Liedon lajittelukeskus käsittelee jopa 60 000 lähetystä päivässä – Posti: "Luotettavuutta lisätty"

Tuotantopäällikkö Anne Islander johtaa Postin Liedon logistiikkakeskusta. Janne Koivisto

Janne Koivisto

Paketit juoksevat pitkällä linjastolla suuressa teollisuushallissa.

Olemme Postin lajittelukeskuksessa Liedossa, jossa käsitellään Turun seudun ja Turun alueen satamien postipaketit. Keskus käsittelee päivässä 30000–60000 lähetystä.

Lajittelu toimii hyvin pitkälti automaattisesti. Ensin linjasto kääntää paketin oikein päin ja lukee sen viivakodin. Sitten linjasto kuljettaa paketin oikeaan luisuun. Näin vaikkapa Kaarinaan matkalla olevat paketit päätyvät saman auton kyytiin.

Posti joutuu välillä selittämään julkisuudessa, miksi jokin kirje tai paketti ei ole mennyt perille.

Toukokuun alussa Turkulainenkin kertoi postipaketista, joka sahasi 18 kertaa Turun ja Liedon välillä. Syyksi paljastui se, että lähettäjällä oli jäänyt pakettiin vanha viivakoodi. Se pitää poistaa paketista ennen lähettämistä.

Postin prosessijohtaja Hannu Kaihilahti kertoo, että valvontaraporttien olisi pitänyt paljastaa edestakaisin poukkoillut paketti mutta järjestelmässä havaittiin virhe. Nyt järjestelmä on uusittu eikä vastaavaa tilannetta pitäisi enää syntyä.

–Mahdollisesti poukkoilevat paketit nousevat valvontaraporteille, tämän jälkeen ne jäljitetään, poistetaan lajittelusta ja korjataan osoitetiedot.

Karkutiellä oleva paketti voi saada mediassa runsaasti huomiota, mutta yleisesti ottaen pakettien kulkuun voi Kaihilahden mukaan luottaa.

–Jos meitä verrataan kilpailijoihin, pystymme ihan taatusti tuottamaan saman laatutason. Pääsemme luotettavuudessa hyvin lähelle sataa prosenttia. Yksittäisille virheille ei tietenkään mahdeta mitään niin kauan kuin ihmiset tekevät tätä työtä, Kaihilahti sanoo.

Vuodesta 2014 Postin palveluksessa työskennellyt Kaihilahti kertoo, että luotettavuutta on lisätty sillä, että jokaista prosessin vaihetta mitataan tarkasti. Jokaiselle prosessin osalle on myös nimetty vastuuhenkilö.

Mitä prosessijohtaja ajattelee mediasta, joka repii eksyneistä paketeista otsikoita?

Kaihilahti sanoo, ettei hän halua kritisoida mediaa.

–Kunhan uutisointi perustuu faktoihin, minulla ei ole siihen mitään sanomista. Meidän pitää kestää se ja tehdä jatkossa hommat niin paljon paremmin, että pääsemme eroon niistä yksittäisistäkin virheistä. Yksittäiselle asiakkaalle virhe on aina harmin paikka.

Liedon logistiikkakeskus

Posti avasi Lietoon uuden logistiikkakeskukseen marraskuussa 2015.

Keskus käsittelee päivässä sesongista riippuen 30000–60000 lähetystä päivässä. Kovin sesonki on joulu.

Lähetykset tulevat Turun seudulta ja satamista tai ovat matkalla niihin.

Keskuksessa työskentelee 285 työntekijää. Alihankkijat mukaan lukien työllistävä vaikutus on noin 400 henkeä.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Palvelut