. Hänen mukaansa käsittelyyn otetaan se aika, mitä tarvitaan.

Eduskunta kokoontui täysistuntoon kello 13. Istunto on keskeytetty kello 16:een asti perustuslakivaliokunnan kokouksen takia.

Helsingin poliisilaitoksen poliisikomentaja Lasse Aapio sanoo STT:lle, että poliisissa on otettu huomioon tietty aikaikkuna, jolla eduskunnan päätös voisi tänään tulla. Aapio ei ota kantaa siihen, mihin aikaan Uudenmaan eristys alkaisi.

Aapion mukaan useat sadat poliisit ovat valmiina liikennevalvontaan jo tänään, jos liikkumisrajoituksista tulee päätös. Aapion mukaan myös varusmiehet hälytetään apuun heti eduskunnan päätöksen tultua. Poliisi antoi virka-apupyynnön Puolustusvoimille eilen.

Maakunnan rajoille on Aapion mukaan tulossa 30–40 sulkupistettä. Teiden lisäksi poliisi valvoo rautatie- ja lentoliikennettä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Turkulaisen ilmestyminen jää tauolle
  2. Tanssitunteja, jumppaa, teatteria – Turussa tapahtuu virtuaalisesti vaikka mitä, ja kaupungin tapahtumakalenteri kerää vinkkejä yhteen
  3. Lähikuvassa: Hissu Kytö on auttanut maahanmuuttajia Turussa pian 50 vuotta: "Skinheadeilta tuli tappouhkauksia ja sain luodin postiluukusta"
  4. Lähikuvassa: Kun kiekko lensi kaukalosta raitiovaunun katolle – legenda Timo Nummelin muistelee, millaisissa olosuhteissa pelattiin hänen lapsuudessa ja nuoruudessa
  5. Elossa 24 h -sarjassa esiintyvä turkulaislääkäri Kosti Koivisto-Kokko pelastaa vapaaehtoistyössään ihmisiä, jotka palaavat heti takaisin sotaan – "Huono muisti" suojelee työssä uupumiselta
  6. Jaanan poika ei koskaan palannut laivareissulta – Nikun katoaminen on yhä täysi mysteeri
  7. "Oli tosi kova paikka, kun tajusin, että lapsia ei tule muita kuin Pasi" – Kotimäen tilaa pyörittävälle Taikku Nurmelle tärkeintä elämässä on perhe, mutta jokaista päivää tahdittavat hevoset
  8. Burn out pysäytti nuoren Michaelan: "Kotona vain tärisin ja itkin"
  9. Moniko pesee kädet kunnolla? Turkulainen kävi yleisessä vessassa katsomassa ja tulos yllätti lääkärin
  10. Arno Kasvi: Ruissalo ei kestä tällaista rumbaa, tarvitaan toinen silta ja kauriskannan harventamista
  11. Turussa karanteenia viettävän Karita Mattilan heippalappu "meluhäiriöstä" riemastutti Twitterissä – "Äiti laittoi äsken viestiä, että joku hänen entinen työkaverinsa haluu tulla mun luo kylään välillä 14–18", nauraa twiittaaja nyt
  12. Tässä on Turun ruuhkaisin kohta – Naantalin pikatien pätkä Köydenpunojankadun ja Vakka-Suomentien välillä pitää yhä ykköstilaa, katso muut ruuhkakertymäkadut
  13. Korona peruutti ay-väen ja vasemmistopuolueiden yhteisen vappujuhlan Turussa – luvassa koronavappu netissä
  14. Anu Pentikin näyttely siirtyy kesälle 2021 – Muutoksia Turun museokeskuksen näyttelyohjelmistossa
  15. "Suurin ja karanteeniystävällisin opiskelijatapahtuma" – Turun Wappuradio tulee taas

Näytä lisää