HS: Viranomaiset jättivät huomioimatta riskialueilta Suomeen lentäneet – "Ongelma olisi pitänyt ymmärtää jo viikko sitten"

Crista Lassfolk-Feodoroff

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n sekä sosiaali- ja terveysministeriön STM:n asiantuntijat päivittivät koronatilannetta tiistaina eduskuntapuolueiden johdolle.

Helsingin Sanomat uutisoi, että kokouksessa käsiteltiin koronaviruksen torjunnasta vastaavien viranomaisten epäonnistumista maahan tulevien huomioimisessa.

Riskialueilta Suomeen lentäneet ovat käytännössä kävelleet maahan ilman vaatimuksia karanteenista tai ohjeistuksia siitä, miten heidän tulisi toimia.

Viisi kokoukseen osallistunutta kertoo HS:lle, että viranomaisten viesti oli muuttunut täysin toissa viikolla pidetystä vastaavasta tilaisuudesta.

Paikalla olleiden mukaan THL:n laskelmia on nyt synkentänyt arvio siitä, että Suomeen saapuu noin 200 000 riskialueilla maailmalla ollutta suomalaista.

Vaikka asia oli tiedossa jo viime viikonloppuna, THL ei ottanut lukua huomioon laskelmissaan.

– On pöyristyttävää, että ulkomailta tulevien karanteeniin jääminen tyrittiin, vaikka ongelma olisi pitänyt ymmärtää jo viikko sitten. Kokouksessa tuli yhteisesti todettua, että tämä on mennyt pieleen, nimettömänä pysyttelevä lähde sanoo Helsingin Sanomien uutisessa.

Lähteen mukaan terveysviranomaiset vierittivät kokouksessa vastuuta lentokenttiä hallinnoivalle Finavialle. Finavia puolestaan on sanonut, ettei se ole saanut THL:ltä ohjeistusta.

Myös Yleuutisoi, että sen tietolähteiden mukaan THL:n arviot koronatartuntojen leviämisestä ovat synkistyneet.

Tiistaina Säätytalolla kokoukseen osallistunut nimetön lähde kertoo Ylelle, että reilu viikko sitten arvioidut alhaisimmat tartuttavuusluvut ovat osoittautuneet liian optimisiksi ja epidemian arvioidaan kestävän aiemmin odotettua kauemmin.

Ylen saamien tietojen mukaan hallitukselle on esitelty kaksi vaihtoehtoista skenaariota siitä, kuinka tehokkaasti tartunnan kantaja levittää tartuntaa ja kuinka nopeasti tartunta-aalto kulkee Suomen läpi.

THL ei ole julkaissut hallitukselle ja puoluejohtajille esittelemiään lukuja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Turkulaisen ilmestyminen jää tauolle
  2. Tanssitunteja, jumppaa, teatteria – Turussa tapahtuu virtuaalisesti vaikka mitä, ja kaupungin tapahtumakalenteri kerää vinkkejä yhteen
  3. Lähikuvassa: Hissu Kytö on auttanut maahanmuuttajia Turussa pian 50 vuotta: "Skinheadeilta tuli tappouhkauksia ja sain luodin postiluukusta"
  4. Lähikuvassa: Kun kiekko lensi kaukalosta raitiovaunun katolle – legenda Timo Nummelin muistelee, millaisissa olosuhteissa pelattiin hänen lapsuudessa ja nuoruudessa
  5. Elossa 24 h -sarjassa esiintyvä turkulaislääkäri Kosti Koivisto-Kokko pelastaa vapaaehtoistyössään ihmisiä, jotka palaavat heti takaisin sotaan – "Huono muisti" suojelee työssä uupumiselta
  6. Jaanan poika ei koskaan palannut laivareissulta – Nikun katoaminen on yhä täysi mysteeri
  7. "Oli tosi kova paikka, kun tajusin, että lapsia ei tule muita kuin Pasi" – Kotimäen tilaa pyörittävälle Taikku Nurmelle tärkeintä elämässä on perhe, mutta jokaista päivää tahdittavat hevoset
  8. Burn out pysäytti nuoren Michaelan: "Kotona vain tärisin ja itkin"
  9. Moniko pesee kädet kunnolla? Turkulainen kävi yleisessä vessassa katsomassa ja tulos yllätti lääkärin
  10. Arno Kasvi: Ruissalo ei kestä tällaista rumbaa, tarvitaan toinen silta ja kauriskannan harventamista
  11. Turussa karanteenia viettävän Karita Mattilan heippalappu "meluhäiriöstä" riemastutti Twitterissä – "Äiti laittoi äsken viestiä, että joku hänen entinen työkaverinsa haluu tulla mun luo kylään välillä 14–18", nauraa twiittaaja nyt
  12. Tässä on Turun ruuhkaisin kohta – Naantalin pikatien pätkä Köydenpunojankadun ja Vakka-Suomentien välillä pitää yhä ykköstilaa, katso muut ruuhkakertymäkadut
  13. Korona peruutti ay-väen ja vasemmistopuolueiden yhteisen vappujuhlan Turussa – luvassa koronavappu netissä
  14. Anu Pentikin näyttely siirtyy kesälle 2021 – Muutoksia Turun museokeskuksen näyttelyohjelmistossa
  15. "Suurin ja karanteeniystävällisin opiskelijatapahtuma" – Turun Wappuradio tulee taas

Näytä lisää