Kakolan nimen tuntevat suurin piirtein kaikki aikuiset suomalaiset eikä se vähiten johdu vankilan maineesta hurjien poikien kotina. Vain vankilan asukit ja työntekijät tietävät oliko Kakola oikeasti maineensa veroinen, mutta suomalaisten mieliin Kakolasta tulevat sen ”julkkisvangit”, kuuluisat rikolliset, joita riittää. Monien heidän tarinat esitellään Rauno Lahtisen ja Anu Salmisen teoksessa Kakola - vankilan tarina
Kuka on hurjista hurjin? Onko hurjin se, jolla on tilillä eniten tappoja? Matti Haapoja tappoi ainakin 18 ihmistä. Lukema on ikävä Suomen ennätys. Haapoja istui Kakolassa 1871-80, mutta pakeni vankilasta neljä kertaa. Sittemmin Haapoja siirrettiin Siperiaan, jossa vanki sai liikkua melko vapaasti. Haapojan saldo idän ankarilla perukoilla oli tiettävästi viisi tappoa.
Vankikarkuri Toivo Koljonen tappoi vuonna 1943 kirveellä isän, äidin, kaksi lasta ja naapurin rouvan. Kakolassa istunut Koljonen on viimeinen Suomessa kuolemaantuomittu ja teloitettu ihminen.
Reijo Hammar sai hurjan maineen jo nuorena ja tunnettiin pitkään maan vaarallisimpana vankina. Ruotsin-laivalla tehdystä murhasta elinkautista Kakolassa istuneesta Hammarista tuli julkkis paettuaan Kakolasta kesällä 1988. Hammar tappoi pakomatkalla karkurikaveri Aaro Tenhusen Koljosen tavoin kirveellä.
Hammaria rajumpi maine lienee Kanaali-Koskisella , joka surmasi kaksi ihmistä Raumalla. Koskinen heitti toisen ruumiin Rauman kanaaliin, siitä syntyi lempinimi. Koskinen pahoinpiteli vangin Sörnäisissä ja myöhemmin Kakolassa. Kun Koskinen puukotti sellikamun kuoliaaksi, rakennettiin hänelle Kakolaan oma ”rundiselli”. Päästyään vapaaksi vuonna 1997 Koskinen ampui miehen peli-illan jälkeen.
Koskisen haastoi Kakolassa Lauri ”Jesse” Janhunen , joka halusi vankilan kuninkaaksi. Janhusen yläpuolella olleessa sellissä istunut Koskinen lupasi tapporahan Janhusesta, joka taas lupasi palkkion sille, joka raiskaa Koskisen. Miehet aloittivat toistensa häirinnän: metelöintiä, pauhaavaa musiikkia ja kaasua selliin. Janhunen yritti räjäyttää Koskisen tämän istuessa sellinsä vessassa, mutta miehen rakentama pommi ei osunut lainkaan Koskisen pytyn kohdalle.
Hammarin kanssa saman aikainen julkkiskarkuri oli Juha Valjakkala , joka hatkat Kakolasta otettuaan painui Ruotsiin, jossa hän kylvi kauhua naisystävänsä kanssa. Hän surmasi perheenisän, -äidin ja pojan.
Ehkä tunnetuimmat Kakolan vangit ovat kuitenkin Volvo-Markkanen ja Jammu Siltavuori. Satojen pankkiryöstöjen Markkanen rakasti jännitystä ja julkisuutta. Siltavuori tuomittiin 15 vuodeksi vankeuteen kahden 8-vuotiaan tytön murhasta.