1950 – 1960-luvulla saatu yrityslahja voi olla nykypäivän himoittu design-tuote

Espoolainen Jukka Laaksonen on varastoinut vanhaa posetiivia aikomuksenaan korjata soitin. Korjaaminen on jäänyt aikeeksi ja hän jättää soittimen huutokaupalle myyntiin. Arviota antaa Bukowskin huutokauppakamarin asiantuntija Thomas Luoma. Marjo Rämö

Marjo Rämö

HELSINKI|–Taidetta, veistoksia, design-lasia, koruja ja esimerkiksi tämä venäläinen rasia, luettelee asiantuntija Thomas Luoma huutokauppakamari Bukowskin arviointipäivään tuotuja esineitä ja pyörittelee käsissään kaunista kullattua rasiaa, jonka kannen maalaus kuvaa todennäköisesti Turkin sodan taisteluja.

Kotien esineistöä tuodaan huutokauppakamarin ilmaiseen arviointiin muuttojen ja kuolinpesien tyhjennysten yhteydessä. Tarjonnassa näkyy suurten ikäluokkien kotien siivoaminen.

–Paljon tarjotaan kristallimaljakoita ja astiastoja, joita on vaalittu ja katettu pöytiin ainoastaan pyhinä. Näillä ei kuitenkaan ole suurta jälleenmyyntiarvoa johtuen siitä, että ne ovat käyttöesineitä ja niistä on ylitarjontaa, Luoma sanoo.

Pienessä Suomessa ihmisille tuppaa kertymään tiettyinä aikakausina hyvin samantyyppistä tavaraa.

Myös seiniä koristaneet kukka- ja maisemamaalaukset eivät useinkaan mene kaupaksi vaikka tekijällä olisi nimeäkin.

–Tänä päivänä maalaus ei mene kaupaksi, jos se ei sovi sisustukseen.

Luoma neuvoo kuitenkin olemaan tarkkana ja varaamaan aikaa muutto- ja kuolinpesäsiivouksiin, jottei roskalavoille ja kirpputoreille päädy arvotavaraa. Sellainen voi olla esimerkiksi 1950–1960-luvuilla työnantajalta lahjaksi saatu koriste-esine tai koru.

–Tuohon aikaan yritykset tilasivat liikelahjoja esimerkiksi Kultakeskuksesta, jossa työskenteli maamme huippusuunnittelijoita kuten Tapio Wirkkala ja Bertel Gardberg. Heidän suunnittelemilla esineillä voi olla kovakin arvo.

Lahjaksi saadun design-esineen mahdollinen kaiverrus ei merkittävästi vähennä esineen arvoa.

Suomalaisista kodeista löytyy myös jonkin verran tsaarinaikainen esineistöä, joka on nykyisin haluttua.

Esineen kuvalla varustetun arviointipyynnön voi tehdä myös sähköisesti tai pyytää huutokauppakamarin asiantuntijaa paikan päälle.

Nämä käyvät kaupaksi:

Kotimaiset designhuonekalut, -lasi, -keramiikka ja -korut, suunnittelijoina esimerkiksi Alvar Aalto, Ilmari Tapiovaara, Tapio Wirkkala, Bertel Gardberg. Paavo Tynellin valaisimet tekevät vuosi toisensa jälkeen hintaennätyksiä.

Suomalaisen kultakauden taide kuten Edelfelt, Simberg, Gallen-Kallela, Schjerfbeck. Näiden tekijöiden maalausten arvo tuskin on omistajalle epäselvä, mutta myös grafiikka ja luonnokset voivat olla erittäin arvokkaita.

Venäläinen, keisarillisen ajan esineistö, kuten korut ja koriste-esineet sekä erilaiset tsaarinajan militaariesineet kuten kunniamerkit ja miekat.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Turkulaisen ilmestyminen jää tauolle
  2. Tanssitunteja, jumppaa, teatteria – Turussa tapahtuu virtuaalisesti vaikka mitä, ja kaupungin tapahtumakalenteri kerää vinkkejä yhteen
  3. Lähikuvassa: Hissu Kytö on auttanut maahanmuuttajia Turussa pian 50 vuotta: "Skinheadeilta tuli tappouhkauksia ja sain luodin postiluukusta"
  4. Lähikuvassa: Kun kiekko lensi kaukalosta raitiovaunun katolle – legenda Timo Nummelin muistelee, millaisissa olosuhteissa pelattiin hänen lapsuudessa ja nuoruudessa
  5. Elossa 24 h -sarjassa esiintyvä turkulaislääkäri Kosti Koivisto-Kokko pelastaa vapaaehtoistyössään ihmisiä, jotka palaavat heti takaisin sotaan – "Huono muisti" suojelee työssä uupumiselta
  6. Jaanan poika ei koskaan palannut laivareissulta – Nikun katoaminen on yhä täysi mysteeri
  7. "Oli tosi kova paikka, kun tajusin, että lapsia ei tule muita kuin Pasi" – Kotimäen tilaa pyörittävälle Taikku Nurmelle tärkeintä elämässä on perhe, mutta jokaista päivää tahdittavat hevoset
  8. Burn out pysäytti nuoren Michaelan: "Kotona vain tärisin ja itkin"
  9. Moniko pesee kädet kunnolla? Turkulainen kävi yleisessä vessassa katsomassa ja tulos yllätti lääkärin
  10. Arno Kasvi: Ruissalo ei kestä tällaista rumbaa, tarvitaan toinen silta ja kauriskannan harventamista
  11. Turussa karanteenia viettävän Karita Mattilan heippalappu "meluhäiriöstä" riemastutti Twitterissä – "Äiti laittoi äsken viestiä, että joku hänen entinen työkaverinsa haluu tulla mun luo kylään välillä 14–18", nauraa twiittaaja nyt
  12. Tässä on Turun ruuhkaisin kohta – Naantalin pikatien pätkä Köydenpunojankadun ja Vakka-Suomentien välillä pitää yhä ykköstilaa, katso muut ruuhkakertymäkadut
  13. Korona peruutti ay-väen ja vasemmistopuolueiden yhteisen vappujuhlan Turussa – luvassa koronavappu netissä
  14. Anu Pentikin näyttely siirtyy kesälle 2021 – Muutoksia Turun museokeskuksen näyttelyohjelmistossa
  15. "Suurin ja karanteeniystävällisin opiskelijatapahtuma" – Turun Wappuradio tulee taas

Näytä lisää