Veljekset puhkaisivat uhrinsa keuhkon Turun kauppatorilla – oikeus julisti tuomion

Janne Koivisto

Varsinais-Suomen käräjäoikeus on tuominnut kaksi miestä törkeästä pahoinpitelystä.

38-vuotias Hamza Palani ja 23-vuotias Sabah Saleh Aziz Palani saivat 2 vuotta ja 6 kuukautta vankeutta. He joutuvat korvaamaan uhrille yhteensä 5 295 euroa.

Tapaus sattui Turun kauppatorilla 18.6.2017. Veljekset ajoivat paikalle autoillaan, nousivat autoista ja kävelivät uhrin luokse.

Syyttäjän mukaan veljekset kävivät yhdessä uhrinsa päälle ja löivät tätä teräaseella useita kertoja rintakehään, olkavarteen ja jalkaan.

Toinen veljeksistä käytti lyömiseen punavartista teräasetta ja toinen mattoveistä. Jälkimmäinen löi uhria myös nyrkillä.

Yksi viilloista lävisti uhrin rintakehän ja puhkaisi keuhkon, minkä seurauksena uhrille aiheutui veri-ilmarinta. Vamma voi olla hengenvaarallinen.

Uhrin mukaan vihanpito johtui siitä, että hän on arabi. Toinen tuomittu kertoi oikeudelle, että hän oli tavannut uhrin ensimmäisen kerran vuonna 2012, jolloin uhri oli pahoinpidellyt hänet.

Oikeus totesi, että toisen tuomitun ja uhrin välillä on ollut erimielisyyksiä, joiden syistä ja ilmenemismuodoista asianosaisilla on ollut hyvin erilaiset näkemykset.

Käräjäoikeus passitti miehet Turun vankilaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Turkulaisen ilmestyminen jää tauolle
  2. Tanssitunteja, jumppaa, teatteria – Turussa tapahtuu virtuaalisesti vaikka mitä, ja kaupungin tapahtumakalenteri kerää vinkkejä yhteen
  3. Lähikuvassa: Hissu Kytö on auttanut maahanmuuttajia Turussa pian 50 vuotta: "Skinheadeilta tuli tappouhkauksia ja sain luodin postiluukusta"
  4. Lähikuvassa: Kun kiekko lensi kaukalosta raitiovaunun katolle – legenda Timo Nummelin muistelee, millaisissa olosuhteissa pelattiin hänen lapsuudessa ja nuoruudessa
  5. Elossa 24 h -sarjassa esiintyvä turkulaislääkäri Kosti Koivisto-Kokko pelastaa vapaaehtoistyössään ihmisiä, jotka palaavat heti takaisin sotaan – "Huono muisti" suojelee työssä uupumiselta
  6. Jaanan poika ei koskaan palannut laivareissulta – Nikun katoaminen on yhä täysi mysteeri
  7. "Oli tosi kova paikka, kun tajusin, että lapsia ei tule muita kuin Pasi" – Kotimäen tilaa pyörittävälle Taikku Nurmelle tärkeintä elämässä on perhe, mutta jokaista päivää tahdittavat hevoset
  8. Burn out pysäytti nuoren Michaelan: "Kotona vain tärisin ja itkin"
  9. Moniko pesee kädet kunnolla? Turkulainen kävi yleisessä vessassa katsomassa ja tulos yllätti lääkärin
  10. Arno Kasvi: Ruissalo ei kestä tällaista rumbaa, tarvitaan toinen silta ja kauriskannan harventamista
  11. Turussa karanteenia viettävän Karita Mattilan heippalappu "meluhäiriöstä" riemastutti Twitterissä – "Äiti laittoi äsken viestiä, että joku hänen entinen työkaverinsa haluu tulla mun luo kylään välillä 14–18", nauraa twiittaaja nyt
  12. Tässä on Turun ruuhkaisin kohta – Naantalin pikatien pätkä Köydenpunojankadun ja Vakka-Suomentien välillä pitää yhä ykköstilaa, katso muut ruuhkakertymäkadut
  13. Korona peruutti ay-väen ja vasemmistopuolueiden yhteisen vappujuhlan Turussa – luvassa koronavappu netissä
  14. Anu Pentikin näyttely siirtyy kesälle 2021 – Muutoksia Turun museokeskuksen näyttelyohjelmistossa
  15. "Suurin ja karanteeniystävällisin opiskelijatapahtuma" – Turun Wappuradio tulee taas

Näytä lisää