Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Suomalaiset hamstrasivat ruokaa ja vessapaperia – Korona näkyi torstaina S-kaupoissa myyntipiikkinä

Hallituksen torstainen koronavirusohje sai suomalaiset ryntäämään kauppoihin. Tämä näkyi torstaina S-kaupoissa myyntipiikkinä.

Säilyvien elintarvikkeiden ja hygieniatuotteiden lisäksi kova kysyntä oli myös tuoretuotteilla. Tästä syystä osassa myymälöistä loppui yksittäisiä tuoretuotteita hedelmä-, vihannes-, leipä- ja lihaosastoilla.

S-ryhmä rauhoittelee kuitenkin tiedotteessaan suomalaisia: hyllyjä täydennetään jatkuvasti.

– Joka päivä myymälöihin tulee lisää tavaraa. Yksittäiset tuotealueet voivat olla hetkellisesti loppu, mutta logistiikka toimii eikä tavaravirta katkea, kertoo S-ryhmän kenttäjohtaja Arttu Laine tiedotteessa.

S-ryhmä on tiedotteen mukaan seurannut tilannetta ja kuivatuotteiden kysynnän kasvuun on varauduttu maltillisesti jo kahden viikon ajan.

Kuluttajat ympäri Suomen ovat varautuneet epidemiaan hankkimalla varastoihinsa muun muassa wc-paperia, talouspaperia ja saippuaa. Kysyntä tässä tuoteryhmässä on S-ryhmän mukaan ollut suuri ja hyllyjä täydennetään näiltä osin joka päivä.

Säilyvistä elintarvikkeista myydyimpiä tuotteita ovat olleet huonelämmössä säilyvät riisi, pasta, puurohiutaleet, näkkileipä ja säilykkeet.

Epidemian aikana myymälöissä pidetään S-ryhmän mukaan korostetusti huolta siivouksesta ja hygieniasta.

Tiedotteessa muistutetaan, että jokainen asiakas voi alentaa omaa tartuntariskiään pitämällä huolta omasta käsihygieniastaan.

Jos myymälässä asioidessa alkaa yskittää, pitää muistaa suojata suu tai yskiä hihaan.

Jos itse epäilee olevansa sairas tai läheinen on sairastunut, S-ryhmä suosittelee ruoan ostamista verkosta.