Annika Lapintie: Vain harva lakiehdotus tyssää perustuslakiin, Sipilän hallitus ei poikkea edeltäjistään

Annika Lapintie Janne Koivisto

Janne Koivisto

Kun on seurannut pääministeri Juha Sipilän (kesk.) hallituksen taivalta, on tuntunut, että hallituksen esitykset kaatuvat yhtenään perustuslaillisiin ongelmiin.

Näin ei kuitenkaan ole. Perustuslakivaliokunnan turkulainen puheenjohtaja Annika Lapintie (vas.) kertoo, että tilastojen perusteella Sipilän hallitus ei poikkea tässä suhteessa muista 2000-luvun hallituksista.

Eduskunnan perustuslakivaliokunnan tehtävänä on arvioida, ovatko sen käsittelyyn tulevat lakiehdotukset perustuslain mukaisia. Tänä vuonna valiokunta on antanut 61 lausuntoa.

Useimmiten valiokunta toteaa, että lakiehdotus voidaan käsitellä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä. Joskus valiokunta toteaa, että lakiehdotusta pitää täsmentää. Vuosittain vain muutama lakiehdotus vaatii valiokunnan mielestä muutoksia.

– Julkisuudessa esiintyy sellaisia keskusteluja, että monet lait tyssäävät perustuslakiin. Näin ei ollenkaan ole. Kyllä hallitusvalmistelussa jo otetaan huomioon, että ei olisi perustuslain kanssa ristiriitoja.

Lapintie epäilee, että harhaluulo on syntynyt muutamista näkyvistä hankkeista, jotka ovat herättäneet vilkasta julkista keskustelua.

Heti hallituksen alkutaipaleella keskusteltiin niin kutsutuista pakkolaeista. Hallitus ei kuitenkaan koskaan antanut esitystä eduskunnalle, joten perustuslakivaliokunta ei käsitellyt sitä.

– Toinen oli niin kutsuttu tehokkaan katumisen laki. Siinä oli kysymys siitä, että jos olet tiettyjen vuosien aikana siirtänyt rahojasi ulkomaille, saat palauttaa ne Suomeen ilman, että saat syytteen törkeästä veropetoksesta. Sen käsittely alkoi perustuslakivaliokunnassa, mutta sitten hallitus veti esityksen pois ja käsittely jäi kesken.

Valiokuntaan kaatui esitys, jonka mukaan liikennesakkoja olisi korotettu sillä perusteella, että valtio tarvitsee lisärahaa.

– Perusperiaate rikoslaissa on, että kansalaisia ei voi rangaista sen takia, että valtio saa lisää rahaa.

Toinen kaatunut esitys oli se, että maahanmuuttajille olisi maksettu muita pienempää työttömyyskorvausta.

– Se, että ihmisiä kohdeltaisiin eri tavalla syntyperän mukaan, on perustuslain syrjintäkiellon vastainen.

– Ehkä näistä esityksistä syntyi se mielikuva, että tämä hallitus antaa vain esityksiä, jotka kompastelevat eduskunnassa.

Viime kesäkuussa perustuslaillisiin ongelmiin kaatui Sipilän hallituksen valinnanvapauslakiesitys. Perustuslakivaliokunta totesi, että esitys on ristiriidassa perustuslain kanssa.

Hallitus sai lokakuussa valmiiksi uuden esityksen. Se on tarkoitus antaa eduskunnalle maaliskuussa 2018. Sen jälkeen se etenee perustuslakivaliokuntaan.

Annika Lapintie ei lähde arvioimaan, miten uuden esityksen kanssa käy.

Lapintie kertoo, että hän on ottanut valiokunnan puheenjohtajana enemmän juristin kuin poliitikon roolin. Tämä johtuu siitä, että valiokunta on ikään kuin tuomioistuin, vaikkei se varsinainen tuomioistuin olekaan.

– Sen takia kommentoin mielelläni perustuslakivaliokunnan lausuntoja, mutta en ota kantaa tuleviin asioihin.

Annika Lapintie

62-vuotias turkulainen kuudennen kauden kansanedustaja

perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja

asuu Turun keskustassa

naimisissa, kaksi aikuista lasta ja kaksi lastenlasta

harrastaa mökkeilyä, veneilyä ja pojan hoitokoiran kanssa lenkkeilyä

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Turkulaisen ilmestyminen jää tauolle
  2. Tanssitunteja, jumppaa, teatteria – Turussa tapahtuu virtuaalisesti vaikka mitä, ja kaupungin tapahtumakalenteri kerää vinkkejä yhteen
  3. Lähikuvassa: Hissu Kytö on auttanut maahanmuuttajia Turussa pian 50 vuotta: "Skinheadeilta tuli tappouhkauksia ja sain luodin postiluukusta"
  4. Lähikuvassa: Kun kiekko lensi kaukalosta raitiovaunun katolle – legenda Timo Nummelin muistelee, millaisissa olosuhteissa pelattiin hänen lapsuudessa ja nuoruudessa
  5. Elossa 24 h -sarjassa esiintyvä turkulaislääkäri Kosti Koivisto-Kokko pelastaa vapaaehtoistyössään ihmisiä, jotka palaavat heti takaisin sotaan – "Huono muisti" suojelee työssä uupumiselta
  6. Jaanan poika ei koskaan palannut laivareissulta – Nikun katoaminen on yhä täysi mysteeri
  7. "Oli tosi kova paikka, kun tajusin, että lapsia ei tule muita kuin Pasi" – Kotimäen tilaa pyörittävälle Taikku Nurmelle tärkeintä elämässä on perhe, mutta jokaista päivää tahdittavat hevoset
  8. Burn out pysäytti nuoren Michaelan: "Kotona vain tärisin ja itkin"
  9. Moniko pesee kädet kunnolla? Turkulainen kävi yleisessä vessassa katsomassa ja tulos yllätti lääkärin
  10. Arno Kasvi: Ruissalo ei kestä tällaista rumbaa, tarvitaan toinen silta ja kauriskannan harventamista
  11. Turussa karanteenia viettävän Karita Mattilan heippalappu "meluhäiriöstä" riemastutti Twitterissä – "Äiti laittoi äsken viestiä, että joku hänen entinen työkaverinsa haluu tulla mun luo kylään välillä 14–18", nauraa twiittaaja nyt
  12. Tässä on Turun ruuhkaisin kohta – Naantalin pikatien pätkä Köydenpunojankadun ja Vakka-Suomentien välillä pitää yhä ykköstilaa, katso muut ruuhkakertymäkadut
  13. Korona peruutti ay-väen ja vasemmistopuolueiden yhteisen vappujuhlan Turussa – luvassa koronavappu netissä
  14. Anu Pentikin näyttely siirtyy kesälle 2021 – Muutoksia Turun museokeskuksen näyttelyohjelmistossa
  15. "Suurin ja karanteeniystävällisin opiskelijatapahtuma" – Turun Wappuradio tulee taas

Näytä lisää