Olavi Uusivirta, Kasmir, Seela Sella – Ohjelmansa julkaissut Turun Musiikkijuhlat kattaa entistä laajemmin eri musiikkityylejä ja taiteenlajeja

Minna Harmaala

Turun Musiikkijuhlat laajentaa tänä vuonna klassisen musiikin ulkopuolista ohjelmaansa, kun Ruissalon telakalla kuullaan kahtena peräkkäisenä iltana Olavi Uusivirtaa. Taiteiden yönä Domino-salissa puolestaan esiintyy Kasmir ja Logomon Teatro-salissa käynnistyy Ilkka ”Ile” Vainion 60-vuotiskiertue. Laaja ja laadukas kamarimusiikin sarja puolestaan on tänä vuonna rakennettu musiikkikaupunkien ympärille.

Teatteria, kirjallisuutta ja musiikkia yhdistäviä konsertteja tähdittävät näyttelijät Alina Tomnikov ja Seela Sella.

Juhlilla kuullaan myös luentoja ja keskusteluja.

Tiistaina julkaistun koko ohjelmiston ydintä on silti edelleen klassinen musiikki.

Tuttuun tapaan Turkuun saapuu kansainvälisiä tähtiä, kuten Nadine Sierra ja venäläisen pianokoulun legenda Elisabeth Leonskaja, orkestereita ja ensembleja, kuten Ruotsin radion sinfoniaorkesteri solistinaan huippubaritoni Peter Mattei sekä Keski-Pohjanmaan Kamariorkesteri solistinaan viulisti Ilya Gringolts.

Festivaali päättyy konserttiin, jossa kuullaan ensin klassinen Schumannin Dichterliebe tenori Tuomas Katajalan ja pianisti Naoko Sonodan tulkitsemana ja sitten Sir Peter Maxwell Davies’in kulttiteos Eight Songs for a Mad King, jossa kuninkaan roolin esittää baritoni Thomas Florio.

Juhlilla vierailevat niin Gringolts-jousikvartetti Zürichistä kuin Vertavo-jousikvartetti Oslosta.

Festivaalin vuoden 2020 residenssisäveltäjä on Pēteris Vasks, joka myös tulee paikalle Turkuun.

Kaikkiaan festivaalin tarjontaan kuuluu yli 40 konserttia ja muuta tapahtumaa. Ohjelmistosta vastaa toista kertaa kapellimestari Klaus Mäkelä.

Turun Musiikkijuhlat on Suomen vanhin yhtäjaksoisesti järjestetty musiikkifestivaali ja se järjestetään tänä vuonna 61. kerran 6.–16. elokuuta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Turkulaisen ilmestyminen jää tauolle
  2. Tanssitunteja, jumppaa, teatteria – Turussa tapahtuu virtuaalisesti vaikka mitä, ja kaupungin tapahtumakalenteri kerää vinkkejä yhteen
  3. Lähikuvassa: Hissu Kytö on auttanut maahanmuuttajia Turussa pian 50 vuotta: "Skinheadeilta tuli tappouhkauksia ja sain luodin postiluukusta"
  4. Lähikuvassa: Kun kiekko lensi kaukalosta raitiovaunun katolle – legenda Timo Nummelin muistelee, millaisissa olosuhteissa pelattiin hänen lapsuudessa ja nuoruudessa
  5. Elossa 24 h -sarjassa esiintyvä turkulaislääkäri Kosti Koivisto-Kokko pelastaa vapaaehtoistyössään ihmisiä, jotka palaavat heti takaisin sotaan – "Huono muisti" suojelee työssä uupumiselta
  6. Jaanan poika ei koskaan palannut laivareissulta – Nikun katoaminen on yhä täysi mysteeri
  7. "Oli tosi kova paikka, kun tajusin, että lapsia ei tule muita kuin Pasi" – Kotimäen tilaa pyörittävälle Taikku Nurmelle tärkeintä elämässä on perhe, mutta jokaista päivää tahdittavat hevoset
  8. Burn out pysäytti nuoren Michaelan: "Kotona vain tärisin ja itkin"
  9. Moniko pesee kädet kunnolla? Turkulainen kävi yleisessä vessassa katsomassa ja tulos yllätti lääkärin
  10. Arno Kasvi: Ruissalo ei kestä tällaista rumbaa, tarvitaan toinen silta ja kauriskannan harventamista
  11. Turussa karanteenia viettävän Karita Mattilan heippalappu "meluhäiriöstä" riemastutti Twitterissä – "Äiti laittoi äsken viestiä, että joku hänen entinen työkaverinsa haluu tulla mun luo kylään välillä 14–18", nauraa twiittaaja nyt
  12. Tässä on Turun ruuhkaisin kohta – Naantalin pikatien pätkä Köydenpunojankadun ja Vakka-Suomentien välillä pitää yhä ykköstilaa, katso muut ruuhkakertymäkadut
  13. Korona peruutti ay-väen ja vasemmistopuolueiden yhteisen vappujuhlan Turussa – luvassa koronavappu netissä
  14. Anu Pentikin näyttely siirtyy kesälle 2021 – Muutoksia Turun museokeskuksen näyttelyohjelmistossa
  15. "Suurin ja karanteeniystävällisin opiskelijatapahtuma" – Turun Wappuradio tulee taas

Näytä lisää