Tällaista on työ krematoriossa – "Hajut ja käryt vaativat totuttelua"

ELÄMÄ Mielikuvia krematorion toiminnasta on lähes niin monta, kuin on ihmisiäkin. Turkulainen tutustui Pyhän Ristin kappelin krematorioon ja huomasi, että työskentely siellä ei eroa niin sanotuista normaaleista päivätöistä ollenkaan, vaikka työnkuva aiheuttaakin monissa ihmisissä jopa pelonväristyksiä.

Jarmo Myllymäki tyhjentää jäännökset uunista. Satu Matikainen

toimitus

Työ krematoriossa on aihe, josta harvoin puhutaan. Mielikuvia krematorion toiminnasta on lähes niin monta, kuin on ihmisiäkin. Krematoriotyöskentely ei kuitenkaan eroa niin sanotuista normaaleista päivätöistä ollenkaan, vaikka työnkuva aiheuttaakin monissa ihmisissä jopa pelonväristyksiä.

Jarmo Myllymäki on työskennellyt tuhkaajana Pyhän Ristin kappelin yhteydessä olevassa krematoriossa vuodesta 1993 lähtien. Hänen työpäivänsä alkaa siitä, kun otetaan kylmiöstä vainaja, ja otetaan hänelle valittu uurna mukaan.

Arkku kuljetetaan katafalkin päällä uunin eteen, jossa arkku nostetaan työnnettäväksi uuniin. Uurna viedään valmiiksi odottamaan tuhkaa. Uuni on ajastettu kuumenemaan kaksi tuntia ennen käyttöä, joten työntekijät pääsevät suoraan hommiin.

Sinä aikana, kun ruumis on uunissa, voidaan hoitaa sähköposteja ja lupa-asioita, sekä auttaa siunauksissa. Myös uurnienluovutukset omaisille tai hautaustoimistoille hoidetaan väliaikoina. Työpäivän aikana otetaan myös vastaan hautaustoimistojen tuomia vainajia, sekä sijoitetaan heidät tilanteen mukaan kylmiöihin, kylmäkaappeihin tai pakkaskaappeihin.

Kun ruumis on palanut, on aika kaapia palaneet osat uunista. Niiden jäähdyttyä ne erotellaan. Metallit lähetetään ulkomaille sulatettavaksi, luut menevät myllyyn murskattavaksi ja arkusta jääneet ruuvit metallikierrätykseen.

Krematorion lämpöä käytetään Pyhän Ristin kappelin rakennuksen lämmittämiseen. Putkesta saadaan säteilylämpöä, jota hyödynnetään esimerkiksi lattialämmityksessä.

Krematoriossa työskentely on hyvin rutiininomaista. Tärkeää on silti myös pohtia tuntemuksia. Myllymäki ei ole koskaan saanut painajaisia työstään, mutta myöntää sikiöiden ja lapsien tuhkaamisen olevan eri asia, kuin aikuisten tuhkaamisen.

– Lapsi on kuitenkin aina lapsi. Tuttujen vainajien polttaminen tuntuu myös erilaiselta, enkä osaa sanoa pystyisinkö edes tuhkaamaan lähiomaisiani.

Työn aloitus itsessään ei tuonut Myllymäen mieleen negatiivisia tai synkkiä ajatuksia.

– Päivät menivät enemmänkin opetellessa toimintatapoja. Hajut ja käryt vaativat totuttelua uran alussa.

Työn parhaiksi puoliksi Myllymäki määrittelee työn itsenäisyyden ja sen, että saa itse toimia siinä järjestyksessä kuin haluaa. Negatiivisia puolia hän ei työssään näe. Ainut asia mistä hän huomauttaa on työpaikassa käyvien ilmavetojen, sekä kesäisin työtilojen kuumenemisen yli 30 asteeseen.

Työajat ovat samanlaiset kuin muissakin päivätöissä, ainoana erotuksena se, että niin sanottu viikonloppu sijoittuu sunnuntaihin ja maanantaihin tavallisen lauantai-sunnuntai sijaan.

– Välillä on ollut poikkeuksia, jolloin ollaan jouduttu tuhkaamaan maanantaisin, mutta ne ovat hyvin harvinaisia.

Tuhkaajan työasuun kuuluu haalarit, suojalasit sekä erittäin kuumia olosuhteita kestävät suojahanskat.

Satu Matikainen

Hautaaminen

Pyhän Ristin kappelin yhteydessä on kolme kylmiötä. Yksi siunausta odottaville, yksi tuhkattaville ja yksi muualta tulleille.

Kylmäkaappeja on 48, pakkaskaappeja 8.

Kylmiöiden lämpötila on vain muutama plusaste, pakkaskaappien lämpötila on -20.

Viikossa poltetaan noin 50-60 ruumista.

Ruumiin palaminen noin 700-1200 asteessa kestää pari tuntia, jäähtyminen noin tunnin.

Luun murskautuminen tuhkaksi kestää noin puoli tuntia.

Keskimääräinen arkun paino vainajan kanssa on noin 70 kiloa.

Polttouunin manuaalisesti toteutettu jäähtyminen normaalitilaan kestää viisi päivää.

Vainaja voi viipyä kappelin yhteydessä jopa puolitoista kuukautta, riippuen mm. siunaustilaisuuden sekä uurnanlaskun sovituista päivistä.

Siunauksesta tuhkaukseen kuluu yleensä aikaa maksimissaan kaksi viikkoa.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Palvelut