Tuleeko taloosi pakettiautomaatti? – Muista ihmeessä tämä taloyhtiön kokouksessa

Pakettiautomaattien asentaminen esimerkiksi kerrostaloon vaatii asian käsittelyn taloyhtiön kokouksessa. – Kuvassa pakettiautomaatti Espoon Tuomarilassa. Klaus Nurmi / Arkisto

Jari Pietiläinen

Taloyhtiöille näkyvästi markkinoitava oma pakettiautomaatti voi tuoda helpotusta asukkaiden arkeen, mutta kuka tahansa asiasta innostunut ei kuitenkaan voi tilata automaattia taloyhtiöön.

Kiinteistöliiton apulaispäälakimies Kristel Pynnönen muistuttaa, että automaatin hankkiminen vaatii taloyhtiöltä asianmukaista päätöksentekoa.

– Yhtiö voi halutessaan tilata pakettiautomaatin, mutta tilaamisesta päätetään yhtiökokouksessa. Päätös voidaan tehdä yksinkertaisella enemmistöllä eli niin, että yli puolet äänestyksessä annetuista äänistä kannattaa automaatin hankkimista, sanoo Pynnönen.

Ennen pakettiautomaatin hankintaa taloyhtiössä tulee selvittää, onko asukkailla sille tarvetta eli vastaako hankinta asukkaiden toiveita. Myös automaatin sijoituspaikka on harkittava huolella, ja harkinnassa tulee huomioida erityisesti paloturvallisuus ja kulkureitit.

– Ennen pakettiautomaatin tilaamista on hyvä selvittää automaatin sijoittamista säätelevät määräykset ja ohjeet sekä hyväksyttää suunnitteluratkaisu paikallisella pelastusviranomaisella, korostaa Pynnönen.

Automaatti tulee sijoittaa omaan palo-osastoon, kuten esimerkiksi varastotilaan tai kerhohuoneeseen. Poistumistielle automaattia ei voi sijoittaa, eikä se saa muutenkaan haitata liikkumista.

Kiinteistöliiton lakineuvontaan on toistaiseksi tullut vain vähän automaatteihin liittyviä kysymyksiä. Näkyvän markkinoinnin ansiosta pakettiautomaatit todennäköisesti kuitenkin yleistyvät taloyhtiöissä, joten Kristel Pynnönen odottaa kasvua myös niihin liittyvien kysymysten määrään.

Uusiin taloyhtiöihin pakettiautomaatit tekevät jo vahvasti tuloaan. Uudiskohteessa automaatin sijoitteluun voi kiinnittää huomiota jo rakennuksen suunnitteluvaiheessa.

– Jo olemassa olevissa rakennuksissa sopivan sijoituspaikan löytäminen pakettiautomaatille voi olla paljon vaikeampaa, jopa mahdotonta, Pynnönen toteaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Turkulaisen ilmestyminen jää tauolle
  2. Tanssitunteja, jumppaa, teatteria – Turussa tapahtuu virtuaalisesti vaikka mitä, ja kaupungin tapahtumakalenteri kerää vinkkejä yhteen
  3. Lähikuvassa: Hissu Kytö on auttanut maahanmuuttajia Turussa pian 50 vuotta: "Skinheadeilta tuli tappouhkauksia ja sain luodin postiluukusta"
  4. Lähikuvassa: Kun kiekko lensi kaukalosta raitiovaunun katolle – legenda Timo Nummelin muistelee, millaisissa olosuhteissa pelattiin hänen lapsuudessa ja nuoruudessa
  5. Elossa 24 h -sarjassa esiintyvä turkulaislääkäri Kosti Koivisto-Kokko pelastaa vapaaehtoistyössään ihmisiä, jotka palaavat heti takaisin sotaan – "Huono muisti" suojelee työssä uupumiselta
  6. Jaanan poika ei koskaan palannut laivareissulta – Nikun katoaminen on yhä täysi mysteeri
  7. "Oli tosi kova paikka, kun tajusin, että lapsia ei tule muita kuin Pasi" – Kotimäen tilaa pyörittävälle Taikku Nurmelle tärkeintä elämässä on perhe, mutta jokaista päivää tahdittavat hevoset
  8. Burn out pysäytti nuoren Michaelan: "Kotona vain tärisin ja itkin"
  9. Moniko pesee kädet kunnolla? Turkulainen kävi yleisessä vessassa katsomassa ja tulos yllätti lääkärin
  10. Arno Kasvi: Ruissalo ei kestä tällaista rumbaa, tarvitaan toinen silta ja kauriskannan harventamista
  11. Turussa karanteenia viettävän Karita Mattilan heippalappu "meluhäiriöstä" riemastutti Twitterissä – "Äiti laittoi äsken viestiä, että joku hänen entinen työkaverinsa haluu tulla mun luo kylään välillä 14–18", nauraa twiittaaja nyt
  12. Tässä on Turun ruuhkaisin kohta – Naantalin pikatien pätkä Köydenpunojankadun ja Vakka-Suomentien välillä pitää yhä ykköstilaa, katso muut ruuhkakertymäkadut
  13. Korona peruutti ay-väen ja vasemmistopuolueiden yhteisen vappujuhlan Turussa – luvassa koronavappu netissä
  14. Anu Pentikin näyttely siirtyy kesälle 2021 – Muutoksia Turun museokeskuksen näyttelyohjelmistossa
  15. "Suurin ja karanteeniystävällisin opiskelijatapahtuma" – Turun Wappuradio tulee taas

Näytä lisää