Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Turun Seurahuone ja useita ravintoloita menee kiinni koronatilanteen takia

Legendaarinen Turun Seurahuone (Solo Sokos Hotel Turun Seurahuone) ravintoloineen menee kiinni 27. maaliskuuta lähtien toistaiseksi, tiedottaa Turun Osuuskauppa.

Jo 23. maaliskuuta sulkeutuvat Kauppakeskus Myllystä ravintola Rosso, Rapido, Obra ja Tsiken, Wiklund-keskuksesta ravintola VENN ja Uudestakaupungista ravintola Kirsta & Kahveli.

Syynä sulkemisiin on se, että koronaviruspandemia kurittaa parhaillaan erityisesti matkailu- ja ravitsemustoimialaa. TOKin tiedotteen mukaan kysyntä ja asiakasmäärät ovat hotelleissa ja ravintoloissa vähentyneet merkittävästi ja arvio on, että tilanne vaikeutuu edelleen.

Suljettujen ravintoloiden ja hotellin työntekijöille pyritään tarjoamaan töitä osuuskaupan muista toimipisteistä.

− Ravintola- ja hotellityön vähenemisestä huolimatta esimerkiksi ruokakaupoissamme tarvitaan lisää työvoimaa. Jo nyt asiakkaiden vähennyttyä ravintoloissamme henkilökuntaa on siirtynyt ruokakaupan puolelle auttamaan työkavereita, kertoo toimialajohtaja Mikko Eskelinen Turun Osuuskaupasta.

Kun epidemian vaikutukset selkiytyvät, TOK pohtii, voidaanko hotelli ja ravintolat avata uudelleen.