Näin valmis Logomon silta toimii – kohuttu Ratapihan ylittävä kävelysilta otettaneen käyttöön loppuvuodesta, Turkulainen esittelee, millainen siitä tulee

Teemu Nurmi

Turun ratapihan ylittävää Logomon siltaa on monien mielestä rakennettu kuin kuuluisaa Iisakin kirkkoa. Vuoden 2020 alussa turkulaisille hahmottui ensimmäistä kertaa, miltä kävelysilta saattaa näyttää, kun pääkannattimet nostettiin vihdoin paikalleen.

Turkulainen kävi kysymässä paikan päällä Turun kaupungin rakennustamispäällikkö Jukka Mäenpäältä, millainen kohusillasta lopulta tulee ja miten sitä käytetään.

Eniten kansalaisten huomiota on kerännyt musta kolmion muotoinen putki, joka kulkee korkealla ilmassa ja on kaarteella, josta muodosta tulleekin arkkitehtikilpailun voittaneen kilpailutyön nimi Jousi.

Mäenpää kertoo, että hänkin on kuullut monenmoisia spekulaatioita mustan putken ja sitä kannattavien pilareiden tarkoituksesta kokonaisuudessa.

– Olen kuullut mitä mielikuvituksellisempia juttuja. On sanottu, että sen päällä kävellään tai että sen sisällä kävellään, mutta hauskin minkä olen kuullut on, että korkeat pilarit ovat Ratapihan elämyskeskuksen kannen tukirakenteet, Mäenpää naurahtaa.

Kolmion muotoisesta mustasta putkesta tulee roikkumaan kahden metrin välein ruostumattomasta teräksestä tehdyt u:n muotoiset ripustustangot, joiden päälle tulevat kävelykansielementit. Kävelyputken ympärille tulee lasi koko matkalta ja nyt musta oleva putki maalataan valkoiseksi, jotta se jää huomaamattomaksi ulkoa katsottaessa.

Huikean korkealla tönöttävät viisi mustaa pilaria saavat aikanaan päälleen verhouslevytyksen.

Toinen turkulaisia hämmentänyt seikka on se, mistä sillalle käydään sisään keskustan puoleisessa päässä. Muutama vuosi sitten julkisuudessa oli havainnekuva, jossa silta jatkui yli Ratapihankadun entisten Valion tehtaiden talojen kulmalle, mutta tuoreemmissa kuvissa silta päättyy ennen Ratapihankatua.

– Alkuperäisessä siltakilpailussa määriteltiin se, että pitää olla mahdollisuus rakentaa sillalle jatko Ratapihankadun toiselle puolelle asti, jos tarve siihen joskus tulee. Toisessa päässä on sama juttu eli jos siltaa halutaan joskus jatkaa siltaa Logomon sisätiloihin asti, on se mahdollista, Jukka Mäenpää selventää.

Logomon sillan molempiin päihin tulevat portaat ja hissit, joten silta on koko matkaltaan esteetön. Lisäksi kolmelle asemalaiturille johtaa sillalta tavalliset portaat.

Mäenpää sanoo, että jos ja kun ratapiha-alue uusitaan jossain vaiheessa, levennetään samalla vanhoja laitureita, jotka ovat nykystandardeja kapeammat. Samalla on mahdollista rakentaa hissit portaiden yhteyteen. Asia on joka tapauksessa Väyläviraston käsissä.

Logomon silta ei ole kevyen liikenteen silta vaan kävelysilta. Polkupyörä kyllä mahtuu hissiin ja sitä saa taluttaa sillalla, mutta ei ajaa.

Ratapihankadun varteen tulee pysäköintialue, jollainen siinä nytkin on ollut. Uusi sisäänkäynti alueelle tulee Ajurinkadun kohdalle. Katutasoinen parkkialue ajoneuvolle pyritään saamaan käyttöön mahdollisimman samanaikaisesti sillan käyttöönoton kanssa. Alueelle tulee alustavasti noin 120 autopaikkaa. Asemakaavassa on varaus pysäköintihallillekin, mutta ainakaan ensivaiheessa sellaista ei toteuteta.

Sillan valmistuminen on lykkääntynyt useaan otteeseen. Viime syksynä vielä arvioitiin käyttöönottohetkeksi on syyskuuta 2020, mutta Mäenpään mukaan moni yksityiskohta pitää saada kuntoon ennen sitä.

– Kysymys on lähinnä siitä, että kun pääkannatin on paikallaan ja siihen tulee kävelykansi sekä lasiseinät niin lasit pitää saada asetettua kahden metrin välein olevien pystytankojen kanssa aivan täsmälleen paikalleen. Koska lasi ei jousta yhtään, ei sen asentamisen jälkeen voi tehdä enää hirveästi liikkumavaraa vaativia töitä sillalla.

Sillan hinta-arvio on noin 16 miljoonaa euroa, jonka Turun kaupunki kertoi toukokuun alussa 2019. Rakennuttamispäällikkö Jukka Mäenpää sanoo, että summa käsittää kaikki sillan tekemiseen kuuluneet vaiheet siltakilpailun suunnittelemisesta lähtien.

– Julkisuudessa on ollut väärä käsitys siitä, että sillan urakkahinta olisi ollut 16 miljoonaa.

Aiheeseen liittyvää

  1. Logomon sillan pääkannatin nousee paikalleen - näin se vaikuttaa lähialueen liikennejärjestelyihin ja asukkaisiin 9.1.2020 17:11
  2. TS: Logomon silta viivästyy ­– tällä kertaa syynä haljenneet palkit 26.9.2019 8:55
  3. Logomon sillan 16 miljoonan kustannusarvio vahvistettiin 8.5.2019 8:31
  4. Joutuvatko veronmaksajat kustantamaan Logomon sillan viivästymisestä aiheutuvat kulut? – "Näin se tietenkin voi olla" 3.9.2019 7:00

Kommentoi

Palvelut