Äitiyslaki hyväksyttiin murskaäänin – naisparien asema paranee Suomessa

Äitiyslaki parantaa naisparien sekä lasten oikeuksia. Kuvituskuva. Päivi Tuovinen

Tero Vähämäki

Suomen eduskunta hyväksyi keskiviikkona kansalaisaloitteen naisparien hedelmöityshoidolla saadun lapsen tunnustamista koskevasta äitiyslaista. Laki hyväksyttiin äänin 122–42.

Keväällä 2019 voimaan astuvan lain myötä naisparin lapsi voidaan tunnustaa jo neuvolassa. Tilanne on tällä hetkellä huomattavasti hankalampi: naisparien lapsi voi saada kaksi vanhempaa vain perheen sisäisen adoption kautta. Tähän voi pahimmillaan mennä useita kuukausia tai jopa vuosi. Siihen asti lapsi on hyvin turvattomassa asemassa, jos toinen vanhemmista menehtyy tai vanhemmat eroavat.

Laki otettiin ilolla vastaan sukupuolivähemmistöjen oikeuksia puolustavassa Sateenkaariperheet ry:ssä.

– Äitiyslaki on valtavan merkittävä askel sateenkaariperheiden lasten oikeuksien ja hyvinvoinnin näkökulmasta. Se on yksi järjestömme historian merkittävimmistä virstanpylväistä, iloitsee Sateenkaariperheet ry:n toiminnanjohtaja Juha Jämsä

– Se parantaa naisparin ydinperheeseen syntyvien lasten asemaa ja oikeusturvaa oleellisella tavalla. Seuraavaksi on tarve huolehtia muun tyyppisissä sateenkaariperheissä elävien lasten asemasta ja hyvinvoinnista. Tähän tulevaisuuden kehittämistarpeeseen myös lakivaliokunta viittaa mietinnössään.

Äitiyslaki ei vaikuta isyyden määräytymiseen, eikä myöskään mahdollista sitä, että lapsella voi olla useampi kuin kaksi oikeudellista vanhempaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Turkulaisen ilmestyminen jää tauolle
  2. Tanssitunteja, jumppaa, teatteria – Turussa tapahtuu virtuaalisesti vaikka mitä, ja kaupungin tapahtumakalenteri kerää vinkkejä yhteen
  3. Lähikuvassa: Hissu Kytö on auttanut maahanmuuttajia Turussa pian 50 vuotta: "Skinheadeilta tuli tappouhkauksia ja sain luodin postiluukusta"
  4. Lähikuvassa: Kun kiekko lensi kaukalosta raitiovaunun katolle – legenda Timo Nummelin muistelee, millaisissa olosuhteissa pelattiin hänen lapsuudessa ja nuoruudessa
  5. Elossa 24 h -sarjassa esiintyvä turkulaislääkäri Kosti Koivisto-Kokko pelastaa vapaaehtoistyössään ihmisiä, jotka palaavat heti takaisin sotaan – "Huono muisti" suojelee työssä uupumiselta
  6. Jaanan poika ei koskaan palannut laivareissulta – Nikun katoaminen on yhä täysi mysteeri
  7. "Oli tosi kova paikka, kun tajusin, että lapsia ei tule muita kuin Pasi" – Kotimäen tilaa pyörittävälle Taikku Nurmelle tärkeintä elämässä on perhe, mutta jokaista päivää tahdittavat hevoset
  8. Burn out pysäytti nuoren Michaelan: "Kotona vain tärisin ja itkin"
  9. Moniko pesee kädet kunnolla? Turkulainen kävi yleisessä vessassa katsomassa ja tulos yllätti lääkärin
  10. Arno Kasvi: Ruissalo ei kestä tällaista rumbaa, tarvitaan toinen silta ja kauriskannan harventamista
  11. Turussa karanteenia viettävän Karita Mattilan heippalappu "meluhäiriöstä" riemastutti Twitterissä – "Äiti laittoi äsken viestiä, että joku hänen entinen työkaverinsa haluu tulla mun luo kylään välillä 14–18", nauraa twiittaaja nyt
  12. Tässä on Turun ruuhkaisin kohta – Naantalin pikatien pätkä Köydenpunojankadun ja Vakka-Suomentien välillä pitää yhä ykköstilaa, katso muut ruuhkakertymäkadut
  13. Korona peruutti ay-väen ja vasemmistopuolueiden yhteisen vappujuhlan Turussa – luvassa koronavappu netissä
  14. Anu Pentikin näyttely siirtyy kesälle 2021 – Muutoksia Turun museokeskuksen näyttelyohjelmistossa
  15. "Suurin ja karanteeniystävällisin opiskelijatapahtuma" – Turun Wappuradio tulee taas

Näytä lisää