Katso, saisitko romutuspalkkion autostasi

LIIKENNE Valtion ja autoalan rahoittama kampanja alkaa heti vuoden alusta.

Romutuspalkkiokampanja käynnistyy taas. Arkisto/Tomi Kangasniemi

toimitus

Valtion ja autoalan rahoittama romutuspalkkiokampanja alkaa 1.1.2018. Lisäksi uuden sähköauton hankintaan saa ensi vuoden alusta alkaen 2000 euron hankintatuen.

Romutuspalkkion saa elokuun loppuun asti, kun vie vanhan autonsa kierrätettäväksi ja hankkii tilalle uuden vähäpäästöisen auton. Romutuspalkkiota varten valtio on varannut vuodelle 2018 yhteensä kahdeksan miljoonan euron määrärahan ja sähköautojen hankintatukeen noin kuusi miljoonaa euroa vuodessa vuosille 2018–2021. Molemmat tuet on tarkoitettu yksityishenkilöille, joten niitä ei voi hyödyntää yritysten autohankintoihin. Nelivuotinen sähköautojen hankintatuki on rajattu yksinomaan täyssähköautoihin.

Romutuspalkkion tarkoituksena on uudistaa autokantaa ja nopeuttaa autokannan kiertoa. Uuden henkilöauton ostaja saa 1500 tai 2500 euron alennuksen auton oston yhteydessä, jos hän samalla kierrättää omistamansa vielä liikennekäytössä olevan henkilöauton.

Palkkio koostuu 1000 tai 2000 euron valtion osuudesta ja autoalan 500 euron osuudesta. Palkkion suurus on yhteensä 2500 euroa lataushybrideille ja täyssähköautoille sekä autoille, joiden käyttövoimaksi soveltuu myös maa- tai biokaasu tai korkeaseosetanoli. Muille henkilöautoille, joiden hiilidiokisidipäästöt ovat enintään 110 g/km, palkkiota saa yhteensä 1500 euroa.

Romutuspalkkiota kokeiltiin Suomessa ensimmäisen kerran vuonna 2015. Kampanja osoittautui tuolloin erittäin suosituksi. Noin 60 prosenttia kokeilussa autonsa hankkeista ei ilman romutuspalkkiota olisi romuttanut vanhaa autoaan ja hankkinut tilalle uutta autoa. Lähes 40 prosenttia romutuspalkkion hyödyntäneistä osti kokeilun yhteydessä ensimmäistä kertaa elämässään uuden auton.

Romutuspalkkiolle on laissa asetettu joitakin uusia ehtoja – palkkion saajan on muun muassa pitänyt olla romutettavan auton omistaja tai haltija vähintään vuoden ajan ennen romutusta.

Romutettavan auton on pitänyt olla liikennekäytössä ainakin jonkin aikaa vuoden 2017 aikana ja sen on oltava liikennekäytössä romutushetkellä. Vielä tällä viikolla onkin hyvä tarkistaa, onko romutettavaksi aiottu auto ollut tänä vuonna liikennekäytössä. Auton ehtii ottaa vielä tämän vuoden puolella liikennekäyttöön, jolloin tämä edellytys täyttyy. Autolla ei tarvitse olla voimassaolevaa hyväksyttyä katsastusta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Turkulaisen ilmestyminen jää tauolle
  2. Tanssitunteja, jumppaa, teatteria – Turussa tapahtuu virtuaalisesti vaikka mitä, ja kaupungin tapahtumakalenteri kerää vinkkejä yhteen
  3. Lähikuvassa: Hissu Kytö on auttanut maahanmuuttajia Turussa pian 50 vuotta: "Skinheadeilta tuli tappouhkauksia ja sain luodin postiluukusta"
  4. Lähikuvassa: Kun kiekko lensi kaukalosta raitiovaunun katolle – legenda Timo Nummelin muistelee, millaisissa olosuhteissa pelattiin hänen lapsuudessa ja nuoruudessa
  5. Elossa 24 h -sarjassa esiintyvä turkulaislääkäri Kosti Koivisto-Kokko pelastaa vapaaehtoistyössään ihmisiä, jotka palaavat heti takaisin sotaan – "Huono muisti" suojelee työssä uupumiselta
  6. Jaanan poika ei koskaan palannut laivareissulta – Nikun katoaminen on yhä täysi mysteeri
  7. "Oli tosi kova paikka, kun tajusin, että lapsia ei tule muita kuin Pasi" – Kotimäen tilaa pyörittävälle Taikku Nurmelle tärkeintä elämässä on perhe, mutta jokaista päivää tahdittavat hevoset
  8. Burn out pysäytti nuoren Michaelan: "Kotona vain tärisin ja itkin"
  9. Moniko pesee kädet kunnolla? Turkulainen kävi yleisessä vessassa katsomassa ja tulos yllätti lääkärin
  10. Arno Kasvi: Ruissalo ei kestä tällaista rumbaa, tarvitaan toinen silta ja kauriskannan harventamista
  11. Turussa karanteenia viettävän Karita Mattilan heippalappu "meluhäiriöstä" riemastutti Twitterissä – "Äiti laittoi äsken viestiä, että joku hänen entinen työkaverinsa haluu tulla mun luo kylään välillä 14–18", nauraa twiittaaja nyt
  12. Tässä on Turun ruuhkaisin kohta – Naantalin pikatien pätkä Köydenpunojankadun ja Vakka-Suomentien välillä pitää yhä ykköstilaa, katso muut ruuhkakertymäkadut
  13. Korona peruutti ay-väen ja vasemmistopuolueiden yhteisen vappujuhlan Turussa – luvassa koronavappu netissä
  14. Anu Pentikin näyttely siirtyy kesälle 2021 – Muutoksia Turun museokeskuksen näyttelyohjelmistossa
  15. "Suurin ja karanteeniystävällisin opiskelijatapahtuma" – Turun Wappuradio tulee taas

Näytä lisää