Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Ruokapaikkojen määrä kasvaa vauhdilla Turussa – Uskoisitko, miten monta ruokapaikkaa keskustassa jo on?

Turkulainen laski kuusi vuotta sitten Turun keskustan ruokaravintolat. Tuolloin päästiin lukuun 109. Silloin laskennan ulkopuolelle jätettiin lounasta tarjoavat kahvilat tai grillit. Nyt nekin otettiin mukaan, ja tuore luku on 165. Ruoka siis näyttää Turussa kiinnostavan.

– Ruokaravintoloilla on viime aikoina mennyt hyvin. Kaksi kolmannesta alan liikevaihdosta tulee jo ruoan myynnistä, Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry:n varatoimitusjohtaja Veli-Matti Aittoniemi kommentoi.

Aittoniemen mukaan ruokatrendeissä näkyy pikaruoan kasvava rooli. Sen tarjonta on myös monipuolistunut.

– Se on kasvanut jo vuosikaudet. Kasvisruoassa on jonkinlainen lisääntynyt trendi, mutta se on yllättävän pieni. Kasvua näkyy myös siinä, että ravintolaruokaa syödään kotona. Sitä ostetaan kuljetuksina kotiin tai otetaan mukaan.

Ruokaravintoloiden puolella tarjonta kasvaa ja monipuolistuu. Puhtaasti tietynlaiseen ruokaa erikoistuneita ravintoloita on vielä vähän, mutta laatuun panostavia ravintoloita tulee lisää. Tämä näkyy myös Turussa.

– Turussakin erottuu muutama todella suosittu tasokas ravintola. Sellaisia on tullut Suomeen viime aikoina paljon. Eli meillä on asiakkaita, jotka maksavat enemmän ja pöydät pitää varata paljon etukäteen.

Pikaruokabisneksen kasvu näkyy myös Hesburgerilla. Ketjun operatiivinen johtaja Vesa Viitanen vahvistaa positiivisen kehityksen.

– Ketjua on Suomessa laajennettu, ja myynnit vanhoillakin yksiköillä ovat kasvussa edellisvuoteen nähden.

Viitasen mukaan markkina vaikuttaa yhä kasvavan. Etenkin kasvistuotteita kysytään entistä enemmän, ja tässä trendissä Hesburger haluaa myös olla mukana. Ketju onkin satsannut muun muassa kasvisproteiinituotteisiin.

Uusia ravintola-avauksia ei Turkuun ole ainakaan heti miten tulossa.

– Nopea syöminen pitää pintansa ja kehittyy, ja kyllä Turussakin on vielä potentiaalia, vaikka ei nyt olla uusia ravintoloita avaamassa.

Viimeinen tilasto kertoo, että ravintoloiden määrä koko maassa kääntyi laskusuuntaan vuonna 2018. Vastaavasti alalla olevan henkilöstön määrä kasvoi.

Tilastoissa näkyykin alan muutos. Juominen vähentyy ja syöminen kasvaa.

– Alkoholilainuudistus vaikuttaa tähän. Kun aikaisemmin oli luvanvaraista pitää yöravintolaa, lakimuutos toi uudistuksen, että omalla ilmoituksella voi pitää paikkaa myöhemmin auki. Nyt erityyppiset ravintolat ovat myöhään auki, ja markkina on kiristynyt.

Lisäksi näkyy kehitys, että väki lähtee viihderavintoloihin enää vain viikonloppuisin. Niinpä pubeja ja keikkapaikkoja onkin viime vuosina kaatunut.

– Liikevaihto on kiinni parista päivästä, kate pieni ja asiakaskunta vähäinen. Kaatuu joka paikassa maata.

Mutta ei juominen suinkaan kokonaan ole loppunut. Se vain muuttaa muotoaan.

– Tämä ilmiö näkyy Turussakin, että tulee tasokkaita ja monipuolisia juomaravintoloita, joilla voi olla esimerkiksi oma panimo, Aittoniemi muistuttaa.