Kaskis valittiin Suomen kuudenneksi parhaaksi ravintolaksi

Erik Mansikka. Teemu Nurmi

Janne Koivisto

Ravintola Kaskis tuli kuudennelle sijalleSuomen 50 parasta ravintolaa -listauksessa. Kaskis menestyi turkulaisista ravintoloista parhaiten.

Ravintola Mami tuli sijalle 15.

Listaus julkistettiin kuuden vuoden tauon jälkeen. Listan ja äänestyksen toteutti Viisi Tähteä yhdessä Food Camp Finlandin kanssa.

Listaus perustuu ammattilaisten valtakunnalliseen äänestykseen. Äänestykseen osallistuu muun muassa ravintoloitsijoita, keittiömestareita ja ravintola- ja ruokakirjoittamisen ammattilaisia.

Listan ravintoloista 24 on Helsingin ulkopuolelta, mikä johtuu fine diningin korvautumisesta bistroajattelulla. Erityisesti Turku ja Porvoo ovat vahvasti edustettuina.

– Syynä on bistroutumisen jatkuminen lähes 10 vuoden taloudellisen taantuman takia sekä verokäytännön heikennys edustuskulujen osalta, mikä puolestaan on iskenyt ravintoloiden kunnianhimoisimpaan kärkeen. Tämä selittää sen, miksi Suomessa on vähän Michelin-tähtiä: jos ei ole maksavia asiakkaita, ei ole resursseja ylläpitää tähtiin yltävää koneistoa, Viisi Tähteä -verkkomedian päätoimittaja Eeropekka Rislakki tulkitsee.

Rislakin mukaan suomalaisen ravintolakulttuurin kärjen identiteetti on selkeä.

– Usein tehdään skandia ranskalaisen keittiön pohjalta, mukana on hieman aasialaisia vivahteita, lähituottajien tuoreet ja laadukkaat raaka-aineet ovat avainasemassa, ja sesongit ovat selkeitä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Turkulaisen ilmestyminen jää tauolle
  2. Tanssitunteja, jumppaa, teatteria – Turussa tapahtuu virtuaalisesti vaikka mitä, ja kaupungin tapahtumakalenteri kerää vinkkejä yhteen
  3. Lähikuvassa: Hissu Kytö on auttanut maahanmuuttajia Turussa pian 50 vuotta: "Skinheadeilta tuli tappouhkauksia ja sain luodin postiluukusta"
  4. Lähikuvassa: Kun kiekko lensi kaukalosta raitiovaunun katolle – legenda Timo Nummelin muistelee, millaisissa olosuhteissa pelattiin hänen lapsuudessa ja nuoruudessa
  5. Elossa 24 h -sarjassa esiintyvä turkulaislääkäri Kosti Koivisto-Kokko pelastaa vapaaehtoistyössään ihmisiä, jotka palaavat heti takaisin sotaan – "Huono muisti" suojelee työssä uupumiselta
  6. Jaanan poika ei koskaan palannut laivareissulta – Nikun katoaminen on yhä täysi mysteeri
  7. "Oli tosi kova paikka, kun tajusin, että lapsia ei tule muita kuin Pasi" – Kotimäen tilaa pyörittävälle Taikku Nurmelle tärkeintä elämässä on perhe, mutta jokaista päivää tahdittavat hevoset
  8. Burn out pysäytti nuoren Michaelan: "Kotona vain tärisin ja itkin"
  9. Moniko pesee kädet kunnolla? Turkulainen kävi yleisessä vessassa katsomassa ja tulos yllätti lääkärin
  10. Arno Kasvi: Ruissalo ei kestä tällaista rumbaa, tarvitaan toinen silta ja kauriskannan harventamista
  11. Turussa karanteenia viettävän Karita Mattilan heippalappu "meluhäiriöstä" riemastutti Twitterissä – "Äiti laittoi äsken viestiä, että joku hänen entinen työkaverinsa haluu tulla mun luo kylään välillä 14–18", nauraa twiittaaja nyt
  12. Tässä on Turun ruuhkaisin kohta – Naantalin pikatien pätkä Köydenpunojankadun ja Vakka-Suomentien välillä pitää yhä ykköstilaa, katso muut ruuhkakertymäkadut
  13. Korona peruutti ay-väen ja vasemmistopuolueiden yhteisen vappujuhlan Turussa – luvassa koronavappu netissä
  14. Anu Pentikin näyttely siirtyy kesälle 2021 – Muutoksia Turun museokeskuksen näyttelyohjelmistossa
  15. "Suurin ja karanteeniystävällisin opiskelijatapahtuma" – Turun Wappuradio tulee taas

Näytä lisää