SDP:n valtuustoryhmä tukee raitiotietä: Turun pärjättävä kilpailussa muiden suurten kaupunkien kanssa

Raitiovaunu. Kuvituskuva. Tomi Kangasniemi / arkisto

Tomi Kangasniemi

Turun SDP:n valtuustoryhmä päätti kokouksessaan 1. maaliskuuta asettua tukemaan maanantaina kaupunginhallitukselle esitettävää raitiotien ensimmäisen vaiheen yleis- ja toteuttamissuunnitelmaa.

Valtuustoryhmän mukaan on selvää, että raitiotiehanketta on vietävä määrätietoisesti eteenpäin ja nyt esitettävät linjat Varissuo-Tiedepuisto-Kauppatori-Matkakeskus-Linnakaupunki-Satama ovat kannatettavia.

– Nyt esitetyt linjat kytkevät yhteen kaikki ne alueet, joiden kehittyminen on koko Turun tulevaisuuden kannalta avainasemassa. Raitiotien merkitys on suuri niin keskustan viihtyisyyden ja toimivuuden kuin kasvavien kaupunginosien kehittymisen kannalta. Samalla hankkeessa on sosiaalinen ulottuvuus, kun Varissuo integroidaan tiivisti osaksi kaupunkia ja näin puututaan osaltaan alueelliseen eriarvoistumiseen. Valtuustoryhmä näkee myös, että tämä nyt tehtävä linjaus voi myöhemmin tukea myös Pansio-Perno –alueiden kehittymistä, ryhmä tiivistää tiedotteessaan.

Valtuustoryhmän mukaan raitiotieratkaisu on tärkeä myös kaupungin ilmastotavoitteiden saavuttamisen kannalta. Ihmisiä on houkuteltava yhä enemmän joukkoliikenteen käyttäjiksi ja tutkitusti houkuttelevin vaihtoehto on raitiotie. Samalla tulee huolehtia siitä, että merkittävä osa väestönkasvusta kohdennetaan raitiotien varrelle.

SDP:n mukaan on tärkeää, että kaupungistumisen kiihtyessä Turku pärjää kilpailussa muiden suurten kaupunkien kanssa. Siksi Turusta on pyrittävä kehittämään yhä kiinnostavampaa ja toimivampaa uusien asukkaiden, yritysten sekä investointien houkuttelemiseksi. Raitiotiellä on keskeinen merkitys näiden tavoitteiden saavuttamisessa.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Palvelut