Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin valtuusto käsittelee kokouksessaan 28.11.2017 ensihoidon palvelutasopäätöstä.
Uusi esitys palvelutasopäätökseksi poikkeaa merkittävästi vanhasta, sillä nykyinen esitys ei enää ota kantaa ensihoitoyksiköiden määrään, tasoon, valmiusaikaan tai sijaintiin. Esitys ei myöskään ota kantaa kenttäjohtojärjestelmän toteuttamiseen, esimerkiksi kenttäjohtoyksiköiden määrään. Näin ollen kyseinen esitys siirtää aiemmin sairaanhoitopiirin valtuuston sekä Ensihoidon ja päivystyksen liikelaitoksen johtokunnan päätösten alaisuudessa olleet asiat ensihoitopalveluista vastaaville viranhaltijoille varsin lavein raamein.
Pidän järkevänä, ettei palvelutasopäätös ole liian sitova ja mahdollistaa ensihoitopalvelun nopean ja tarkoituksenmukaisen muuntelun esimerkiksi asemapaikkojen ja valmiusaikojen osalta. Nykyisellään palvelutasopäätösesitys ei selkeästi ota kantaa yksiköiden määriin tai tasoihin, eikä näin ollen anna raameja edes haluttuun palvelun tasoon.
Mielestäni merkittäviä raameja päätökseen ei myöskään tuo edes tavoittamisviiveiden määrittely, sillä sosiaali- ja terveysministeriön ohjeen mukainen esitys palvelutasopäätöksestä ottaa kantaa vain siihen, kuinka nopeasti potilas tulee tavoittaa. Tavoittavan yksikön tasolla ei enää ole merkitystä. Näin ollen esityksessä vaadittu palvelutaso voidaan toteuttaa vaikka pelkillä hätäensiapuun kykenevillä ensivasteyksiköillä, toisin sanoen paloautoilla. Palvelutasopäätösesitys ei näin ollen turvaa tai määrittele mitenkään kiireellisen kuljetuksen, perus- tai hoitotason ensihoidon tarpeessa olevien potilaiden palvelun nopeutta.
Kyseinen palvelutasopäätösesitys ei myöskään ota kantaa tai turvaa mitenkään terveydenhuoltolaissa määriteltyä ensihoitopalveluun sisältyvää ensihoitovalmiuden ylläpitoa, eikä näin ollen myöskään turvaa ensihoitoresurssin riittävyyttä esimerkiksi ensihoidon ruuhka-, monipotilas- tai suuronnettomuustilanteessa. Mielestäni valmiuden turvaamiseksi tulisi määritellä riittävä ensihoitoyksiköiden määrä, jota pystytään mittaamaan tavoittamisen lisäksi myös esimerkiksi ensihoitoyksiköiden käyttöasteella. Korkea käyttöaste ei tue valmiuden ylläpitoa.
Ville-Veikko Saari (kok.) Naantali