Aboa Vetus & Ars Novan arkeologinen kokoelma siirtyy museon omistukseen

Arkeologit Siiri Tuomenoja ja Kim Krappala olivat aikoinaan Konsulinnan kaivauksella. Jari Nieminen

toimitus

Aboa Vetus & Ars Nova -museossa talletuksena ollut arkeologinen maalöytökokoelma on siirtynyt museon omistukseen. Aboa Vetus & Ars Nova voi jatkossa tutkia ja hyödyntää kokoelmaa entistä monipuolisemmin ja kehittyä arkeologisena museona.

Aboa Vetus & Ars Nova -museon sydän on maanalainen arkeologien esiin kaivama alue. Museoalueen kiinteät muinaisjäännökset: kivitalojen kellarit, seinämät ja kadunpätkät todistavat alueen menneisyydestä. Ne muodostavat myös perustan, jota vasten alueelta löytyneitä esineitä ja muuta arkeologista aineistoa tulkitaan.

Esinekokoelma, joka koostuu Rettigin tontin kaupunkiarkeologisten kaivausten arkeologisista maalöydöistä, on ollut tähän saakka osa Suomen Kansallismuseon ja Museoviraston kokoelmia ja valtion omaisuutta. Aboa Vetus & Ars Nova -museo on säilyttänyt, tutkinut ja esitellyt kokoelmaa tiloissaan. Aboa Vetus & Ars Nova on anonut näiden esineiden siirtoa omiin kokoelmiinsa.

Esinekokoelma käsittää kymmeniä tuhansia löytöjä, jotka ajoittuvat 1200-luvulta 1800-luvulle. Ainutlaatuisen kokoelmasta tekevät sen paikallisuus ja pitkä ajallinen kattavuus.

– Yhtenäisenä kokoelmana esineet kertovat Rettigin tontin tarinaa vuosisatojen ajalta; kissojen luurangot, pienen lapsen nahkakenkä tai käsin veistetty kaarnavene tuovat menneisyyden ihmiset lähelle. Keskiajan keraamisten ja lasisten astioiden avulla voidaan tutkia ruokakulttuuria ja kaupankäyntiä, kun taas uudemmista maakerroksista löytynyt Arabian lautanen liittää tontin osaksi suomalaisen teollisuuden tarinaa, kertoo museolehtori ja arkeologi Janna Jokela.

Arkeologisen esinekokoelman merkitys on museon toiminnan kannalta tärkeä. Maasta esiin kaivetut esineet muodostavat yhdessä kiinteiden muinaismuistojen ja kaivausdokumenttien kanssa kokonaisuuden, josta vain pieni osa on yleisön nähtävillä, mutta jonka parissa tehdään tutkimusta. Kaikki alueen löydöt linkittyvät muiden turkulaisten kaupunkikaivausten aineistoihin.

Aboa Vetus & Ars Novan strategisena painopisteenä on kehittyä arkeologisena museona, joka tekee ja edistää tutkimusta, luo uusia yleisöarkeologian toimintamalleja ja tekee tutuksi arkeologian työmenetelmiä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Turkulaisen ilmestyminen jää tauolle
  2. Tanssitunteja, jumppaa, teatteria – Turussa tapahtuu virtuaalisesti vaikka mitä, ja kaupungin tapahtumakalenteri kerää vinkkejä yhteen
  3. Lähikuvassa: Hissu Kytö on auttanut maahanmuuttajia Turussa pian 50 vuotta: "Skinheadeilta tuli tappouhkauksia ja sain luodin postiluukusta"
  4. Lähikuvassa: Kun kiekko lensi kaukalosta raitiovaunun katolle – legenda Timo Nummelin muistelee, millaisissa olosuhteissa pelattiin hänen lapsuudessa ja nuoruudessa
  5. Elossa 24 h -sarjassa esiintyvä turkulaislääkäri Kosti Koivisto-Kokko pelastaa vapaaehtoistyössään ihmisiä, jotka palaavat heti takaisin sotaan – "Huono muisti" suojelee työssä uupumiselta
  6. Jaanan poika ei koskaan palannut laivareissulta – Nikun katoaminen on yhä täysi mysteeri
  7. "Oli tosi kova paikka, kun tajusin, että lapsia ei tule muita kuin Pasi" – Kotimäen tilaa pyörittävälle Taikku Nurmelle tärkeintä elämässä on perhe, mutta jokaista päivää tahdittavat hevoset
  8. Burn out pysäytti nuoren Michaelan: "Kotona vain tärisin ja itkin"
  9. Moniko pesee kädet kunnolla? Turkulainen kävi yleisessä vessassa katsomassa ja tulos yllätti lääkärin
  10. Arno Kasvi: Ruissalo ei kestä tällaista rumbaa, tarvitaan toinen silta ja kauriskannan harventamista
  11. Turussa karanteenia viettävän Karita Mattilan heippalappu "meluhäiriöstä" riemastutti Twitterissä – "Äiti laittoi äsken viestiä, että joku hänen entinen työkaverinsa haluu tulla mun luo kylään välillä 14–18", nauraa twiittaaja nyt
  12. Tässä on Turun ruuhkaisin kohta – Naantalin pikatien pätkä Köydenpunojankadun ja Vakka-Suomentien välillä pitää yhä ykköstilaa, katso muut ruuhkakertymäkadut
  13. Korona peruutti ay-väen ja vasemmistopuolueiden yhteisen vappujuhlan Turussa – luvassa koronavappu netissä
  14. Anu Pentikin näyttely siirtyy kesälle 2021 – Muutoksia Turun museokeskuksen näyttelyohjelmistossa
  15. "Suurin ja karanteeniystävällisin opiskelijatapahtuma" – Turun Wappuradio tulee taas

Näytä lisää