Riita ravistelee turkulaista taloyhtiötä – Asukas: "Klassinen esimerkki rakenteellisesta korruptiosta", toimitusjohtaja ihmettelee väitettä

Asukkaan mielestä toimitusjohtajan olisi pitänyt jäävät itsensä. Toimitusjohtaja ihmettelee väitettä.

Petri Manssila ei ole tyytyväinen siihen, miten hänen asuntoyhtiönsä huoltoyhtiö valittiin. – Tämä on klassinen esimerkki rakenteellisesta korruptiosta, hän sanoo. Janne Koivisto

Janne Koivisto

Turun Ispoisissa sijaitsevan kerrostalon pihalla on päiväsaikaan rauhallista, mutta taloyhtiön sisällä kytee kapina. Taloyhtiössä on syntynyt kiistaa isännöitsijän toiminnasta ja huoltoyhtiön valinnasta.

As Oy Sompaketo ja kuusi muuta lähistöllä olevaa asuntoyhtiötä ovat keskittäneet huoltotoiminnan Sompa-Ropo Oy:lle. Sompa-Ropo kilpailutti huoltopalvelut kesällä.

Sompakedon asukas Petri Manssila kertoo, että valituksi tuli Akseli Kiinteistöpalvelut, vaikka sen tarjous ei ollut halvin.

Manssila uskoo, että valintaan vaikutti se, että Sompa-Ropo Oy:n toimitusjohtaja Kimmo Salo on myös Turun Isännöintikeskuksen toimitusjohtaja. Turun Isännöintikeskus on Akseli Kiinteistöpalvelujen tytäryhtiö.

– Tämä on klassinen esimerkki rakenteellisesta korruptiosta, Manssila katsoo.

– On ongelmallista, että kilpailutusta ovat esittelemässä sellaiset henkilöt, joiden taustayhtiö on mukana kilpailussa. En pidä sitä kauhean hygieenisenä ja läpinäkyvänä toimintana.

Manssilan mielestä toimitusjohtajan olisi pitänyt jäävätä itsensä.

– Vaikka Salo ei tilaajayhtiön toimitusjohtajana päättänyt hankintasopimuksesta, hän oli avainasemassa mukana haastattelemassa kolmea muuta kilpailutuksessa ollutta yhtiötä, kuten Arkeaa.

Turun Isännöintikeskuksen ja Sompa-Ropo Oy:n toimitusjohtaja Kimmo Salon mukaan Manssilan väitteet eivät pidä paikkansa.

– Sompakedossa on Manssilan johtama muutaman henkilön aktiivinen porukka. Manssilan johtaman joukon käsitys yhtiön toiminnasta on vahvasti ristiriidassa osakkeenomistajien enemmistön kanssa.

Salon mukaan on vaikea sanoa, miksi porukka toimii näin.

– Osa heistä oli Sompakedon hallituksessa, kunnes Sompakedon osakkeenomistajat vaativat ylimääräistä yhtiökokousta, jossa hallitus valittiin uudestaan. Manssila ja hänen ystävänsä jäivät pois hallituksesta. Totta kai tämä kismittää heitä.

Salo toteaa, että hän ei ollut asiassa jäävi, koska ei osallistunut päätöksentekoon. Hän laati tarjouspyyntöasiakirjat ja lähetti tarjouspyynnöt, mutta päätöksen tekivät omistajakiinteistöjen edustajat.

– En osallistunut valintaprosessiin, vaan Sompa-Ropon hallitus teki valinnan.

Salo kertoo, että tarjouspyynnössä oli paljon muitakin valintakriteerejä kuin hinta.

– Tarjouspyynnössä oli totta kai muitakin vaikuttavia tekijöitä kuin hinta. Siinä oli edellytetty, että kiinteistöhuoltoyritys nimeää henkilön, joka on pysyvästi alueella, ja konekannan pitää olla alueella. Sen lisäksi pyydettiin selvitystä siitä, mitkä resurssit on osoitettu tälle alueelle, Salo mainitsee.

Petri Manssila pitää ongelmallisena myös sitä, että isännöitsijä ja huoltoyhtiö tulevat samasta yhtiöstä.

– Näen siinä sellaisia riskejä, että isännöitsijän mahdollisuus valvoa taloyhtiön etuja ja huolehtia huollon laadusta heikkenee.

Kimmo Salon mukaan se ei ole ongelma, että isännöitsijä ja huoltoyhtiö ovat samaa yhtiötä.

– Tämähän on ihan normaalia toimintaa Suomessa. Suomi ja etenkin Turku ovat täynnä aluehuoltoyhtiöitä, jotka ovat toimineet 60–70-luvuilta asti. Toimintamalli on ollut alueilla aina tämä. Aluehuoltoyhtiöissä on sama yhtiö, joka sekä isännöi että tuottaa kiinteistöhuoltopalvelut.

Sompakedon asukkaat eivät aio jättää asiaa sikseen. Petri Manssila kertoo, että asukkaat aikovat hakea yhtiöön aluehallintovirastolta erityistä tarkastusta.

– Hakemus lähtee todennäköisesti heti vuodenvaihteessa, kun ylimääräinen yhtiökokous saadaan pidetyksi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu