Raitsikka Turun valtuustossa pöydälle – Esityksen perusteluna koronatilanteessa liian pitkäksi venynyt kokous

Raitiotie olisi nopea liikkumismuoto, mutta raitiotiestä päättäminen on Turussa hidasta. Havainnekuva. Turun kaupunki / arkisto

Minna Harmaala

Turku ei saanut tehtyä vielä päätöstä raitiotiesuunnittelun jatkamisesta.

Vasemmistoliiton Pirjo Rinne teki kokouksessa pöydällepanoesityksen, jota perusteli jo useita tunteja kestäneen kokouksen muodostamalla koronavirusuhalla.

Perussuomalaisten Mikael Miikkola kannatti esitystä, josta äänestettiin.

– Täysin epärealistinen hanke. Tulemme koko hankkeen matkan kannattamaan hylkyä, Miikkola tuomitsi.

Ennen pöydällepanoa raitsikasta ehdittiin jo käydä värikästä keskustelua. Puheenvuoroja oli ennen äänestystä varattu pitkälle eteenpäin.

Turun ensimmäisen vaiheen raitiotielinja kulkisi Kauppatori–Tiedepuisto–Varissuo-linjan lisäksi linjalla Kauppatori–Matkakeskus–Linnakaupunki–Satama.

Turun kaupunginhallitus hyväksyi ensimmäisen vaiheen yleis- ja toteuttamissuunnitelmat 2.3. pidetyssä kokouksessaan.

Ehdotus hyväksyttiin kaupunginhallituksessa täydennyksellä, että raitiotietä varten suunniteltavat asemakaavat valmistellaan niin, että reittiä voi liikennöidä myös sähköbusseilla.

Lisäksi mahdollisen investointipäätöksen tekemiseen on hallituksen mukaan saatava vähintään 30 prosentin valtion tai muun kolmannen osapuolen rahoitusosuus.

Ennen keskustelun aloittamista kaupunginjohtaja Minna Arve esitteli hanketta valtuustolle.

Kustannusarvio on nyt 284 miljoonaa entisen 330 miljoonan sijaan, kun Raisioon kulkeva linja käännettiinkin satamaan. Summa ei Arven mukaan sisällä kalustoa, mutta se sisältää muun muassa arkeologiset kaivaukset.

Investointipäätös tulisi kaupunginvaltuuston käsittelyyn vuoden 2024 aikana. Jos näin kävisi, liikennöinti voisi alkaa vuonna 2029.

Mikael Miikkola ihmetteli, miksi raitiotiepäätöksellä on niin kiire.

– Kiire on varmaan suhteellinen käsite, Arve totesi.

– Aloitimme yleissuunnitelman tekemisen samaan aikaan Tampereen kanssa muistaakseni vuonna 2014. Tampereellahan saman valmistelun pohjalta liikennöinti alkaa tänä vuonna.

Johannes Yrttiaho (vas.) kritisoi raitiotie-esitystä rankasti.

– Viimeisimmät käänteet eivät kestä päivänvaloa.

Yrttiahon mielestä reittimuutos Raisiosta satamaan on reitin varrelle yksityisten rakennushankkeiden tukea. Hän hämmästelikin, miksi SDP kannattaa hanketta.

– Ainakin SDP tukee hanketta siksi, että kaupungin kassaan kilisee euroja, ei rakennusliikkeiden, vastasi Mari-Elina Koivusalo (sd.).

Vihreidenkään mielestä kritiikki ei osunut maaliin, vaan kaupungin kaavat alueella ovat olleet voimassa jo pitkään.

Vasemmistoliiton Jaakko Lindfors pelkäsi, että raitsikan massiivinen hintalappu johtaa leikkauksiin peruspalveluissa.

Varissuo-reitti olisi Lindforsin mielestä monelle merkittävä parannus. Satamaraiteeseen hän suhtautui kriittisemmin ja toivoi hankeyhtiön sijaan suunnittelua kaupungin omana virkatyönä.

Jarmo Laivoranta (kesk.) puolestaan piti raitsikkaa menneen ajan ratkaisuna.

– On varma asiaa, että raitsikka on uhka peruspalveluillemme ja edistää asuinalueiden eriarvoistumista.

Kaupunginvaltuuston kokous kesti useita tuntia ja keskeytyi moneen kertaan valtuutettujen lähdettyä kokouksesta ja varavaltuutettujen tullessa heidän tilalleen.

Myös pöytäkirjantarkastajia jouduttiin vaihtamaan pariin kertaan.

Useampi valtuutettu ilmaisi kokouksen aikana turhautumisensa siihen, että valtuusto pui asioita tunteja, vaikka valtioneuvosto oli juuri päättänyt että yli 10 hengen kokoontumisia ei järjestetä.

Toisaalta esimerkiksi Olli Manni (kok.) toivoi, että edes kaava-asiat käsiteltäisiin, koska muuten päätökset voivat venyä jopa elokuulle.

Ei siis ole tietoa, milloin raitsikka-asia palaa kaupunginvaltuustoon.

Turkulainen seurasi kaupunginvaltuuston kokousta verkkolähetyksen välityksellä.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Palvelut