Old Bankin tilalle tulevan brittipubin nimi selvisi - remontti alkaa kesän puolivälissä

Teemu Nurmi

Odotus ja arvailu on nyt päättynyt: perinteisen The Old Bank -ravintolan tilalle tuleva, Turun ydinkeskustaan loppukesästä avautuva brittipubi saa nimekseen River Bank.

­Aurakatu 3 on perinteinen ravintolapaikka Turussa, sillä siinä on toiminut ravintola Old Bank jo 27 vuotta. Tila sai vuodenvaihteessa uudet vuokralaiset, mutta toiminta on jatkunut samalla konseptilla ja nimellä, sillä aiempi yrittäjä antoi luvan käyttää Old Bank -nimeä kesään asti.

Tulevana kesänä tiloissa tehdään remontti, ja kesän lopussa tilaan avautuu uudistunut pubi, josta saa myös ruokaa. Uuden pubin nimi julkistettiin perjantai-iltana Old Bankissa pidetyillä ravintolan 27-vuotissyntymäpäivillä.

-Kun mietimme uudelle pubillemme nimeä, järjestimme asiasta kilpailun Facebookissa. Ihmiset ottivat asian todella omakseen ja saimme huikean määrän, yli kolme sataa ehdotusta. Pubin konseptoinnissa on ollut mukana myös turkulaisia viestinnän ammattilaisia, ja saimme hyviä ehdotuksia myös heiltä, sanoo Manu Eventsin toimitusjohtaja Santtu Kiili. ­

Uusi River Bank -nimi otetaan käyttöön loppukesästä. Vanhalla Old Bank -nimellä ja konseptilla asiakkaita palvellaan aina jalkapallon EM-kisojen loppuun asti. Sitten on remontin vuoro.

Remontin myötä ravintolaan rakennetaan keittiö, ja jatkossa ravintolasta saa pubiruokaa, kuten burgereita ja fish&chipsiä. Suunnitteilla on myös english breakfastin tuominen Turkuun.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Turkulaisen ilmestyminen jää tauolle
  2. Tanssitunteja, jumppaa, teatteria – Turussa tapahtuu virtuaalisesti vaikka mitä, ja kaupungin tapahtumakalenteri kerää vinkkejä yhteen
  3. Lähikuvassa: Hissu Kytö on auttanut maahanmuuttajia Turussa pian 50 vuotta: "Skinheadeilta tuli tappouhkauksia ja sain luodin postiluukusta"
  4. Lähikuvassa: Kun kiekko lensi kaukalosta raitiovaunun katolle – legenda Timo Nummelin muistelee, millaisissa olosuhteissa pelattiin hänen lapsuudessa ja nuoruudessa
  5. Elossa 24 h -sarjassa esiintyvä turkulaislääkäri Kosti Koivisto-Kokko pelastaa vapaaehtoistyössään ihmisiä, jotka palaavat heti takaisin sotaan – "Huono muisti" suojelee työssä uupumiselta
  6. Jaanan poika ei koskaan palannut laivareissulta – Nikun katoaminen on yhä täysi mysteeri
  7. "Oli tosi kova paikka, kun tajusin, että lapsia ei tule muita kuin Pasi" – Kotimäen tilaa pyörittävälle Taikku Nurmelle tärkeintä elämässä on perhe, mutta jokaista päivää tahdittavat hevoset
  8. Burn out pysäytti nuoren Michaelan: "Kotona vain tärisin ja itkin"
  9. Moniko pesee kädet kunnolla? Turkulainen kävi yleisessä vessassa katsomassa ja tulos yllätti lääkärin
  10. Arno Kasvi: Ruissalo ei kestä tällaista rumbaa, tarvitaan toinen silta ja kauriskannan harventamista
  11. Turussa karanteenia viettävän Karita Mattilan heippalappu "meluhäiriöstä" riemastutti Twitterissä – "Äiti laittoi äsken viestiä, että joku hänen entinen työkaverinsa haluu tulla mun luo kylään välillä 14–18", nauraa twiittaaja nyt
  12. Tässä on Turun ruuhkaisin kohta – Naantalin pikatien pätkä Köydenpunojankadun ja Vakka-Suomentien välillä pitää yhä ykköstilaa, katso muut ruuhkakertymäkadut
  13. Korona peruutti ay-väen ja vasemmistopuolueiden yhteisen vappujuhlan Turussa – luvassa koronavappu netissä
  14. Anu Pentikin näyttely siirtyy kesälle 2021 – Muutoksia Turun museokeskuksen näyttelyohjelmistossa
  15. "Suurin ja karanteeniystävällisin opiskelijatapahtuma" – Turun Wappuradio tulee taas

Näytä lisää