Kaupunginjohtajat: Tunnin juna välttämätön investointi

Kuvituskuva. Päivi Tuovinen

Tomi Kangasniemi

Espoon, Turun, Salon, Lohjan, Vihdin ja Kirkkonummen kaupunginjohtajat sekä Uudenmaan ja Varsinais-Suomen maakuntajohtajat pitävät Helsingin ja Turun välistä nopeaa ratayhteyttä eli Tunnin junaa välttämättömänä kasvuinvestointina Etelä-Suomen yhteisen työssäkäyntialueen sekä koko maalle tärkeän pääkaupunkiseudun kasvulle.

Uuden ratayhteyden on arvioitu tuottavan jopa 40-50 miljoonan euron arvosta uutta kasvua vuosittain. Lisäksi radan varrella olevat kunnat ja kaupungit ovat jo tehneet merkittäviä suunnitelmia ja käynnistäneet kaupunkikehityshankkeita, jotka entisestään vahvistavat Tunnin junan mukanaan tuomaa kasvupotentiaalia. Tunnin junan toteutumiseen liittyvät kehityshankkeet ovat arvoltaan useita miljardeja euroja ja pitävät sisällään kymmeniä tuhansia uusia radan läheisyyteen sijoittuvia asuntoja ja työpaikkoja.

Maan hallitus on kuluvalla vaalikaudella ohjannut Tunnin junan suunnitteluun neljän vuoden ajalle yhteensä 40 miljoonaa euroa. Suunnittelussa on käynnissä sen toinen vuosi, ja sen on määrä valmistua vuonna 2020. Kaupunginjohtajat ja maakuntajohtajat katsovat, että Tunnin juna -kokonaisuuden suunnittelu on toteutettava mahdollisimman ripeästi ja suunnitteluun varatut varat on käytettävä tehokkaasti ja kokonaisuudessaan, jotta päätöksenteko ja toteutus on mahdollista sujuvasti käynnistää.

Tunnin juna –investoinnin toteutus on kaupunginjohtajien mukaan kirjattava maan seuraavaan hallitusohjelmaan ja uusi yhteys on kokonaisuudessaan saatava käyttöön 2020-luvulla. Mitä aikaisemmin hanke toteutuu, sitä suurempia vaikutuksia saavutetaan kasvussa, työllisyydessä ja elinvoimassa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Turkulaisen ilmestyminen jää tauolle
  2. Tanssitunteja, jumppaa, teatteria – Turussa tapahtuu virtuaalisesti vaikka mitä, ja kaupungin tapahtumakalenteri kerää vinkkejä yhteen
  3. Lähikuvassa: Hissu Kytö on auttanut maahanmuuttajia Turussa pian 50 vuotta: "Skinheadeilta tuli tappouhkauksia ja sain luodin postiluukusta"
  4. Lähikuvassa: Kun kiekko lensi kaukalosta raitiovaunun katolle – legenda Timo Nummelin muistelee, millaisissa olosuhteissa pelattiin hänen lapsuudessa ja nuoruudessa
  5. Elossa 24 h -sarjassa esiintyvä turkulaislääkäri Kosti Koivisto-Kokko pelastaa vapaaehtoistyössään ihmisiä, jotka palaavat heti takaisin sotaan – "Huono muisti" suojelee työssä uupumiselta
  6. Jaanan poika ei koskaan palannut laivareissulta – Nikun katoaminen on yhä täysi mysteeri
  7. "Oli tosi kova paikka, kun tajusin, että lapsia ei tule muita kuin Pasi" – Kotimäen tilaa pyörittävälle Taikku Nurmelle tärkeintä elämässä on perhe, mutta jokaista päivää tahdittavat hevoset
  8. Burn out pysäytti nuoren Michaelan: "Kotona vain tärisin ja itkin"
  9. Moniko pesee kädet kunnolla? Turkulainen kävi yleisessä vessassa katsomassa ja tulos yllätti lääkärin
  10. Arno Kasvi: Ruissalo ei kestä tällaista rumbaa, tarvitaan toinen silta ja kauriskannan harventamista
  11. Turussa karanteenia viettävän Karita Mattilan heippalappu "meluhäiriöstä" riemastutti Twitterissä – "Äiti laittoi äsken viestiä, että joku hänen entinen työkaverinsa haluu tulla mun luo kylään välillä 14–18", nauraa twiittaaja nyt
  12. Tässä on Turun ruuhkaisin kohta – Naantalin pikatien pätkä Köydenpunojankadun ja Vakka-Suomentien välillä pitää yhä ykköstilaa, katso muut ruuhkakertymäkadut
  13. Korona peruutti ay-väen ja vasemmistopuolueiden yhteisen vappujuhlan Turussa – luvassa koronavappu netissä
  14. Anu Pentikin näyttely siirtyy kesälle 2021 – Muutoksia Turun museokeskuksen näyttelyohjelmistossa
  15. "Suurin ja karanteeniystävällisin opiskelijatapahtuma" – Turun Wappuradio tulee taas

Näytä lisää