Turun kaupunki myönsi Aboa-apurahan valokuvataiteilija Vesa Aaltoselle

Vesa Aaltonen on turkulainen freelance-kuvaaja. Vesa Aaltonen

Janne Koivisto

Turun kaupungin kulttuurilautakunta päätti yksimielisesti myöntää Aboa-apurahan valokuvaaja Vesa Aaltoselle

Aboa-apuraha on vuoden työskentelyapuraha, jonka suuruus vuodelle 2018 on 20 309,40 euroa. Määräaikaan 31.10.2017 mennessä Aboa-apurahaa haki yhteensä 18 taiteilijaa.

Kulttuurilautakunta toteaa perusteluissaan Vesa Aaltosen liikkuvan laaja-alaisesti taiteen kentällä. Aaltonen on tullut tunnetuksi monipuolisena kuvaajana, joka tulkitsee teoksissaan Aurajoen rantojen kansallismaisemaa sekä muuttuvaa kaupunkikuvaa ja sen asukkaita.

Aboa-apurahan turvin Aaltonen keskittyy muuttuvaa ja pysyvää kaupunkikuvaa käsittelevän valokuvaprojektin työstämiseen osa-alueiden kaupunkimaisema, luonto ja ihminen kautta.

Vesa Aaltonen (s. 1965) on turkulainen freelance-kuvaaja. Hän on valmistunut vuonna 1995 Turun taiteen ja viestinnän oppilaitoksesta ja työskennellyt laaja-alaisesti valokuvauksen kentällä. Aaltonen on toiminut myös valokuvauksen opettajana Turun taideakatemiassa.

Aaltonen on ollut toteuttamassa erilaisia yhteisöllisiä valokuvausprojekteja, osallistunut useisiin ryhmänäyttelyihin ja pitänyt yksityisnäyttelyitä sekä Suomessa että Ruotsissa vuodesta 1997. Aaltosen teoksia on muun muassa Turun ja Helsingin kaupungin taidemuseoiden kokoelmissa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Turkulaisen ilmestyminen jää tauolle
  2. Tanssitunteja, jumppaa, teatteria – Turussa tapahtuu virtuaalisesti vaikka mitä, ja kaupungin tapahtumakalenteri kerää vinkkejä yhteen
  3. Lähikuvassa: Hissu Kytö on auttanut maahanmuuttajia Turussa pian 50 vuotta: "Skinheadeilta tuli tappouhkauksia ja sain luodin postiluukusta"
  4. Lähikuvassa: Kun kiekko lensi kaukalosta raitiovaunun katolle – legenda Timo Nummelin muistelee, millaisissa olosuhteissa pelattiin hänen lapsuudessa ja nuoruudessa
  5. Elossa 24 h -sarjassa esiintyvä turkulaislääkäri Kosti Koivisto-Kokko pelastaa vapaaehtoistyössään ihmisiä, jotka palaavat heti takaisin sotaan – "Huono muisti" suojelee työssä uupumiselta
  6. Jaanan poika ei koskaan palannut laivareissulta – Nikun katoaminen on yhä täysi mysteeri
  7. "Oli tosi kova paikka, kun tajusin, että lapsia ei tule muita kuin Pasi" – Kotimäen tilaa pyörittävälle Taikku Nurmelle tärkeintä elämässä on perhe, mutta jokaista päivää tahdittavat hevoset
  8. Burn out pysäytti nuoren Michaelan: "Kotona vain tärisin ja itkin"
  9. Moniko pesee kädet kunnolla? Turkulainen kävi yleisessä vessassa katsomassa ja tulos yllätti lääkärin
  10. Arno Kasvi: Ruissalo ei kestä tällaista rumbaa, tarvitaan toinen silta ja kauriskannan harventamista
  11. Turussa karanteenia viettävän Karita Mattilan heippalappu "meluhäiriöstä" riemastutti Twitterissä – "Äiti laittoi äsken viestiä, että joku hänen entinen työkaverinsa haluu tulla mun luo kylään välillä 14–18", nauraa twiittaaja nyt
  12. Tässä on Turun ruuhkaisin kohta – Naantalin pikatien pätkä Köydenpunojankadun ja Vakka-Suomentien välillä pitää yhä ykköstilaa, katso muut ruuhkakertymäkadut
  13. Korona peruutti ay-väen ja vasemmistopuolueiden yhteisen vappujuhlan Turussa – luvassa koronavappu netissä
  14. Anu Pentikin näyttely siirtyy kesälle 2021 – Muutoksia Turun museokeskuksen näyttelyohjelmistossa
  15. "Suurin ja karanteeniystävällisin opiskelijatapahtuma" – Turun Wappuradio tulee taas

Näytä lisää