Ministeriön entisiä tiloja Punavuoressa kunnostetaan asunnoiksi – palaavat alkuperäiseen käyttöönsä

Jukka Hämäläinen

Helsingin kaupunki on asettanut nähtäville suunnitelman Ratakatu 3:ssa sijaitsevien kolmen virastokäytössä olleen rakennuksen muuntamiseksi takaisin asuinkäyttöön.

Viimeksi kiinteistö on ollut Työ- ja elinkeinoministeriön käytössä. Tällä hetkellä rakennukset ovat tyhjillään.

Tavoitteena on suojella rakennukset ja kunnostaa ne rakennustaiteellisesti, historiallisesti ja kaupunkikuvallisesti menneisyyttä kunnioittavalla tavalla.

Kiinteistön yhteyteen tulisi noin 4 500 kerrosneliömetriä uutta rakennusalaa. Liike- ja muuta toimitilaa niihin jäisi alimpiin kerroksiin reilut tuhat neliötä. Suunnitelman mukaan taloihin tulisi 45 asuntoa.

Suunnitelmiin voi tutustua tarkemmin täällä

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Palvelut