Ruisrockin järjestyksenvalvoja avautuu: Tässä ovat hankalimmat festarivieraat, "keltainen aine noussut päähän ja pahasti"

Kuvituskuva Arkisto / Johanna Erjonsalo

toimitus

Allekirjoittanut on ollut vuosia Ruisrockin legendaarisen rantalavan järjestyksenvalvojana. Tehtävä on ollut mielenkiintoinen ja haastavakin. Tänä vuonna muun muassa Ultra Bran ja Profeettojen keikalla lava oli tupaten täynnä pyörätuoliasiakkaita yhden saattajansa kera. Kaikki mahtuivat, koska sopu sijaa antoi.

Minua kuitenkin häiritsevät asiaankuulumattomat lavalle tunkijat ja inva-vessaan aiheettomasti pyrkivät. Pahimpia ovat VIP-liput ilmeisesti jostain ilmaiseksi saaneet julkisuuden henkilöt. Kaulassa roikkuvalla parempien ihmisten passilla kun pitäisi päästä joka paikkaan, jopa hyvän näkyvyyden omaavalle inva-lavalle. Kun estän pääsyn, suututaan ja selitetään, että etkö minua tunne, olen suuri NHL-tähti tai sitten joku vähintään televisiosta tuttu kuuluisa näyttelijä. Väittäisin näillä henkilöillä sen kuuluisan keltaisen aineen nousseen päähän ja pahasti!

Inva-lavalle on vuosittain jalkautunut myös yhdeksi päiväksi ns. Auringonkukkaprojekti. Kyseessä on ollut vapaaehtoisten kehitysvamma-alan opiskelijoiden tarjoama mahdollisuus kehitysvammaisille päästä ohjatusti Ruisrockiin. Kun heitä ei tänä vuonna Ruisrockissa näkynyt, niin sain kuulla ihmeekseni, että projektin rahoitus on lopetettu. On sitten mikä tahansa taho ollut rahoituksen takana, niin kyseessä on häpeällinen juttu. Niiltä on viety iloa pois, jotka eivät sitä itse pysty tuottamaan. Projektin rahallinen kustannuskaan ei ole voinut olla kynnyskysymys. Tässä idea rahoittajapiireille: Pienellä panostuksella saisi paljon hyvää aikaan vähempiosaisille!

Matti ”Viki” Vikström pieni järjestyksenvaloja

Kommentoi

Palvelut