Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Hus: Tartunnan saaneen lähipiirissä todettu kaksi uutta koronavirustapausta

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella on todettu kaksi uutta koronavirustartuntaa.

HUS tiedotti uusista tartuntatapauksista sunnuntaina. Tartunnan saaneet ovat perjantaina todetun tapauksen lähipiiriin kuuluvat eläkeikäinen mies ja kouluikäinen lapsi. Kummatkin on ohjattu näytteenoton jälkeen kotiin ja ohjeistettu pysymään eristyksissä.

Husin alueella on nyt todettu neljä koronavirustapausta.

Hus kertoi kahdesta ensimmäisestä tapauksesta keskiviikkona ja perjantaina. Kumpikin tartunnan saanut on työikäinen nainen, ja he molemmat olivat matkustaneet Pohjois-Italiassa.

Hus ja terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL järjestävät sunnuntai-iltana tiedotustilaisuuden, jonka aiheena on viikonlopun aikana todetut tartunnat ja altistuneiden selvitystyön eteneminen.

Päivitetty kello 19.49: Sairastunut lapsi on oppilas Helsingin Viikin normaalikoulussa kuudennella luokalla. Koulun oppilaita ja opettajia on asetettu karanteeniin.